Tekijä: Esteri

Jes. 15 1. Piet. 5

Moabin tuhosta lukeminen ei ole mitään kevyttä ajanvietettä. Joka puolella on itkua, köyhyyttä, epätoivoa ja pelkoa, aivan kuten monissa muissakin Vanhan testamentin ennustuksissa. Maailma ei ole tainnut hirveästi muuttua: tulevaisuuteen ennakoidaan valtavia pakolaisvirtoja, ilmastonmuutoksen aiheuttamaa nälänhätää ja köyhyyttä, globaaleja terveysongelmia ja ties mitä. Onko tämän kaiken keskellä vain pakko kovettaa sydämensä ja kyynistyä? Jesajan mukaan ei, sillä hän sanoo, että ”minun sydämeni huutaa Moabin hätää” (jae 5). Samalla kun tietää kaiken tapahtuvan syystä ja tietää, että Jumalalla on kaikki hallussaan, on sallittua ja tarpeellista olla inhimillinen ja empaattinen. Minua on usein mietityttänyt se, että vaikka Jeesus tiesi herättävänsä Lasaruksen uudelleen henkiin, evankeliumitekstiin on silti erikseen kirjattu, että Jeesus itki (Joh. 11:35). Uskonvarmuus ei tarkoita tunteettomuutta elämän edessä. Meidät on kutsuttu iloitsemaan iloitsevien kanssa ja itkemään itkevien kanssa (Room 12:15).

Nöyryys, valppaus, luottamus. Niihin teemoihin päättyy Pietarin ensimmäinen kirje. Tykkään itse toisinaan lukea Uuden testamentin kirjeistä nimenomaan niiden päätössanoja. Lopuksihan sanotaan yleensä se, mikä halutaan jättää päällimmäisenä vastaanottajan mieleen. En esimerkiksi toivota työreissulla olevalle miehelleni hyvää yötä pyytämällä häntä tuomaan leipää kaupasta palatessaan, vaan etsimällä hellyyttäviä hymiöitä sekä toivottamalla levollisia unia ja jaksamista seuraavaan päivään. Raamatun kirjeet päättyvät myös usein varsin lempeästi: muistakaa armo, muistakaa Jumalan hyvyys, muistakaa rauha. Vaikka kirjeen aikana olisi kuinka moitittu seurakuntia, on loppu yleensä lempeä. Se on omanlaisensa messun päätöstä muistuttava lausunto arjen keskellä: saat jäädä Herran rauhaan.

Iloisia välipäiviä kaikille <3

Esteri

Jes. 14 1. Piet. 4

Jesajan neljästoista luku näyttää olevan historiaan linkittyvää kerrontaa. Kuten tiedätte, en osaa sanoa siitä paljoakaan. Yksi teema tekstissä kiinnitti kuitenkin erityisen huomioni: Jumalan päättäväisyys. Kun Jumala on päättänyt jotain tehdä, se myös tapahtuu. Uskon, että tätä kyseistä kohtaa voisi soveltaa rohkaisevasti myös Uuden testamentin aikakaudella. Uudessa testamentissa on monenlaisia Jumalan lupauksia, kuten se että Jumala on kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti tai se, että Hän pelastaa meidät Jeesuksen tähden. Näihin on helppo etsiä poikkeuksia. Lopulta voimme kuitenkin olla varmoja, että kun Jumala on näin päättänyt tehdä, niin näin se myös on. Ei lisättävää.

