Tekijä: Esteri

Tuom. 3

Joh. 18

Tänään lukiessani päivän Uuden testamentin kohtaa kiinnitin huomiota siihen, miten luvussa puhutaan totuudesta. Jeesus sanoi Pilatukselle, että Hän on tullut maailmaan todistaakseen totuuden puolesta. Lisäksi Jeesus vastasi vartijalle, joka häntä löi: ”Jos puhuin väärin, osoita, mikä puheessani oli sopimatonta. Jos taas puhuin oikein, miksi lyöt minua?”. Me elämme kulttuurissa, jossa puhe totuudesta nähdään väkivaltana. Jonkin asian väittäminen totuudeksi riistää jonkun toisen oikeudet, ja näin on välttämätöntä ajatella, ettei mitään totuuta lopulta olekaan. Tietysti meidän on tärkeää kasvaa aikuiseksi ja ymmärtää, että jokaiseen kysymykseen ei ole suoraa vastausta, ainakaan ihmisellä. Mutta on suhteellisen eri asia ajatella, että minä en aina tiedä totuutta, kuin että minkäänlaista totuutta ei ole lainkaan olemassa. Kristittyinä meidät on kutsuttu uskomaan siihen, että Jeesus on tie, totuus ja elämä. Monet kysymykset jäävät vastauksia vaille, monissa asioissa meidän täytyy tyytyä kompromissiin. Mutta meidän ei tarvitse elää vain omien subjektiivisten kokemustemme varassa, vaan saamme uskoa, että on olemassa meistä riippumaton, objektiivinen totuus. Joillekin ihmisille tällainen puhe on kauhistuttavaa, mutta itse uskon, että pohjimmiltaan jokainen ihminen kaipaa totuutta, joka ei ole lähtöisin hänestä itsestään, sillä kuten tiedämme: ihminen on syntinen ja Jeesus itse vakuuttaa, että nimenomaan totuus tekee meidät vapaiksi (Joh. 8:32).

Esteri

Tuom. 2

Joh. 17

Johanneksen evankeliumin seitsemäntoista luku herättää lukijassa helposti kysymyksen siitä, onko Jeesuksen jäähyväisrukouksessa todisteita predestinaatio- eli ennaltamääräämisopin puolesta. Jeesus toteaa, että Isä on antanut hänelle tietyt ihmiset. Tarkoittaako tämä, että Jumala on jo ennalta päättänyt joidenkin pelastuvan ja joidenkin joutuvan kadotukseen?

Tekstiä lukiessa lienee tärkeää huomata ainakin se, että Jeesus ei koko ajan puhu koko ihmiskunnasta. Näyttäisi siltä, että alkupuolella Jeesus viittaa vain opetuslapsiin, koska myöhemmin Jeesus jatkaa: ”Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun.” (Jae 20) Lisäksi jakeessa 2 on hauska twisti: ”Sinä olet uskonut kaikki ihmiset hänen valtaansa, jotta hän antaisi ikuisen elämän kaikille, jotka olet hänelle uskonut.” Tämän lauseen perusteella näyttäisi siltä, että ne, ”jotka Jumala on uskonut Jeesuksen valtaan”, tarkoittaa samaa asiaa kuin kaikki ihmiset.

Myönnän toki rajallisuuteni lausua näin vaikeista opillisista kysymyksistä mitään varmasti järkevää. Predestinaatio-opille on omat vahvat argumenttinsa Raamatussa, sen myöntää jopa Kansanlähetyksen opettaja Leif Nummela. Mutta oli niin tai näin, on aivan selvää, että jokaiselle, joka haluaa Jumalan luo tulla, on tie täysin avoinna. Uskon, että näin on ollut jopa Juudas Iskariotin kohdalla. Kuitenkaan kun Jumala ei saanut tulla hänen sydämeensä, oli Jumalalla keinonsa kääntää tappio voitoksi.

Esteri

Tuom. 1

Joh. 16

Johanneksen evankeliumin kuudestoista luku on mitä rohkaisevinta luettavaa. Jeesus kertoo avoimesti siitä, miten meille ei ole luvattu helppoa tietä, mutta myös siitä, että saamme kaikessa nojata ja luottaa Jumalaan. Tänään kiinnitin huomiota erityisesti Jeesuksen esille nostamiin kolmeen pointtiin: ”Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun, vanhurskaus tulee julki siinä, että minä menen Isän luo ettekä te enää näe minua,  ja tuomio on siinä, että tämän maailman ruhtinas on tuomittu.” (Jakeet 9-11) Melkoisen tulkinnanvaraisia toteamuksia. Mitä itse näistä ajattelet?

Kun Jeesus sanoo, että synti on siinä, etteivät ihmiset usko häneen, tulee tunne, että lopulta yksittäiset teot, sanomiset ja laiminlyönnit ovat lähinnä sivuseikkoja pelastuksen näkökulmasta. Oikeasti Jumala näkee ihmisen sydämeen: sen, millainen asenne sieltä löytyy suhteessa yläkerran Herraan. Näin siis lopullisin ja suurin synti, johon ihminen syyllistyy, on se, ettei hän ota Jeesusta vastaan pelastajanaan. Ei suostu kaipaamaan Jumalaa ja palaamaan Hänen yhteyteensä. Viittaisiko tämä myös Pyhän Hengen pilkkaan?

Vanhurskaus-toteamus kuulostaa siltä, että Jumalan vanhurskaus tulee ilmi ennen kaikkea luotettavuutena, lojaaliutena ja johdonmukaisuutena. Tuomio-toteamus puolestaan on siitä mielenkiintoinen, että se kohdistuu ihmisten ulkopuolelle. Voisiko sen äärellä ajatella, että Jumala haluaa tuomiota ennen kaikkea persoonallisen pahuuden, joka alun alkaenkin on Raamatun mukaan myötävaikuttanut ihmisen syntiinlankeemukseen? Samalla toki tuomitaan ilmeisen selvästi ihmisiä, mutta voisiko tämän toteamuksen nähdä niin, että Jumala korostaa vielä kerran sitä, miten hän haluaa nujertaa nimenomaan ontologisen pahuuden ja pelastaa ihmiset? Sillä näinhän Jeesus juuri ristillä teki. Pahuus on voitettu, ja jokaiselle ihmiselle tarjotaan vapautta Jeesuksessa. Ainoa asia, mikä ihmiselle jää, on ottaa pelastus vastaan.

Esteri