Tekijä: Esteri

Jer. 1   Matt. 1

Tänään alkaa Jeremian kirja. Sen ensimmäisessä luvussa kerrotaan siitä, miten Jumala kutsui ja varusti Jeremian profeetalliseen työhön. Jumalan rohkaisevat sanat ja ohjeet lienevät ajankohtaisia kaikille Hänen seuraajilleen kaikkina aikoina: ihmiset eivät tule olemaan iloisia kuullessaan totuuden, ja sitä varten täytyy olla valmis. Joskus saattaa herätä jopa kysymys: miksi ihmisille sitten pitäisi puhua, jos he eivät halua kuunnella? Minun ymmärtääkseni vastaus on se, että kaikesta meidän näkemästämme huolimatta Jumala ei ole kuitenkaan antanut heidän kanssaan periksi. Jumala uskoo edelleen, että on järkevää ilmoittaa itsensä tällaisille ihmisille. Ja Jumalan näkökulma on aina meidän näkökulmaamme laajempi: ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämen (1. Sam. 16:7).

Tänään alkaa myös toinen uusi kirja, Matteuksen evankeliumi. Sen ensimmäinen luku selostaa Jeesuksen sukuluettelon Abrahamista alkaen ja tämän jälkeen kertoo tapahtumasarjan siitä, miten Joosef otti Marian vaimokseen, vaikka luuli, ettei voisi Marian raskauden takia sitä tehdä. Olen miettinyt, miten vaikuttava kokemus Joosefin näkemän unen täytyi olla. Joosefillahan oli kaikki edellytykset uskoa, että Maria on vain hullu ja petollinen, mutta yhden ainoan unen jälkeen hän uskalsi tehdä erään elämän suurimmista päätöksistä ja mennä Marian kanssa naimisiin. Ehkä Jumala ilmoitti itsensä poikkeuksellisen voimakkaasti, koska oli ensiarvoisen tärkeää, että Maria sai aviomiehen ja Jeesus maanpäällisen isähahmon. Toisinaan mietin, miksei Jumala tee jatkuvasti tällaisia väliintuloja: onhan meillä jatkuvasti käynnissä vaikeita tilanteita, joihin tarvitsisimme neuvoa.  Tähän lienee kenenkään vaikea sanoa mitään. Varmaa kuitenkin on, että voimme luottaa siihen, ettei Jumala unohda meitä. ”Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen.” (Room. 8:28)

Esteri

Jes. 66  Ilm. 22

”Näin sanoo Herra:  ”Taivas on minun valtaistuimeni, maa on koroke minun jalkojeni alla. Millaisen talon te minulle rakentaisitte, millaisen asuinsijan? Kaiken tämän on minun käteni tehnyt, niin nämä ovat syntyneet, sanoo Herra.”” (Jakeet 1-2) Yksi uskonnonfilosofian kiistanalaisimmista kysymyksistä on se, todistaako luomakunta Jumalan olemassaolosta. Monet ihmiset, oikeastaan suurin osa kaikista kansoista ja kaikkina aikoina, on kokenut niin. Auringonlaskut, meret koralliriuttoineen, lumisade ja kuuraiset puut… On luontaista miettiä, kuka tämän kaiken on tehnyt, varsinkin kun tiedämme, ettei tällaista voi syntyä sattumalta. On kuitenkin ihmisiä, jotka kiistävät sen: ajattelevat, että ihminen vain pyrkii etsimään persoonallista toimijaa kaiken käsittämättömyyden keskeltä. Uskonnonfilosofinen väittely  eri näkemysten kesken on jaloa touhua, johon kutsuttuja haluan rohkaista kaikin tavoin. Samalla on kuitenkin tärkeä muistaa, että Raamatun mukaan luomakunnan todistus on ilmiselvä. Roomalaiskirje täydentää Jesajan kohtaa: ”Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua.” (Room. 1:19-20) 

