Kategoria: Luemme Raamattua

2 Aik. 26

Jumalan siunaus on vaarallista. Niin helposti otamme siitä pisteet itsellemme ja ylpistymme: ”Mutta valtansa kasvaessa Ussia ylpistyi ja alkoi tehdä syntiä. Hän luopui Herrasta, Jumalastaan…” (2. Aik. 26:16) Yksi merkittävä uskossa kasvun osa-alue on se, että pystyn antamaan kunnian itseni sijasta Hänelle, kenelle se kuuluu.

2 Tim. 2

Eilen kirjoitin uskon ja Jeesuksen opetuslapseuden siirtymisestä sukupolvien ketjussa. Timoteuksella, hänen äidillään ja isoäidillään on kaikilla sama vilpitön usko (1. Tim. 1:5). Nyt Paavali ohjeistaa Timoteusta tätä moninkertaistumisen periaatetta koko seurakunnan kontekstissa.

”Kaikki, mitä olet monien todistajien läsnä ollessa minulta kuullut, sinun tulee uskoa luotettaville ihmisille, jotka pystyvät myös opettamaan muita.” (2. Tim. 2:2)

Tässä tulee ilmi opetuslapseutta usemmassa polvessa. Paavali on opettanut Timoteusta. Hänen tulee uskoa opetus luotettaville ihmisille, jotka sitten taas pystyvät opettamaan muita. Tämä on jotain muuta kuin sitä, että seurakunta tulee viikosta toiseen kuulemaan papin opetuksen. Opetuksen on tarkoitettu menemään eteenpäin.

Ef. 4:11-12 puhutaan viidestä palveluvirasta, joiden tehtävänä on tehdä pyhät valmiiksi palvelutyöhön. Yksi tällainen palveluvirka on opettaja. Minulle tulee tästä sellainen kuva, että opettajan palveluviran omaavan tehtävä ei ole vain opettaa, vaan opettaa muita opettamaan. Seurakuntaan ei tulla vain ruokittavaksi, vaan seurakuntalaisia opetetaan ruokkimaan muita. Mitä tämä käytännössä voisi tarkoittaa KohtaamisPaikassa? En tiedä. Pyhä Henki meitä johdattakoon.

Topi

2 Aik. 25

Jos olet lähdössä sotaan, onko parempi, että sinulla on kolme- vai neljäsataatuhatta soturia? Oikea vastaus on kolmesataatuhatta. Tämän päivän tekstissä sotureiden lukumäärä ei ollut oleellinen vaan se, onko Jumala heidän kanssaan. Se oli ratkaiseva tekijä.

Tässä kysymyksessä Amasja toimi uskossa ja menestyi. Ikävä kyllä voiton jälkeen hän sortui palvelemaan muita jumalia. Jumalan siunaus ja suojelus väistyivät hänen päältään.

2 Tim. 1

On kaunista, kun usko siirtyy sukupolvelta toiselle. Timoteuksen äiti ja isoäiti olivat myös uskovia (Jae 5). Tämä on ihanteellinen tilanne. Näin sen olisi hyvä mennä. Miten näin voisi tapahtua meidänkin perheissämme? Toki tämä on moniulotteinen asia, johon vaikuttavat monet tekijät. Vanhemmat ovat tässä keskeisessä roolissa.

Lähetyskäsky neuvoo meille, että opetuslapseuttaminen tehdään kastamalla ja ”opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.” (Matt. 28:20) Aikamoinen tehtävä! Ainakin itse koen vajavausuutta tässä. Ajattelen, että lasten opetuslapseuttaminen ei ole ensisijaisesti teknistä tiedon siirtämistä, vaan enemmän uskon ja Jumalaan luottamisen esimerkkinä olemista.

Kukaan ei pysty tähän yksin. Siksi tarvitsemme seurakuntaa, jossa sanonnan mukaan ”koko kylä kasvattaa” lapsia Jeesuksen tuntemiseen. Meidän perheelle yksi merkittävä asia Jyväskylään muutossa oli se, että täällä on KohtaamisPaikka, jossa tämä lasten hengellinen kasvu otetaan vakavasti. Sekä me, että lapsemme saivat hyvän seurakuntayhteyden. Tästä minulla on valtavan kiitollinen mieli.

Lopulta emme voi kenellekään, edes lapsillemme, antaa uskoa lusikalla suuhun. Uskon synnyttää Pyhä Henki. Hänen työnsä ja Jumalan armon varassa olemme tässäkin asiassa.

Topi

2 Aik. 24

Pappi Jojada toimi pidäkkeenä kuningas Joaksen heikkoudelle ja pahuudelle. Jojada nosti Joaksessa esiin hyvyyttä ja Jumalan mielenmukaisia tekoja. Jojadan eläessä kakki meni hyvin, mutta kun tämä pidäke Jojadan kuoleman kautta poistui, Joaksen pahuus pääsi valloilleen.

Johtajat ovat tuulisilla paikoilla. Heihin pyritään vaikuttamaan monesta suunnasta ja monella tavalla. Tämä on ennen kaikkea hengellinen taistelu. Yksin jäävä johtaja on vaikutuksille altis. Johtajat ovat ihan tavallisia ihmisiä ja tarvitsevat pystyssä pysyäkseen rukousta ja tukea. Muuten tuuli vie tai kaataa. Mitä olisi tapahtunut, jos Joakselle olisi löytynyt Jojadan jälkeen uusi hyvä mentori?

1 Tim. 6

Paavalin kirjeet Timoteukselle tuntuvat todella ajankohtaisilta. Tämä ensimmäinen kirje ja toinen kirje myös. Nämä haastaa todella meitä länsimaisia kristittyjä.

Tänään jäi erityisesti mietityttämään nämä kohdat:
”Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri.” (Jae 10)
”Varoita niitä, jotka tässä maailmassa ovat rikkaita, etteivät he ylpeilisi eivätkä panisi toivoaan epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka antaa kaikkea runsain mitoin nautittavaksemme.” (Jae 17)

Raha ei ole paha (siitähän tuli runo 🙂 ). Rahanhimo, rikkaudesta ylpeily ja toivon laittaminen rikkauteen on paha.

Ajattelen helposti, että raha antaa meille kaikkea runsain mitoin nautittavaksemme. Ei, vaan Jumala antaa. Kirjoitin toissapäivänä näistä Jumalan hyvistä lahjoista nauttimisesta. Tämä on mielenkiintoinen vastakkainasettelu. Jumala antaa meille kaikkea runsain mitoin nautittavaksemme, tuo tyytyväisyyttä ja kaikkea hyvää. Rahanhimo taas tuottaa tuskaa, eksymistä pois uskosta, vahingollisia himoja ja lopulta syöksymistä tuhoon ja perikatoon.

Jeesus sanoo: ”Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.” (Matt. 6:24)

Rukoilen, että en lankea rahanhimon ansaan ja joudu monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan (Paavalin käyttämiä sanoja), vaan nautin Jumalasta ja hänen hyvistä lahjoistaan.

”Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa.” (Jae 6)

Topi