Tekijä: Esteri

Hei kaikille ja hyvää alkanutta viikkoa! Rajallisen ajan vuoksi joudun skippamaan jälleen tällä viikolla Vanhan testamentin kohtien kommentoimisen, mutta lukekaa kaikki silti ihmeessä nekin. 

2. Kun. 5

1. Kor. 14

Päivän Uuden testamentin luku on tärkeä ja paljon siteerattu luku seurakunnan kokouksen järjestymisestä. Luvussa käsitellään niin armolahjoja kuin naisten puhumiskieltoakin. Muutama ajatus molemmista. Kun lukua lukee yleisellä tasolla, eikä takerru yksityiskohtiin, tulee mielestäni selväksi se, että armolahjojen käytön tulee paitsi kirkastaa Jeesusta, myös muistaa tilannetaju. Kuinka monta kertaa tässä ollankaan menty mönkään! Monet kristityt, itseni mukaan lukien, ovat oikeuttaneet ties minkälaisia sanomisia vain siksi, että ovat ajatelleet Jumalan toimivan taustalla. Raamattu ei kehoita nojaamaan sokeasti tällaiseen ajatteluun. ”Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia.” (Jae 20) Vaikka Jumala toimiikin ajoittain meidän kauttamme, on meillä ehdottomasti aina vastuu siitä, mitä sanomme ja teemme. Jumala on antanut meille ainakin toivottavasti terveen järjen ja sosiaaliset taidot – ja Hän on antanut ne ihan syystä. Niitä kuuluu käyttää lähimmäisen rakastamiseen ja rakentamiseen, ja tärkeää on muistaa, että myös hyväntahtoinen kristitty voi erehtyä ja tehdä virhearviointeja armolahjojen kohdalla. Pelkkä hyväntahtoisuus ja vilpitön usko eivät takaa sitä, ettei lähimmäinen loukkaantuisi ja ahdistuisi. Kasvua ja herkkyyttä siis tarvitaan!

Toinen luvusta esiin nouseva asia on naisten puhumiskielto. Eero Junkkaala toteaa kirjassaan Esseitä Uuden testamentin vaikeista kohdista, että Paavali ei voi tarkoittaa täydellistä puhumiskieltoa, koska hän sanoo toisaalla (1. Kor. 11:5), että nainen voi profetoida, kunhan hän muistaa peittää päänsä. Lisäksi Junkkaala mainitsee, että Apostolien teoissa kerrotaan naisista, joilla oli profetoimisen lahja, ja että Pietari lainaa Apostolien teoissa profeetta Joelia seuraavasti: ”palvelijoihini ja palvelijattariini minä vuodatan Henkeni niinä päivinä, ja he profetoivat”. Varmasti itse kunkin on kuitenkin hyvä miettiä omassa seurakunnassaan, mitä kohdalla sitten yritetään sanoa, jos se ei tarkoita täydellistä puhumiskieltoa. Yritetäänkö siinä ohjata keskittymään olennaiseen? Kunnoittamaan toisten suunvuoroa? Miten kohta voisi ohjeistaa meitä omassa elämässämme?

Esteri

1. Sam. 18

Päivän Vanhan testamentin kohta kertoo meille siitä, miten Saul tuli kateelliseksi Daavidille tämän saavuttaessa suosiota ja menestystä. Olen itse pitänyt aina erityisen vaikeana kysymyksenä sitä, missä määrin kateus voi olla oikeutettua ja milloin se taas menee yli. Suomalaisia pidetään esimerkiksi hyvin kateellisena kansana, kun yhteiskunnassamme rikkaita verotetaan tuloerojen tasaamiseksi.  Onko tällaisen ilmiön taustalla oleva ”kateus” siis väärin vai oikein? Entä se, jos lapsia haluamaton tulee raskaaksi vahingossa, ja toinen hartaasti perhettä toivova ei koskaan saa toivomaansa? Olisi helppoa pitää kateutta pelkkänä puppuna, jos maailma olisi pohjimmiltaan reilu. Me kuitenkin tiedämme, että se ei ole. Maailmassa on olemassa todellista epäoikeudenmukaisuutta ja siitä seuraavaa pahaa oloa. Milloin paha olo ja epäreiluuden kokemus sitten muuttuu kateudeksi, joka on syntiä? Luulen, että tässä on kyse siitä, miten meitä kehotetaan kunnioittamaan kilvan toinen toistamme sekä pitämään kaiken ohjenuorana rakkautta. Jos paha oloni saa minut suhtautumaan toiseen vihamielisesti, olen myrkyllisellä tavalla kateellinen. Jos se taas saa minut ajattelemaan, mitä oman kateuden tunteeni taustalla voisi olla, ja haastaa minua kehittymään ihmisenä, kateuteni voikin olla eteenpäin puskeva voima. Ja jos tilanne on sellainen, että koen todellista epäoikeudenmukaisuutta, minun tulee kristittynä puuttua asiaan niin, etten ikinä unohda pitää korkeimpana ohjennuoranani rakkauden kaksoiskäskyä. 

