Tekijä: Anna

1. Moos. 18 Kol. 2

Abraham ja Saara saavat lupauksen jälkeläisestä vihdoin niin, että lupaukseen sisältyy ajankohta. Vuoden kuluttua Saaralla on poika. Se, että Saara ja Abraham eivät meinaa uskoa, ei estä Jumalaa toimimasta. Vaikka Saara naurahtaa, eikä sen jälkeen osoita edes katumusta vaan kieltää tapahtuneen, Jumala pitäytyy liitossa.

Sivuhuomio: Meille tulee mieleen ryppyiset vanhukset, kun ajattelemme Abrahamia ja Saaraa lähes satavuotiaina. Näin ei kuitenkaan välttämättä ollut. He olivat luultavasti vielä hyvissä ruumiin voimissa. Jos aikajärjestys kertomuksissa pitää paikkansa, Saara ehti päätyä vielä hallitsijan vaimoksikin (luku 20) ennen kuin tuli raskaaksi ja synnytti Iisakin (luku 21). Uskon, että Saara oli edelleen kaunis. Lapsettomuus oli kuitenkin jatkunut jo vuosikymmeniä, minkä vuoksi Abraham ja Saara olivat menettäneet toivon. Abraham ei itsekään ollut täysin kurpsahtanut, vaan sai Saaran kuoltua vielä liudan lapsiakin ja eli 175 vuotiaaksi (luku 25). Minulle tämä kertoo Raamatun luotettavuudesta. Kun alussa on ollut moninaisen perimän omaava terve pariskunta (Adam ja Eeva), on perimä aikojen saatossa heikentynyt ja elinikä asteittain lyhentynyt.

Paavali kirjoittaa Kolossalaisille, koska oli kuullut, että seurakuntaan on eksynyt harhaoppeja. Oppiin kuului, että olisi noudatettava juutalaisia ruokatapoja, juhlia ja ympärileikkausta  ja kieltäydyttävä aineellisista nautinnoista. Enkeleitä palvottiin välittäjinä Jumalan ja ihmisen välillä ja ilmestysten avulla haluttiin korkeampaa tietoa ja yhteyttä maailman alkuvoimiin jotta voi saavuttaa korkeamman tiedon. Paavali osoittaa nämä harhaopeiksi. Ne olivat vaarallisia, koska ne vesittivät evankeliumin. Itse aloin miettiä mitä harhaoppeja meidän aikanamme seurakunnissa vaikuttaa. Menestysteologia, eli se, että uskomme Jumalan siunaavan omiaan niin, että hän vastaa meidän pyyntöihimme ja menestymme tässä ajassa, on ainakin yleinen uskomus. Siihen liittyy materialismi ja yksilökeskeskeisyys, jotka ovat länsimaissa syvään juurtuneina, mutta eivät Raamatun mukaisia. Paavali toteaa vääristä opeista, että ”todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä”. Onkin hyvä pysähtyä välillä miettimään, mitä tavoittelen ja minkä varaan elämäni rakennan.

Siunausta tulevaan viikkoon ja kiitos kun kuljit kanssani tämän viikon ajan!

Anna

1. Moos. 17 Kol. 1

Abram oli 86 vuotias kun Ismael syntyi, nyt hän on jo 99 vuotias. On kulunut siis noin 14 vuotta siitä, kun Abram sai lupauksen suuresta määrästä jälkeläisiä. Nyt Jumala ei enää puhu vain Abramin jälkeläisistä, vaan myös Sarain. Hän antaa uudet nimet molemmille: Abraham ja Saara. Kansojen paljouden isä ja ruhtinatar. Näiden nimien käyttö on merkki sitoutumisesta liittoon ja lupaukseen. Samoin ympärileikkaus annetaan liiton merkiksi. Liitto on asia, johon emme paljoa törmää nykypäivänä. Raamatullisessa merkityksessä liitto on ollut jotain, mitä vahvempi osapuoli on tarjonnut ja heikompi valinnut ottaako vastaan. Avioliittoa käytetään Raamatussa usein vertauskuvana liitosta, koska tuolloin mies tarjosi naiselle suojelun ja ylläpidon vastineeksi uskollisuudesta. Kyse ei ollut niin kuin nykyään kahden itsenäisen ihmisen keskinäisestä sopimuksesta, vaan nainen  valitsi lähinnä hyväksyykö vai hylkääkö tarjouksen. Abraham ottaa vastaan Jumalan tarjoaman liiton. Abraham lupautuu palvelemaan ja seuraamaan vain Herraa ja osoittaa uskollisuutensa liiton merkeillä. Jumala sanoo itse mitä tekee, vaikka hyväksyykin myös Abrahamin pyynnön Ismaeliin liittyen. Aivan kuten Abraham, mekin saamme vastaanottaa Jumalan tarjoaman liiton Jeesuksessa. Sitä vastaan, että annamme itsemme hänelle, eli ikäänkuin annamme Jumalalle huoltajuuden, hän ottaa meidät lapsikseen ja saamme täyden perinnön. Huoltajanamme Jumala kantaa täyden vastuun teoistamme. Meidän osamme on olla uskollisia hänelle.

