Kategoria: Luemme Raamattua

Korinttilaiskirjeen päivän luku on meille tuttu. Ehkäpä liiankin tuttu? Luvun kuvaama rakkaus tuntuu ihanteelta, josta arkielämäni on monesti kaukana….toki tiedän, että vain Jumalan rakkaus on täydellistä. Ja siitähän tässä luvussa kerrotaan.

 

Kun minulta puuttuu kärsivällisyyttä, lempeyttä, kun olen kateellinen, kerskun tai pöyhkeilen. Kun käyttäydyn sopimattomasti, etsin omaa etuani, olen katkera, muistelen kokemiani vääryyksiä. Kun salaa iloitsen toisten kokemista vääryyksistä. Kun en vaan kestä, enkä jaksa eikä huvita varsinkaan kärsiä toisten puolesta. Silloin saan muistaa sen, mitä luettiin muutama viikko sitten, kun oli vuorossa roomalaiskirjeen 5. luku. 

 

”Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhä Hengen”, Room 5:5. Jumalan täydellinen rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta! Saan antaa tilaa sille rakkaudelle vaikuttaa minussa. Aina uudestaan ja uudestaan. Siinä rakkaudessa voivat katkeruuteni ja kovuuteni sulaa. Sen rakkauden voimin ja turvin voin kestää, kärsiä, uskoa, toivoa, antaa anteeksi ja rakastaa. Niin sinäkin.

Tätä korinttilaiskirjeen lukua lukiessani mieleeni tulee muisto takavuosilta Lahden hiihtokisoista ja hiihtäjä Jaana Savolaisen haastattelusta. En muista sen tarkemmin oliko kyseessä v 1989 Lahden maailmanmestaruuskisojen viestihiihto, jossa Suomen naiset voittivat kultaa vai joku muu Lahdessa pidetty hiihtokilpailu. 

 

Oli niin tai näin, Jaana Savolaista haastateltiin ja hän kertoi, että hänen peukalonsa oli jäätynyt ja se oli vaikeuttanut hänen hiihtoaan! Kuuntelin ällistyneenä hiihtäjän selitystä. Muistan miettineeni, että kuulostaa kyllä selittelyltä – eikö uskottavampaa olisi keksinyt?! Jälkeenpäin ymmärsin, että kyllähän peukalon ja muidenkin sormien pitää olla skarpissa kunnossa, että pystyy kunnolla sauvasta pitämään kiinni ja työntämään vauhtia. Huippu urheilussa kaiken pitää olla kunnossa, pienetkin asiat vaikuttavat lopputulokseen!

 

Seurakuntaperheessä meitä kaikkia tarvitaan. Olemme uniikkeja tyyppejä jokainen ja meillä jokaisella on oma tärkeä paikkamme perheessä ja Jumalan meille kullekin antamat lahjat ja kyvyt. Rohkaiskaamme ja kutsukaamme mukaan toinen toistamme, että löydämme oman paikkamme ja näin seurakuntaperhe rakentuu ja kasvaa. ”Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin…” Hepr 10:24, 25. Kenet voisin kutsua mukaani KohtaamisPaikkaan?

 

”Sinun tekojasi ylistetään polvesta polveen, isät kertovat ihmeitäsi lapsilleen, tuovat julki sinun kirkkautesi, loistosi ja kunniasi. Minä mietiskelen sinun ihmetekojasi.

Miten valtavia, miten pelottavia ovatkaan sinun tekosi, kerrottakoon niistä kaikille. Minä julistan sinun suuruuttasi. Levitköön sanoma sinun hyvyytesi runsaudesta, kiitettäköön sinun vanhurskauttasi riemuiten.” Ps 145:4 – 7.

 

Tämän Psalmin äärellä pysähdyin tuohon ajatukseen: ”isät kertovat ihmeitäsi lapsilleen”. On tärkeää, että seuraaville sukupolville kerrotaan Jeesuksesta. Kotona ja seurakunnassa. Sydämeni pompahtaa aina ilosta, kun näen lasten tulevan kirkkoon ja perheet menevät rohkeasti istumaan hyville paikoille. On ilo huomata, miten lapset haluavat mennä alttarille siunattaviksi. Uskon, että he kokevat herkästi Pyhän Hengen läsnäolon. Kerran Kaupunginkirkossa oli hauskaa kuulla, kuinka pieni 2 v poika katsellessaan alttaritaulua hihkaisi kirkkaalla äänellä:”Jeesus!” Jeesus oli tuttu ja turvallinen hahmo. Tai kuinka lapsenlapsi kuiskasi korvaani papin – papan – saarnaa kuunnellessaan: ”Nyt pappa puhuu ysitien lemmikistä!” Lapset siis kokevat, kuuntelevat ja katselevat, aistivat monin tavoin seurakunnassa. 

 

Joskus takavuosina kuulin tällaisen ajatuksen: ”Jokainen seurakuntalainen on lapsityöntekijä!”  Osa meistä antaa aikaansa ja panostaan Koppikseen ja KooPee+K10:iin – se on todella arvokasta työtä! Mutta me kaikki saamme olla mukana lapsityön tiimissä! Voimme rukoilla eri ikäisten lasten puolesta. Voimme huomioida heitä, hymyillä ystävällisesti. Opetella nimiä, kysyä kuulumisia. Antaa heille tilaa olla lapsia myös seurakunnassa. Äänten ei kannata antaa häiritä itseään vaan kannattaa ennemmin etsiä parempi istumapaikka kirkosta. Jos viestin omaa häiriintymistäni, niin teen silloin lapsityötä negatiivisesti. Kyllähän sekin viesti huomataan. 

 

Rakennetaan yhdessä seurakuntaperhettä, jossa kaikenikäisille – vauvasta vaariin ja muksusta mummoon – on tilaa ja lupa olla. Jotta sanoma Jeesuksesta leviää ja seuraavatkin sukupolvet saavat oppia tuntemaan Hänet!