2. Aik. 12, 1. Tess. 2

2 Aik. 12

Tässä luvussa kerrotaan, kuinka Rehobeam asemansa vahvistuttua hylkäsi Herran lain. Sen seurauksena hän joutui vihollisten armoille. Jumala näki hänessä silti hyvääkin ja säästi hänet, kun hän nöyrtyi yhdessä johtomiesten kanssa. Onneksi meillä on armollinen Jumala, joka ei näe ainoastaan rikkomuksiamme, vaan myös sen mikä meissä on hyvää.

1 Tess. 2

Paavali on tätä kirjoittaessaan ollut vähän hankalassa välikädessä. Hän on joutunut lähtemään Tessalonikan seudulta nopeasti väkivallan uhan vuoksi ja häntä vastaan on varmasti seudulla liikkeellä paljon syytöksiä. Hän ei kuitenkaan ole voinut matkustaa takaisin Tessalonikan seurakunnan luokse puhumaan puolestaan. Nyt hän tuokin esille oman näkökulmansa asioihin. Hän on toiminut rohkeasti ja vilpittömästi, eikä ole hakenut palkkiota ihmisiltä vaan Jumalalta. Usein Paavali otti vastaan ylläpidon, mutta Tessalonikassa hän jatkoi palkkatyötä palvelutyön rinnalla, jotta ei kuormittaisi paikallisia. Paavali on antanut hyvän esikuvan ja toivoi, että jokainen voisi elää Jumalan mielen mukaisesti. Nykyaikana se tuntuu hyvin haastavalta ja vanhanaikaiseltakin. Todellisuudessa hyvä ei kuitenkaan koskaan vanhene. Jumala iloitsee vilpittömyydestä, aitoudesta, rehellisyydestä, rohkaudesta ja rakkaudesta. Sillä tiellä on hyvä kulkea.

Anna

2. Aik. 11, 1. Tess. 1

2 Aik. 11

Enpä tiedä mitä tästä luvusta ajattelisi. Raamatussa kerrotaan ihmisten teoista ja niiden seuraamuksista. Ihmeellistä on, että Jumala on toiminut kaiken tämän keskellä. Rehabeamin hallituskauden viisaita ratkaisuja oli kuunnella profeettaa ja olla hyökkäämättä, sekä Herran palveleminen. Alussa jopa muiden heimojen keskuudesta ne, jotka halusivat palvella Herraa, tulivat Jerusalemiin.

1 Tess. 1

Tessalonika oli alueensa avainkaupunki, sillä se sijaitsi Rooman ja Aasian välisen päätien (Via Ignatia) varrella. Se oli myös satamakaupunki ja merkittävä rahapaja ja siten talouskeskus. Kaupungissa asui laaja sekaväestö. Paavali oli julistanut evankeliumia synagogassa, mikä nostatti kaupungissa mellakan (Ap.t. 17: 1-10) ja Paavali seuralaisineen jatkoi Beroiaan, josta Paavali yksin jatkoi eteenpäin. Tämä kirje on kirjoitettu, kun Timoteus on liittynyt myöhemmin Paavalin seuraan ja kertonut terveiset, että Tessalonikan seurakunnalle kuuluu hyvää.

Tätä lukiessani mietin, mistä tunnistaa terveen uskon. Olen törmännyt ääriajatteluun useammallakin suunnalla. Se näkyy mediassa, uutisissa ja tv-sarjoissa. Usein kyse on äärimmäisyyteen viedyistä ajatuksista, jotka johtavat isoon kärsimykseen. Välillä ihan tavallinen uskokin käännetään näyttämään kiihkoilulta. Uskon alkutaipaleestani muistan, kuinka Jeesuksen vaikutuksesta sydämeni oli levollinen ja löysin rauhan. Se oli iso muutos aiempaan. Silloin silmäni myös avautuivat näkemään kaiken kauniin ympärillä ja rakastamaan ja arvostamaan hankaliakin ihmisiä ympärilläni. Tässä luvussa kuvataan asioita, joita usko on synnytti Tessalonikan seurakuntalaisissa. Iloa, vaivannäköä, rakkautta, kärsivällisyyttä. Ilokseni näitä samoja asioita näin Kohtaamispaikassa, kun tulin jumalanpalvelukseen ensimmäistä kertaa.

Jatketaan tällä hyvällä tiellä Jeesuksen seurassa.

Anna

2. Aik. 10, Kol. 4

2 Aik. 10

Tämä on kovin surullista luettavaa. Kansa vetoaa uuteen hallitsijaan, joka ei välitä viisaista neuvoista vaan laittaa ihmiset koville. Tämä ei toisaalta ollut yllätys. Jumala oli jo ennen Salomon kuolemaa ilmoittanut, että jättäisi Salomon pojalle vain yhden heimon, loppuja hallitsisi Jerobeam (1. Kun 11:31). Jumala ei vienyt asemaa kuitenkaan viattomalta mieheltä, vaan Rehabeam ansaitsi seuraamuksen. Pohdin, että koska hän oli elänyt eristettyä ja etuoikeutettua elämää, hän ei käsittänyt tai välittänyt siitä, mitä häneltä pyydettiin, vaan halusi vain osoittaa valtaansa. Seurauksena hän menetti sen mitä havitteli eniten. Tämä on esimerkki siitä, kuinka ei tule toimia. Välillä Vanhasta testamentista on kuitenkin hankalaa tunnistaa mikä on tarkoitettu esikuvaksi. Onneksi emme ole vain Vanhan testamentin varassa, vaan Jeesus on antanut meille parhaan esikuvan. Sitä on hyvä seurata.

Kol. 4

Lopputervehdykset kertovat ihmissuhteiden tärkeydestä. Pohdin, että suomalainen kiertokirjeen kirjoittaja luultavasti ”keskittyisi olennaiseen” ja jättäisi tervehdykset yleiselle tasolle ja lyhyeksi. Jumala kuitenkin kutsuu omiaan läheisiin ja merkityksellisiin ihmissuhteisiin, joille tulee varata sekä aikaa, että palstatilaa. Meidän kuuluu tarvita toisiamme ja olla rinnallakulkijoita. Merkittävimmät muutokset, tapahtumat ja liikehdinnät saavat usein alkunsa siitä, että samanhenkiset ihmiset kohtaavat toisensa, ovat aitoja, rohkaistuvat ja alkavat yhdessä toimia. Mitä me voimme tänään tehdä, on olla toisille aitoja ja rakastavia lähimmäisiä. ”Puhukaa aina ystävällisesti, sananne suolalla höystäen.”

Anna