Tekijä: Esteri

1. Sam. 13

Ensimmäisen Samuelin kirjan 13. luku kertoo Saulin rikkomuksesta Gilgalissa filistealaisten uhatessa Israelia. Saul rikkoi Jumalan käskyä ja Samuelin antamaa ohjetta (10:8) vastaan alkaessaan uhrata yksin. Saulilla oli todennäköisesti motiivinaan tehdä paineen alla edes jotain, mutta olosuhteet eivät oikeuttaneet Saulin tekoa. Oletko sinä ollut tilanteessa, jossa tuntuisi helpoimmalta toimia Jumalan tahdon vastaisesti? Jos et, olen lähes varma, että päädyt vielä sellaiseen tilanteeseen. Elämä syntiinlangenneessa maailmassa on väistämättä usein sellaista, että meidän olisi helpompaa tehdä syntiä kuin toimia oikein. Onneksi voimme kuitenkin rukoilla joka päivä sitä, että saisimme voimaa noudattaa Jumalan tahtoa. Ja onneksi voimme olla varmoja, että Jumala tietää, miten vaikeaa se joskus on. Kysy vaikka Jeesukselta Getsemanessa.

Apt. 5

”Siksi annan teille nyt tämän neuvon: jättäkää nämä miehet rauhaan, antakaa heidän olla. Jos tämä heidän ajamansa hanke on lähtöisin ihmisistä, se kukistuu itsestään. Jos se taas on Jumalasta, te ette pysty heitä kukistamaan.” (Jakeet 38-39) Olen miettinyt viimeisen vuoden sisään paljon erilaisia yhteiskunnallisia liikkeitä, jotka herättävät minussa ahdistusta: pelkään niiden johtavan ihmisiä entistä syvemmälle suohon. En halua sen tarkemmin sanoa, että jokin liike olisi selvästi Jumalan asialla, siinä missä toinen olisi sitä vastaan, mutta olen saanut lohtua siitä ajatuksesta, että kaikki, mikä ei ole Jumalan mielen mukaista, kaatuu lopulta omaan mahdottomuuteensa. Jos ihmiset vievät hyvää tarkoittaessaan läpi esimerkiksi Jumalan tahdon vastaisia lakeja, on väistämätöntä, että jossain vaiheessa huomataan, ettei tämä ollutkaan oikea ratkaisu. Jumala nimittäin tuntee meidät parhaiten, eikä Hän ole antanut käskyjään turhaan. Toki kuitenkin voi käydä niin, että yhteiskunnallisen prosessin tuloksena ehtii syntyä suuri määrä Jumalan tahdon rikkomisesta syntyvää tuskaa. Tältä meidän tulee rukoilla varjelusta. Samoin uskon, että jokainen, joka Raamattua lukiessaan ja Jumalaa rukoillessaan kokee nöyrää ja muita kunnioittavaa kutsumusta nousta itse barrikadeille, on ehdottomasti sinne tervetullut.

Esteri

1. Sam. 12

Päivän Vanhan testamentin kohta kertoo meille, miten Israelin kansa joutui katumuksen ja pelon valtaan Herran osoittaessa, että maanpäällisen kuninkaan toivominen oli rikkomus Häntä vastaan. Jäin tänään miettimään sitä, miten hassua oikeastaan on, että vaikka kuninkaan toivominen ei selvästi ollut Jumalan mielen mukaista, ei Jumala kuitenkaan vaatinut kuninkaasta luopumista enää sen jälkeen, kun kuningas oli noussut valtaan. Samuel lohdutti Israelia sanomalla: ”Älkää pelätkö. Te teitte kyllä tämän rikkomuksen, mutta älkää enää kääntykö pois seuraamasta Herraa. Palvelkaa aina Herraa kaikesta sydämestänne.” (Jae 20) Voisiko tämä osoittaa jälleen kerran sen, että vaikka inhimillinen elämä on rosoista ja vie joskus ihan väärään paikkaan, on Jumalalla kuitenkin aina mahdollisuutensa viedä meidät eteenpäin? Voisiko tämä kertoa jälleen kerran siitä, miten Jumala katsoo eteenpäin eikä taaksepäin? Tokikaan tämä ei tarkoita sitä, etteikö meidän joskus kannattaisi ja pitäisikin tehdä voimakkaita korjausliikkeitä. Mutta jos vahinko on jo tapahtunut, voimme ilmeisen luottavaisin mielin ajatella, että armo kannattelee myös siitä eteenpäin.