Minä olen aina saanut kylmiä väreitä siitä, että Raamattu loppuu lauseeseen: ”Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa.” Tietysti tätä ajatellessa täytyy olla siinä määrin tylsän realistinen, että ymmärtää Raamatun kirjoitusten ja kaanonin syntyä: Ilmestyskirja on ollut Raamatun alkuaikoina kaanonin reunoilla, ja jos se olisi jäänyt ulkopuolelle, olisi Raamatun viimeinen lause jotain muuta (tosin ei Juudaksen kirjeen loppukaan olisi huono vaihtoehto). Joka tapauksessa Ilmestyskirja on tullut osaksi Raamattua ja on yhteensopiva sen muun sanoman kanssa, mikä on tietysti se, että Jeesus pelastaa. Siksi on kerta toisensa jälkeen yhtä ihanaa avata Raamattu alusta ja lukea, kuinka alussa Jumala loi taivaan ja maan, ja sen jälkeen pikakelata loppuun lukeakseen, kuinka koko kirja on kirjoitettu, jotta Herran Jeesuksen armo olisi kaikkien meidän kanssa. Koko kirja sitä varten, että saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme (Hepr. 4:16 lainaten). Kunpa meistä kaikki muistaisivat lukea Raamattua säännöllisesti. Sinulle, joka tätä tekstiä luet, haluan antaa taputuksen selkään. Olit sitten säännöllinen tai satunnainen lukija, haluan muistuttaa siitä, miten hienoa on, että olet erottanut päivästäsi pienen hetken hiljentyäksesi maailman parhaan kirjan äärelle!

Esteri

Jes. 65  Ilm. 21

Voi veljien veljet, Jesaja on ehtinyt kestää kauan. Meikäläinen oli mukana jo alkupuolella ja saan nyt  useita viikkoja myöhemmin luvan saatella meidät sen loppuun. No, eipä siinä mitään, Jesaja on hienoa luettavaa! Tämän päivän luvussa puhutaan paitsi ankarasta tottelemattomuudesta ja sen seurauksista myös Jumalan uutta tekevästä hyvyydestä. En osaa sanoa historiallisen kontekstin perusteella sen enempää, ketkä tässä saivat tuomion ja ketkä vapautuksen, mutta ajattelin tekstin monipuolisen kuvailun perusteella sitä, miten yleisesti ottaen me kaikki ansaitisisimme Jumalan moninaisen vihan, mutta saamme kuitenkin Jeesuksen tähden tilalle lopussa kuvatun moninaisen armon. Raamatun puheet Jumalan vihasta voivat joskus ahdistaa, mutta joskus ne on mahdollista kokea myös tärkeänä, vapauttavana totuutena. Noin kauheitahan me ihmiset todellisuudessa olemme. Tähän liittyy C.S. Lewisin ajatus, joka on kimpoillut mielessäni nyt useita päiviä: ”Vasta sitten kun olet tajunnut, että on olemassa todellinen moraalilaki ja jokin voima sen takana, ja että olet rikkonut sitä lakia, ja suhteesi sen säätäjään on väärä – vasta sitten eikä yhtään ennemmin kristinuskolla alkaa olla sinulle sanottavaa.” (Tätä on kristinusko, Kirjapaja 2012) Armoa ei voi olla, jos ei ole mitään armahdettavaa.

Ilmestyskirjan 21. luku on ihmeellistä kuvausta uudesta taivaasta ja uudesta maasta, uudesta Jerusalemista. Kun tekstissä kerrotaan, miten kaupungin kahdessatoista portissa ja peruskivessä on kahdentoista Israelin heimon ja kahdentoista apostolin nimet, tuntuu vähän samalta kuin oikein nokkelan elokuvan lopussa: kaikki palaset loksahtavat kohdalleen ja ympyrä sulkeutuu. Myös Jumalan sanat ovat lohdullisia: miten kaikki entinen on kadonnut, miten Hän tekee uudeksi kaiken ja antaa janoiselle lahjaksi vettä elämän veden lähteestä. Jumala asuu ihmisten keskellä, on heidän Jumalansa ja valaisee kaiken. Muistan, kuinka Kaisaniemessä keväällä 2019 huudettiin kymmenintuhansin äänin Saulia, kun hän saapui lavalle onnittelemaan jääkiekon maailmanmestareita. Ehkä meistä tuntuu samalta, kun uusi taivas ja uusi maa tulevat, mutta vielä moninverroin isommassa mittakaavassa. Ehkä me saamme huutaa Johanneksen tavoin, kun hän näki Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen: ”Se on Herra!”, ja rynnätä Jumalamme luo yhtä tohkeissaan kuin opetuslapset aikoinaan (Joh. 21:7).

Esteri