Ensimmäisessä Pietarin kirjeessä toistuu usein ajatus siitä, että viattomana kärsiminen on arvokasta. Se kutsuu Kristuksen kaltaisuuteen ja vahvempaan uskoon. Rivien välistä voisi olettaa, että se on myös jossain määrin asiaan kuuluvaa, jos usko saa vaikuttaa elämässä laajalti. Ehkä sillä tarkoitetaan esimerkiksi kipua siitä, ettei voi osoittaa hyväksyntäänsä ei-uskovien hyväksymille asioille tai tuskaa siitä, että tietää, ettei oikeutta voi ottaa omiin käsiinsä. Voi toki olla, että se tarkoittaa myös jotain ihan muuta. Tärkeää on joka tapauksessa ymmärtää se, että kristityn elämään kuuluu kipua ja kärsimystä siinä missä ei-kristitynkin elämään, ehkä toisinaan jopa enemmän aiemmin mainituista syistä johtuen. Mutta samalla ihminen saa levätä siinä tietoisuudessa, että Jumala näkee ja tietää kaiken. Jumala rakastaa ja pelastaa ja vaikuttaa kaiken yhdessä niiden parhaaksi, jotka Häntä rakastavat.

Esteri

Jes. 13 1. Piet. 3

Päivän Vanhan testamentin kohta maalaa silmiemme eteen kuvaa tuhoutuvasta Babylonista. Toisinaan Raamattua lukiessa hämmentyy siitä, onko Jumala myötävaikuttanut maailmanhistorian väkivaltaisiin tapahtumiin. Esimerkiksi tänään puhutaan soturien kutsumisesta vihan aseiksi. Nämä lienevät vaikeita kysymyksiä ja paljonhan näistä on historian saatossa keskusteltu ja kirjoitettu. Mutta ehkä emme toisaalta pääse ihan täysin yli ja ympäri siitä, että Jumala voi toimia meille käsittämättömillä tavoilla ihmiskunnan keskuudessa. Jonkinlaisen henkisen ja hengellisen tasapainon säilyttämiseksi otan itse avuksi Eero Junkkaalan ohjeen: tutki vaikeita raamatunkohtia helpommin ymmärrettävien avulla. Käytännössä siis näiden vaikeiden kohtien ymmärtäminen on mahdollista (edes teoriassa) ainoastaan silloin, jos luotan ja uskon Jeesukseen. Siinä ymmärryksessä ja uskossa ei ole mitään pelättävää.

Päivän Uuden testamentin kohdasta löytyy Pietarin neuvo siitä, että naiset eivät panostaisi ulkoiseen ehostautumiseen. Tämä on mahdollista viedä käytännössä hyvin pitkälle: kielletään meikkaaminen, kielletään lävistykset, kielletään merkkivaatteet. Itse en näkisi tämän olevan kehoitus tarkkailla sitä, kuka panostaa ulkonäköön vähiten, vaan kehotus tarkkailla, mihin itsearvostus perustuu. Kukaan tuskin pitää vakaana ja fiksuja pohjana sitä, jos itsearvostus perustuu ulkonäköön, joka on muuttuvaista ja vajaata ja johon panostaminen saattaa olla kuluttavaa niin lompakolle kuin ympäristöllekin. Sen sijaan itsearvostuksen perustuminen siihen, että pyrkii toimimaan moraalisesti oikein, on huomattavasti kestävämpi elämän monenlaisissa kolhuissa. Toki sekään ei kestä kaikkea, siksihän tarvitsemme Jeesuksen. Mutta jos näistä kahdesta pitää valita, lienee selvää, kumpi valinta on fiksumpi. Lopulta uskon, että ulkoinen ehostautuminen voi tuoda paljon iloa molemmille sukupuolille, jos vain muistamme tärkeysjärjestyksen, eli sen, että kauneus tulee ensisijaisesti sisältä. En usko tähän siksi, että murrosikäisille sanotaan niin, vaan siksi, että uskon sen olevan oikeasti totta. (Huom! Tarkoitan ehostautumisella ulkonäköön panostamista tavalla, joka nimenomaan ei olisi välttämätöntä. Meille kaikille lienee selvää, että välttämätöntä on esimerkiksi suihkussa käyminen, hiusten harjaaminen, hampaiden peseminen ja vaatteiden huoltaminen.)

Esteri