Kategoria: Luemme Raamattua

Hes. 3

2. Kor.3

“Olettehan te selvästi Kristuksen kirje, jonka kirjoittamisen hän uskoi meille. Tätä kirjettä ei ole kirjoitettu musteella vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin vaan ihmissydämiin” (3).

Sydämeen kirjoittamisesta tuli mieleen kasvatuksen alalla käytetty latinan ilmaisu “ tabula rasa”, tyhjä taulu. Tämän teorian mukaan ihminen syntyy pää tyhjänä, ja identiteetti rakentuu vasta syntymän jälkeisten kokemusten pohjalta. Synnynnäisesti ihmismieli on kuin tyhjä taulu, johon kokemus piirtää jäljen. 

Yksi tärkeimmistä kokemuksista elämässä on yhteyden löytyminen Jumalaan. Lain tauluihin kirjoitetut säädökset palvelevat kuolemaa, mutta Henki tekee eläväksi. Laki tuo esiin synnin ja syyllisyyden, mutta ei anna kokemusta armosta ja rakkaudesta. Mielen paatumus pysyy paikoillaan, kunnes Kristus saa sen poistaa ja sydän kääntyy Herran puoleen ja saa vastaanottaa anteeksiannon ja armahduksen. Tällainen kokemus piirtää lähtemättömän jäljen mieleen.

Lapsuuden kokemukset jättävät myös ison jäljen mieleen. Lapsen aivot tallentavat vanhempien kanssa vuorovaikutuksessa syntyneet kokemukset joko rakkaudesta tai rakkaudettomuudesta, hyväksynnästä tai hylkäämisestä. Lapsi muodostaa käsityksen arvostaan ja pystyvyydestään tämän suhteen kautta, jolle myös aikuisuus rakentuu. Aikuisena tarvitsemme edelleen toisten huomiota ja rakkautta. Hyvien asioiden huomaaminen ja niistä puhuminen saa ihmeitä aikaan. Se vahvistuu, mihin kiinnität huomiota.  

Meitä kutsutaan mielen muutokseen myös katselemalla kasvot peittämättöminä Herran kirkkautta. Kun Kristuksen kirkkaus saa valaista sisimpäämme, se antaa varmaan aihetta parannukseen. Muutokseen voi kuitenkin lähteä rohkeasti ja avoimesti, kun saa luottaa Jeesuksen armoon ja rakkauteen ja hyvien asioiden tapahtumiseen. Saakoon  armo ja rauha saavat vallata mielen syyllisyyden ja häpeän sijaan!  

“Herra on henki, ja missä Herran Henki on, siellä on vapaus!”

Juha

Hes. 2

2. Kor. 2

Löytyy iloa tänäänkin. Paavali luotti siihen, että tällä kertaa hän saa iloita yhdessä korinttilaisten kanssa heidän kasvustaan, vaikka hän edellisellä kerralla olikin ollut ilonpilaaja. Runsaasti iloa tuo elämään, jos joku Paavalin tavoin (4) tunnustaa oman rakkautensa ja tunteensa sinua kohtaan. 

Iloa elämään tuovat toiset ihmiset. Niinpä ihmissuhteita on syytä hoitaa huolella. Lähimmäisen rakastamiseen kuuluu myös ikävien asioiden esille tuominen ja vaikeuksien selvittäminen. Kun kohtaamme vaikeita ihmisiä ja ongelmia suhteessa muihin, on tärkeää pyrkiä kaikessa rauhaan. Paavalin esimerkki on tässä selkeä:”Siksi teen kaikkeni, että minulla aina olisi puhdas omatunto Jumalan ja ihmisten edessä” (Apt.24:16). 

Kaikkien suhteiden ytimessä on anteeksiantamus. Se pätee suhteessa Jumalaan, lähimmäiseen, seurakuntaan ja itseen. Vaikka Jumala antaa mielellään kaiken anteeksi, ei se meille ihmisille ole helppoa. “Ikävät” ihmiset leimautuvat sellaisiksi helposti lopullisesti mielessämme eikä anteeksiantamus pääse koskettamaan suhteitamme. Oliko näin myös Korintissa, kun Paavali kehottaa antamaan anteeksi ja lohduttamaan väärin tehnyttä?

Meitä vastaan rikkonut saattaa anteeksisaaneenakin kokea itsensä huonoksi ja hylkiöksi. Siksi on tärkeää anteeksiannon lisäksi oppia osoittamaan myös käytännössä hyväksyntää ja rakkautta eli armoa! Koska mekin teemme syntiä ja saamme anteeksi, miksi me emme antaisi toisille sydämestämme anteeksi? Näin Jeesuskin toimii meidän kanssamme!

Voittosaatossa kulkemista voinee ehkä ajatella myös suhteiden kautta. Yhdessä saamme olla matkalla kohti taivasta Jeesusta seuraten ja toinen toistamme rohkaisten. Elämän tuoksun pohjana on usko ja luottamus Jumalan sanaan, joka antaa rauhan ja ilon sydämeen!

Juha

Hes. 1

2. Kor. 1

Paavalin kirjeenvaihto oli tuottanut seurakuntalaisille mielipahaa ja surua (2. Kor. 7:8), vaikka hän ei olisi sitä halunnut. Nyt hän on puolustuskannalla ja aloittaa kirjeen vakuuttavasti ilmoittamalla olevansa Jumalan tahdosta Jeesuksen apostoli sekä muistuttamalla samalla toimeksiantajansa tärkeimmistä lahjoista seurakunnalle eli armosta ja rauhasta.

Paavali tuo kirjeessään henkilökohtaisen suhteensa Jumalaan vahvasti esille. Näin hän esimerkillään kutsuu myös seurakuntalaisia samanlaiseen asemaan ja suhteeseen. Hänelle ovat tärkeitä Jumalalta saatu armon, rauhan, lohdutuksen ja rohkaisun kokemukset, joita eivät ahdingot,  kärsimykset, vastoinkäymiset ja ahdistukset olleet lannistaneet. Koska Jumala on pelastanut hänet niin monesta, uskaltaa hän rohkeasti luottaa Jumalan huolenpitoon jatkossakin sekä itsensä että seurakuntalaisten osalta. 

“En tarkoita, että haluaisimme määräillä uskoanne, tahdomme vain auttaa teitä saamaan ilon”(24). Miten sitten tähän iloon päästäisiin? Se selviää varmaan tulevissa luvuissa, mutta tämän lukemisen jälkeen voisi ajatella, että Jumalan suuruuteen, mahdollisuuksiin ja suunnitelmaan keskittyminen ja niistä muistuttaminen auttaa. Näin saatu suurempi näkökulma auttaa näkemään vähän kauemmas ja olemaan kiitollinen siitä armosta ja huolenpidosta, jonka varassa saamme jo nyt päivämme elää. Myös yhteinen esirukous on tärkeää, sillä se yhdistää yhteiseen työhön ja  “näin nousee monista sydämistä kiitos Jumalalle siitä armosta, jota hän on osoittanut meitä kohtaan” (11). Kiitollisuus on iso ilo!

Juha