Paavali puhuu Kolossalaiskirjeessä rakkaudesta, jota kolossalaiset osoittavat kaikkia pyhiä kohtaan (jae 4). Tästä minulle nousee kaksi ajatusta. Ensinnäkin rakkaus ei tarkoita vain tunnetta, koska sitä osoitetaan. Se kertoo siis teoista, joissa rakkaus näkyy. Toiseksi minua puhuttelee ilmaus ”kaikkia pyhiä kohtaan”. Se ei tarkoita vain oman seurakunnan jäseniä, vaan kaikkia Jeesuksen seuraajia. Meidät on kutsuttu suureksi perheeksi, joka tunnetaan keskinäisestä rakkaudesta. Tämä näkyy jopa vahingossa, kun kohtaat toisen kristityn vaikka työpaikalla. Uskontunnustuksessakin puhutaan pyhien yhteydestä. Kun tuo keskinäinen rakkaus pääsee näkymään, tuomme kunniaa Jumalalle.

Paavali puhuu tässä luvussa monista muistakin tärkeistä asioista. Itse kuitenkin koen haastavaksi sen, kuinka evankeliumista kertovat sanat ovat niin vieraita. Tätäkin lukua jouduin lukemaan monta kertaa, ennen kuin todellinen merkitys konkreettisesti alkoi avautua. Monet ilmaukset eivät sisällä vaikeita sanoja, mutta ovat silti kaukana siitä, kuinka nykyään puhutaan. ”Evankeliumi kantaa hedelmää. Saimme kuulla sen Jumalan armosta. Hänen kirkkautensa voima ja väkevyys vahvistakoon teitä.” Moni lausahdus kuulostaa lähes korulauseelta, mutta ilmauksia ei ole tarkoitettu sellaisiksi. Tässä puhutaan asioista, jotka oikeasti auttavat kun elämä koettelee. Paavali auttaa Kolossalaisia näkemään Jeesuksen voiman ja suuruuden, sekä mistä pelastuksessa on kyse. Kun uskomme on oikealla pohjalla, kestämme koetukset ja vältämme harhautumasta pois Jeesuksen yhteydestä.

Anna

1. Moos. 16 Fil. 4

Minusta on todella surullista, kuinka heti kohdattuaan Jumalan ja saatuaan lupauksen jälkeläisistä, Abram ottaa sivuvaimon saadakseen jälkeläisen. Meille kristityillekin on ikävä kyllä tuttua, että ottaa omiin käsiin ratkaisut, kun ei näe, että ne voisivat toteutua muutoin. Tuo ratkaisu toi paljon tuskaa Abramin perheeseen. Jos Abram olisi luottanut siihen, että Jumalalle asiat ovat mahdollisia (ja että yksi vaimo riittää), asiat olisivat menneet toisin. Myöhemmin saamme lukea, että kaikesta huolimatta Jumalan Abramille antama lupaus periytyi juuri Iisakille, Sarain pojalle. Jumala piti kiinni omasta lupauksestaan silloinkin, kun Abram oli jo ratkaissut jälkeläisen saamisen omalla tavallaan. Onneksi Jumala on edelleen sama. Hän ohjaa meitä silloinkin kun olemme tehneet vääriä ratkaisuja. Hän on uskollinen ja hyvä.

Filippiläiskirjeessä on yksi minulle rakkaista Raamatun paikoista, jakeet 6-7: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon.  Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” Tässä ei luvata että saamme kaiken mitä uskomme tarvitsevamme. Sen sijaan meille luvataan, että Jumala itse varjelee meidät niin, että pysymme kaikissa olosuhteissa Jumalan omina. Tällöin saamme sen mikä on oikeasti tärkeää: pelastuksen! Olen itse kokenut tämän paikan todeksi monia kertoja. Kun olen sairastanut, en ole saanut terveyttä, vaan sisäisen rauhan. Kun minua nuorena vasta uskoon tulleena syrjittiin ja kiusattiin uskoni tähden, sain kokea Jumalan olevan ihan lähellä ja vahvistavan. Olin tuolloin täynnä iloa ja rakkautta, vaikka välillä itkinkin olosuhteiden vuoksi. Kun menetin omaisuuteni ja jouduin luopumaan kutsumuksestani, uskoni kesti. Tärkeää on, että Jumala ei ole kutsunut meitä kestämään yksin, vaan kantamaan toinen toistamme. Tässä luvussa se on konkreettista. Paavali on saanut Filippin seurakunnalta käytännön apua, mutta hänelle tärkeintä on ollut rinnalla kulkeminen ja yhteys. Itsekin tiedän sen. Ei muistoissa lämmitä se, että sai tarvitsemansa tavaran tai avun, vaan muisto ihmisestä, joka välitti niin että auttoi.

Anna