Kategoria: Luemme Raamattua

1. Sam. 5

Liitonarkun voi sanoa olevan Vt:n puolella israelilaisten uskon kannalta hyvin keskeinen. Liitonarkkua tai temppeliä ei ole enää Ilmestyskirjan mukaan taivaassa, joten niillä on meidän näkökulmasta katsottuna esikuvallinen asema. Liitonarkkua ei kannata yrittää etsiä enää tänään, vaikka Indiana Jones elokuvissaan niin tekeekin. 

Heprealaiskirjeen luku yhdeksän on otsikoitu sanoilla vanhan liiton uhripalvelus. Luvussa kuvataan melko tarkasti liitonarkkua ja sitä  miten ylipappi sen päällä sovitti kerran vuodessa kansan syntejä. Jeesus sai aikaan sen, mihin arkku ja ilmestysmaja (myöhemmin temppeli) uhreineen eivät pystyneet. Me voimme Jeesuksen nimessä ja hänen verensä tähden tulla Isän luokse ja kokea hänen rakkauttaan meitä kohtaan.

Vaikka arkku on meidän näkökulmasta esikuvallinen, niin sitä ympäröi erityinen voima ja Jumalan pyhyys. Filistealaiset saivat arkun sotasaaliiksi, mutta heidän oli käytännössä pakko palauttaa arkku israelilaisille. Jeesuksessa Jumalan voima oli läsnä, mutta kaikki eivät sitä tunnistaneet. Sama voima vaikuttaa meissä, mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme, 2 Kor 4:7.

Matt. 25

Tässä luvussa on kolme vertausta, jotka liittyvät Jeesuksen paluuseen. Kolmas ei oikeastaan ole vertaus, sillä siinä Jeesus kertoo kielikuvilla viimeisestä tuomiosta. Viimeinen tuomio antaa näköalan oikeudenmukaisuuden toteutumisesta. 

Ymmärrän Jeesuksen painottavan kaikissa näissä vertauksissa uskollisuutta hänen seuraamisessaan. Pelastus tapahtuu armosta, uskosta, Jeesuksen tähden. Emme voi ansaita pelastusta, mutta Jeesuksen tuntemisen tulisi vaikuttaa elämäämme. Avainasia ei ole se, miten paljon olen saanut. Tärkeintä on toimia sillä, mitä olen saanut.  Jos jään vertailemaan itseäni ja lahjojani toisiin, niin olen unohtanut keskeisen näköalan. Jokainen toimii sillä, mitä on saanut. Jumalan valtakunnassa pieneltä näyttävät teot voivat olla suuria. 

Mika

1. Sam. 4

Tätä lukua on vaikea kommentoida. Israel lähti sotaan ja hävisi. Miestappiot olivat suuria. Pappi Eelin pojat menehtyivät sodassa ja pappi itsekin kuoli tapaturmaisesti korkeassa iässä. Liitonarkkukin varastettiin filistealaisten leiriin. Aina ei kule, sanoisi savolainen. Oliko tämä kaikki tarpeen rangaistuksena pappi Eelin toiminnasta pappina, kun pyhyyden ymmärtäminen oli hapertunut.

Mikä on pyhää Uuden testamentin helluntain jälkeisenä aikana.? Ymmärränkö Jumalan pyhyyttä sittenkään?

Matt. 24

Tämä luku on Jeesuksen opetusta tulevista tapahtumista. Melkoista rytinää ja yksittäiselle ihmiselle ihan ylivoimaista vaikuttaisi tapahtuneen tai tapahtuvan. En osaa ajoittaa näitä asioita ihmiskunnan historiaan enkä tiedä, missä vaiheessa olemme menossa. Taidan taas turvautua siihen ensimmäiseen käskyyn ja sen ohjeeseen pitäytyä Raamatun Jumalaan, turvata ja luottaa häneen, tuli mitä tuli. Otanpa maanantain kommentoinnissasi olleen psalmin 70 sitaatin tähänkin: Jumala, riennä minun luokseni, Sinä olet minun apuni ja vapauttajani. (Ps. 70:6).

Pirkko

1. Sam. 3

Tässä luvussa Herra kutsuu Samuelia kolme kertaa ja hän luulee, että pappi Eeli kutsui häntä. Samuelin nöyryys ja alttius palvella on pysähdyttävää. Pappi Eeli sen sijaan minua hiukan ihmetyttää, että vasta kolmannella kerralla hän hokaa, että Herra kutsuu Samuelia. Hän osasi kyllä neuvoa, miten Samuelin pitää vastata kutsuun. Ohje oli ”Puhu Herra, palvelijasi kuulee”. Rohkea ja melkein pelottava vastaus. Silti se on vastaus, joka on oikeastaan ainut mahdollinen Herran läsnäolossa sanottavaksi. Samuelhan nukkui liitonarkun kanssa samassa huoneessa. Herran läsnäolo antaa rohkeutta.

Matt. 23

Tämä luku on kokonaan Jeesuksen puhetta fariseuksille ja kirjanoppineille, puheen sisältönä on heidän oppinsa ja toimintansa vinoutuneisuus. Jälleen kerran on vain ihmeteltävä, miten alkuaan nöyrä Jumalan palvelus oli muuttunut systeemiksi, jossa ei ollut edes logiikkaa, esim. opetus vannomisesta jakeet 18–22. (En kyllä taida käsittää koko vannomista.) Kun joku oli ns. oppinut, oli saavuttanut asemaa ihmisten silmissä, niin Jumalan hengen mukainen toiminta oli tipotiessään. Puheet ja teot olivat ristiriidassa. Puhuikohan Jeesus hillityn rauhallisesti ja armollisesti, kiukuissaan paasaten vai lähes itkien?

Millaisia puheita Jeesus pitäisi ja millä tavoin meidän aikamme kirkkokunnille ja ns. oppineille tai meille. Missä kohdin olemme sokeutuneet ja sotkeutuneet omiin systeemeihimme? Mitä olemme unohtaneet?

Joku pappi vuosikymmeniä sitten sanoi, että meidän tulee pudota ensimmäisen käskyn tasolle: Minä olen Herra sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia minun rinnallani. Tästä voisi lähteä tänään.

Pirkko