Apt. 10

Päivän Uuden testamentin kohta sai minut miettimään tänään sitä, miten hauskaa on, että Jumala puhui Corneliukselle jo ennen Pietarin puhetta tämän talossa. Voihan toki olla, että Cornelius oli Jeesuksesta ja tämän merkityksestä ennestään enemmän perillä kuin muut talossa olleet keskimäärin. Teksti sai minut kuitenkin ajattelemaan toiveikkaasti sitä, että ehkä ihmisen ei tarvitse aina olla täysin perillä kaikesta, jotta Jumala voisi pitää häntä ystävänään ja toimia hänen kauttaan seurakunnassa. Eikö tämä olisi lohdullista maailmassa, jossa iso osa ihmisistä ei edes kykene ymmärtämään vaikeita oppikokonaisuuksia (lapset, kehitysvammaiset, dementoituneet…)? Ehkäpä Jumalan edessä riittää inhimillisesti katsoen yllättävän vähä, kuten vilpitön kaipaus ja totuuden etsiminen.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

Esteri

1. Sam. 17

Päivän Vanhan testamentin perusopetus tiivistynee kuuluisaan lauseeseen: ”Älä kerro Jumalalle, miten iso myrskysi on. Kerro myrskylle, miten iso Jumalasi on.” Daavid voitti Goljatin rohkeudella ja uskolla, jotka tulivat tarpeeseen moninkertaisesti enemmän kuin maallinen valta ja materia. Daavid luotti Jumalaan, eikä siksi pelännyt ottaa haastetta vastaan. Kiinnitin tänään näiden tuttujen opetusten lisäksi huomiota siihen, että Daavidin veli suhtautui nihkeästi Daavidin aloitteellisuuteen. Hän ehkä jopa epäili Daavidin motiiveja: ”Kun vanhin veli Eliab kuuli, mitä Daavid puhui miehille, hän suuttui ja sanoi: »Mitä sinä tänne tulit? Ja kenen huostaan jätit ne lammasparat siellä vuorilla? Minä kyllä tunnen sinun julkeutesi ja pahan sisusi. Sotaa katselemaan sinä vain olet tullut.» ” Mietin tänään sitä, miten usein meidänkin motiivejamme ja kelpaavuuttamme saatetaan kyseenalaistaa epäreiluilla tavoilla. Ehkä joku kuulee olevansa itsekäs halutessaan pysyä perheettömänä, vaikka taustalla olisi halu käyttää vapautuva aika hyvän tekemiseen. Ehkä joku kuulee olevansa kylmäsydäminen tehdessään yhteisön kannalta vaikeita päätöksiä, vaikka tavoitteena olisi yhteinen hyvä. Elämässä on tietysti tärkeää osata ottaa vastaan palautetta, jopa kritiikkiä, mutta erityisen haavoittavalta se voi tuntua silloin, kun tietää, että se ei ole aiheellista. Ehkä näitä tilanteita varten meidän on vain tärkeää hyväksyä se, ettemme voi olla aina kaikille mieliksi. Päädymme elämässä väistämättä tilanteisiin, joissa herätämme muissa vaikeita tunteita, vaikka emme tekisi mitään väärää. Näihin tilanteisiin saamme rukoilla rauhaa sydämeen sekä rakkautta niitä kohtaan, jotka syyttävät valheellisesti. Ehkäpä heidän syytöstensä taustalla on jokin kaipaus, jota me voimme olla rukoilemassa, jopa rakastamassa pois?

Apt. 9

Apostolien tekojen yhdeksännessä luvussa kerrotaan Saulin kääntymisestä. Tapaus on hyvin ainutlaatuinen: taivaasta leimahti valo ja Saul sai kuulla korvin kuultavaa puhuttelua. Itse mietin usein tämän raamatunpaikan kohdalla, että miksei Jumala tee tällaista useammin. Miksei Jumala vain näyttäydy? Ehkä kaikki eivät hyötyisi siitä, mutta varmasti monet! Saavumme siis kysymyksenasetteluun, josta puhutaan Jumalan kätkeytyneisyyden ongelmana. Perusajatus siinä on se, että jos Jumala on kaikkivaltias ja hyvä, Hän ei jättäisi ilmoittamatta itsestään ihmisille. Kysymys voi olla varsin kipeä toisten ihmisten puolesta, mutta toisinaan myös kristityn omasta puolesta, sillä kristityissäkin on paljon niitä, jotka taistelevat oman skeptisminsä kanssa. Ongelmaan voi kuitenkin vastata esimerkiksi kertomuksella rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta: ”Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.” (Luuk. 16:31) Olen myös kuullut puhuttavan, että mikäli Jumalan olemassaolo olisi liian ilmiselvää, ei ihmisillä olisi lopulta vapaata tahtoa, kun he eivät voisi perustella kapinaa Jumalaa kohtaan. Mm. helluntaiteologi Lari Launonen on kirjoittanut Jumalan kätkeytyneisyyden ongelmasta. Hänen ajatuksiaan voi lukea esimerkiksi Areiopagi-verkkosivuilta. Suosittelen tutustumaan, jos aihe tuntuu tärkeältä!

Esteri