Kategoria: Luemme Raamattua

Aam. 1

Aamos oli tavallinen karjankasvattaja, ei siis korkeakoulutettu tai syntyperältään missään erityisissä asemissa. Jumala kun kutsuu, hän kutsuu nimeltä. Aamoksen profetia sijoittuu kaksi vuotta ennen maanjäristystä. Vaikuttava tapa ajoittaa. Maanjäristys oli ilmeisesti ollut varsin voimakas ja laajan joukon yhteinen kokemus, kun se on päätynyt ajan määrittelyyn asti. Meilläkin on nyt puheen parressa korona-aika, ennen, aikana ja jälkeen tai muka jälkeen.

Tässä Aamoksen ensimmäisessä luvussa on tuomioiden julistusta Israelin (pohjoisen osan) naapurikansoille. Ei ollut hyvää luvassa. Ihmettelen, miten niin vain profeetta uskalsi puhua.

Tit. 2

Tässä luvussa Titus sai Paavalilta selkeitä ohjeita puheittensa teemoihin, joista oli tärkeää opettaa seurakunnassa. Erityisesti katsoin ikäisilleni naisille olevaa ohjetta!

Toinen asia mihin kiinnitin huomiota on, että armo kasvattaa (jakeet 12-15). Tässä listataan asioita, joita tapahtuu, kun armo kasvattaa. Niitä ovat mm. jumalattomuuden ja maailmallisten himojen hylkääminen; siveä, vanhurskas ja jumalinen elämä; Jeesuksen Kristuksen ilmestymisen odottaminen ja autuaan toivon täyttyminen siinä. Nämä ovat siis armossa kasvamisen seurauksia, näitä ei ole oman yrityksen kautta mahdollista toteuttaa.

Olisipa ollut kiinnostavaa olla kuulemassa, kun Titus Kreetalla puhui, kehotti ja nuhteli (15). Herää uteliaisuus, millainen seuraus näillä Tituksen puheilla oli kreetalaisten hengelliseen kasvuun. Wikipedian mukaan Kreetan kirkko pitää ensimmäisenä piispanaan apostoli Titusta. Titus taisi sittenkin onnistua viestinnässään.

Pirkko

Joel. 4

Tämän luvun jakeessa 10 on kannustava rohkaisu: ”Arka sanokoon: Olen rohkea soturi.” Aratkin on siis kutsuttu riviin. Herrassa voi rohkaistua niissä tehtävissä, joihin kukin on asetettu tai ehkä vasta asettumassa. Olet rohkea soturi.

Tit. 1

Taas pääsemme lukemaan toiselle kirjoitettua henkilökohtaista kirjettä, nyt Tituksen kirjettä. Olemme kuin tirkistelijöitä. Titus oli jätetty Kreetalle organisoimaan seurakuntien asioita. Kova paikka. Paavali ei puhu kovin kaunista kreetalaisista, vaikka monet kreetalaisten tässä listatut puutteet ja ominaisuudet sopivat varmaan mihin tahansa kansaan.

Paavali kehottaa Titusta nuhtelemaan kreetalaisia. Kuuntelisikohan nykysuomalainen tai nykyjokumuukansalainen nuhtelua sisältäviä puheita. Kenen pitäisi nuhdella niin, että kuunneltaisiin ja millä nuhteet voisi perustella varteen otettaviksi. Tulkittaisiinko nuhteet vihapuheeksi ja sitten riittäisi medialle otsikoita. Toki pelkistä nuhteista ei ylettömästi rakennu, tarvitaan armon sanojen kuulemista.

Kiitos armosta tänään, vaikka nuhteluunkin voisi olla aihetta.

Pirkko

Joel. 3

Joel ennustaa helluntain. Pietari viittaa helluntain puheessaan, että tämä on sitä, mitä on luvattu Joelin kirjassa (Apt.2:16). Pyhä Henki vuodatetaan kaikkiin ihmisiin: poikiin, tyttäriin, nuorukaisiin, vanhoihin, orjiin, orjattariin. Kuluneen kesän teemana on erään antoisan keskustelun myötä pyörinyt mielessäni ajatus kutsuttuna olemisesta. Jumala kutsuu nimeltä, siinä jäävät jalkoihin kaikki kulttuuriset luokittelut, vammojen mukaan luokittelut, body mass indexit ja ties mitä ryhmittelyjä me yhteiskunnissa rakennammekaan. Toki systeemimme vaatii luokitteluja mm. palveluja varten, mutta Jumala kutsuu nimeltä (Jes 43:1).

2. Tim. 4

Paavali kirjoitti Timoteukselle. Timoteus oli siis saanut henkilökohtaiset kirjeet. Jostain syystä me luemme Timoteukselle lähettyjä kirjeitä, vaikka vanha viisaus on, ettei toisten kirjeitä saa lukea. Timoteus on tekstin mukaan hengelliseltä rooliltaan evankelista. Paavali kehotti häntä saarnaamaan sanaa sopivalla ja sopimattomalla ajalla erilaisin painotuksin.

Toivon, että tuo kehotus koski vain Timoteusta. Olen suunnattoman kiusaantunut, jos olen kommentoinut sanan mukaisesti jotain asiaa ja toinen hyökkää evankeliumia tai kai minua vastaan nokkelilla replikoinneilla ja omilla vastustavilla, teräväkielisillä viisauksillaan. Valitsen mieluummin olla hiljaa. Ymmärrän Paavalia jakeessa 15, kun hän kertoo Aleksandroksen kovasti vastustaneen puheita. Paavali toteaa jakeessa 16, ettei kukaan tullut avuksi hänen puolustautuessaan, vaan kaikki jättivät hänet. Herra auttoi Paavalia (17). Olisi kiinnostavaa tietää tarkemmin, miten hän siinä tilanteessa pelastui leijonan kidasta. Ehkä ihan oikean leijonan, huh.

Uskallankohan tulkita johtopäätökseksi, ettei evankeliumin julistaminen ole pohjimmiltaan yksilölaji, vaan seurakunnan tehtävä. Yhdessä teräväkielisenkin vastustuksen kestäminenkin on kevyempää.

Pirkko