Kategoria: Luemme Raamattua

Hes. 11

Luvun lopussa todetaan: ”Minä kerroin pakkosiirtolaisille kaiken, mitä Herra oli minulle näyttänyt”. Tässä on yksi todentuma Hesekielen saamien näkyjen tarkoituksesta. Kuulijoiden on täytynyt ymmärtää Jumalan suuruutta, kun profeetta on kertonut näyistään. Pakkosiirtolaiset olivat jo eläneet todeksi, miten näyt ja ennustetut asiat Jerusalemin tuhosta ja pakkosiirtolaisuudesta olivat toteutuneet. Näyt vahvistivat Hesekielen asemaa tehtävässään, näin uskon.

2. Kor. 11

Paavali joutuu tässä luvussa puolustamaan korinttilaisille toimintaansa ja kutsumustaan. Paavali päätyy listaamaan kirjeeseen monenlaiset vaarat ja uhat, joita hän on työssään kokenut. Paavalin kutsun on täytynyt olla hänelle itselleen hyvin vahva ja selkeä. Arvelen, että muutoin ensimmäisen ruoskinnan jälkeen viimeistään, olisi ollut hyvä syy heittää homma sikseen. Kunpa kukaan Sanan opettaja, julistaja tai johtaja ei jäisi yksin milloinkaan tai ainakaan silloin, jos on jonkinlaista vääntöä tai säätöä seurakunnassa. Kenen puolesta tänään voisimme rukoilla tai lähettää vaikka viestin, että tukena ollaan?

Pirkko

Hes. 10

Tässä luvussa profeetta näkee kerubeja ja Herran kirkkautta. Kerubit on kuvailtu varsin yksityiskohtaisesti, heillä on neljät kasvot ja kulkevat pyörillä. Oikeastaan hiukan huvittaa nuo pyörät. Mitähän symboliikkaa näissä on kätkettynä, kun ne on tekstiin jätetty.

Nuo neljät kasvot on mainittu jo ensimmäisessä luvussa Hesekielen kirjaa ja mainitaan Ilmestyskirjassa 4: 7. Eräs pastori opetti, että neljä evankeliumia voidaan rinnastaa myös näiksi neljiksi kasvoiksi. Johannes on kotkan kasvoinen, Luukas ihmiskasvoinen ja olikohan Matteus leijonan kasvoinen ja Markus häränkasvoinen. Kiintoisa ajatus.

2. Kor. 10

Tässä luvussa on opetusta siihen, mitä aikanaan oivalsin, kun pohdin, miten vähän ketään lähimmäistä tai kaukaistakaan rakastin.  Minä äkkäsin tuolloin, että jokainen ihminen on Jumalan luoma ja Jumalan rakastama minusta ja minun kylmyydestäni huolimatta. Näin vapauduin paineesta olla rakastava lähimmäinen, ja voin katsoa toisia ihmisiä Jumalan luomina. Jae 7 tuo käsittääkseni juuri tähän ajatusmalliin tukea: saman Kristuksen pelastamia olemme, minä sekä sinä.

Pirkko

Hes. 9

Tämä luku kuvaa, kuinka tuho kävi yli Jerusalemin. Jakeessa neljä on maininta, että kansan keskellä oli ihmisiä, jotka valittivat kansan tekoja. Heillä oli erottelukykyä tunnistaa tuhoava teot. Heidät merkittiin. Näihin merkittyihin kiellettiin koskemasta tuhon miekalla. Vaikuttavaa. Tulee mieleen, että meillä on Pyhän Hengen sinetti, Pyhä Henki sinettinä (Ef.1:13,14). Jumala on merkinnyt meidät. En ymmärrä asiaa kokonaisuudessaan, mutta siunaava ajatus.

2. Kor. 9

Tässä luvussa on minun inhokkikohta. Kun puhutaan antamisesta, todetaan usein, että iloista antajaa Jumala rakastaa (7). Lällyä. Olisin iloisempi antaja, jos tuota fraasia (äh, Raamatun jakeen osahan se on) ei sanottaisi. Jakeen alussa sanotaan, ”kukin antakoon niin kuin on sydämessään päättänyt”. Antamisen vapaaehtoisuus, sydämen päätös, on tärkeää, ilo saattaa olla siitä seurausta. Mutta ei Jumalan rakkautta osteta iloisella antamisella. Jumala rakastaa, vaikka antaisi surkealla mielellä, tai ei antaisi ollenkaan.

Uskon, että Jumala haluaa johdattaa meitä myös antamisessa, johdatettuna olemisesta voi nousta usko ja ilo. Mistähän meille tänään Jumala puhuu niin, että saamme siitä iloa, uskoa ja ehkä alttiutta antaa.

Pirkko