Apt. 4

Apostolien tekojen neljännessä luvussa on kuuluisa toteamus: ”Onko Jumalan edessä oikein totella ennemmin teitä kuin Jumalaa? Ratkaiskaa itse. Me emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet.” (Jakeet 19-20) Tämän lausahduksen takana oleva yhteiskunnallinen asetelma on koko ajan ajankohtaisempi myös meidän aikanamme. Sanan- ja uskonnonvapaudesta käydään kovaa kamppailua, eikä se koske ainostaan kristittyjä, vaan myös monia muita ihmisryhmiä ja ajattelutapoja. Kiinnitinkin tänään huomiota siihen, mitä apostolit ja varhaisen seurakunnan jäsenet tekivät joutuessaan tällaiseen vaikeaan tilanteeseen: he rukoilivat. He rukoilivat hyvin kauniisti sanomalla: ”Katso nyt, Herra, kuinka he meitä uhkailevat! Anna palvelijoillesi voimaa pelotta julistaa sanaasi. Ojenna kätesi, niin että sairaat paranevat, että tapahtuu tunnustekoja ja ihmeitä pyhän palvelijasi Jeesuksen nimessä.” (Jakeet 29-30) Tätä saamme rukoilla tänäänkin, paitsi oman mielenrauhamme kannalta, myös siksi, että sanoma Jeesuksesta voisi todella saavuttaa uusia sydämiä ja muuttaa maailmaa.

Esteri

Tuom. 4

Joh. 19

Johanneksen evankeliumin yhdeksästoista luku kertoo meille pitkäperjantain tapahtumista: kuinka Pilatus taipui yleisön painostuksen edessä, kuinka Jeesus ristiinnaulittiin ja kuinka kirjoitukset kävivät toteen. Olen miettinyt jonkin verran sitä, miten pitkäperjantain kertomuksiin saattaa jossain määrin tottua. Esimerkiksi sanat ”Jeesus kärsi sinun tähtesi” voivat kuulostaa kristityn korvaan niin tavallisilta, ettei niitä tule sen enempää ajateltua.

Ehkä juuri tästä syystä pitkäperjantai on itselleni niin kovin tärkeä: vuodessa on ainakin yksi päivä, jolloin hiljennymme kollektiivisesti vain sen äärelle, miten paljon meidän edestämme on tehty. Mutta! Jos ystävänpäivänkin kohdalla todetaan, että ystävänpäivähän on oikeasti joka päivä, niin kuinka paljon useammin meidän pitäisikään viettää pitkäperjantaita. Voimme vaikka tänäkin sunnuntaina pysähtyä aivan erikseen tämän pohdinnan äärelle.

Tarvo Laakso laulaa kuuluisassa kappaleessaan Krusifiksin juurella: ”Minun kurjan syntisen / olis tullut kuolla / Minun tulis olla nyt / roikkumassa tuolla”. Voimme pysähtyä ajattelemaan näitä sanoja. Jeesuksen ristintyö ei ollut vain sitä, että Hän jollain abstraktilla tavalla teki elämästämme ihmeellistä, johdatuksessa kulkemista. Tai että ristintyö olisi antanut meille lopultakin syyn tulla yhteen tekemään hyvää. Ei, vaan Jeesus todella kärsi rangaistuksen, joka olisi kuulunut meille. Itseni tämä pohdinta vie väistämättä siihen johtopäätökseen, ettei kukaan tekisi tuollaista, ellei motiivina olisi rakkaus.

Siunattua ja armorikasta alkavaa viikkoa!

Esteri