Tekijä: Esteri

Jes. 12 1. Piet. 2

Jesajan kirjan 12. luku on ylistystä alusta loppuun saakka. Vaikka en paljoa historiankirjoituksesta tiedäkään, niin sen olen muistaakseni kuullut jossain, että Raamatun aikana asioita alleviivattiin toistamalla niitä. Oli tämä sitten täyttä faktaa tai faktaa vain osittain, niin joka tapauksessa päivän luku tekee yhden asian erittäin selväksi: Jumala on suuri ja ylistämisen arvoinen. Ajattelen itse niin, että uskonelämässä on tärkeää jättää tilaa sille, että toisinaan keskittyy vain Jumalan hyvyyteen. Ei kiirehdi minnekään eteenpäin mielessään, vaan istahtaa alas, laittaa napit korviin ja miettii esimerkiksi armoa tai rakkautta. 

Valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa… Välillä kun katselee seurakunnassa ympärilleen ei voi olla miettimättä: ”siis… mekö?” Meistä jokainen on aikamoinen oman tiensä kulkija: on hiljaista hiihtelijää ja hiihtelijää, joka saisi olla enemmänkin hiljaa. On erikoisia vitsiniekkoja ja toisaalta ihmisiä, joiden huumorintajusta emme ota mitään tolkkua. Ja ties mitä muuta! Ja meidän pitäisi olla kuninkaallinen papisto. Toisaalta jos vertaamme Raamattuun, niin samoja asioita miettivät myös Vanhan testamentin henkilöt sekä apostolit. Pietari oli temperamenttinen, Tuomas epäili… Meidän on tärkeää muistaa, että myös seurakunnan suhteen tulemme täydellisiksi vasta Taivaassa. Seurakunta koostuu ihmisistä ja näin se on yhtä aikaa sekä pyhä että keskeneräinen. Meidän ei pidä antaa turhia lupauksia seurakuntaelämän ihanuudesta ulkopuolisille tai lakaista yhteisön ongelmia maton alle. Mutta jos olemme aitoja ja läpinäkyviä, saatamme pian huomata, että keskeneräinen voikin olla äärimmäisen rakastettavaa. Voimahan tulee täydelliseksi heikkoudessa, eikö niin?

Esteri

Jes. 11 1. Piet. 1

Päivän Vanhan testamentin kohdassa kuvaillaan ihmeen kauniisti sitä, millainen olisi maailma, jossa ei olisi pahuutta. Pedot ja riista voisivat syödä vierekkäin ja vauva leikkiä käärmeenkolon luona. Tulee suorastaan hämmentynyt tunne: eihän noin ikinä voisi olla. Mutta ehkä keskeneräisen ihmismielen hämmennys kertoo nimenomaan siitä, että sellainen maailma olisi todellakin jotain ihmeellistä. Tulin miettineeksi samaa omaan elämääni soveltaen. Miten minun elämäni muuttuisi, jos maailmassa ei olisi pahuutta? Ulko-ovissa ei ainakaan tarvitsisi olla lukkoja, nettipankissa ei tarvitsisi olla salasanaa, pimeille kujille voisi mennä kävelemään iltaisin täysin huoletta… Olisi se aika erilaista! Joka tapauksessa toivon kuitenkin hartaasti, että jonain päivänä me kaikki saamme opetella elämään sellaisessa maailmassa. Sitähän päivän Vanhan testamentin kohta taitaa meille lupailla.

Ensimmäisen Pietarin kirjeen ensimmäinen luku korostaa pariinkin otteeseen sitä, miten meitä ei ole pelastettu millään katoavalla tavaralla, vaan kalliilla, katoamattomalla Jumalan Sanalla. Kunpa tätä asiaa jaksaisi ajatella useamminkin. Se laittaa asiat elämässä oikeaan perspektiiviin. Olen katsellut kuluneena syksynä läheltä varhaiskasvatuksen harjoittelussa, miten jokaisella ihmisellä on lapsesta saakka tarve kokea olevansa arvokas. Samaan aikaan ihminen kuitenkin uskoo mitä pienimmistä vihjeistä ja sattumuksista, että hän ei sitä ole. Tunnistatko tämän? Tilanteesta ja taustasta riippumatta jokaiselle ihmiselle on varattuna kuitenkin ilosanoma: Jumala on pelastanut meidät kalliisti. Eikö se kerro välttämättä jotakin siitä, että Jumala on nähnyt meidät vaivan arvoisiksi? Kuten kristillinen nuorten media Nuotta kerran hienosti muotoili Garnierin mainoksen uuteen muotoon: Jumalan rakkaus – olet sen arvoinen!

Esteri

Jes. 10 Jaak. 5

Tämän päivän Vanhan testamentin kohdan selittäminen vaatisi historiallista tietämystä, jota minulla ei ole. Voisinpa kertoa teille, mitä tämä kaikki tarkoitti aikoinaan käytännössä, mutta sitä varten teidän täytyy etsiä lukeneempia ihmisiä. Käytän kuitenkin päivän palstatilaa erään mielenkiintoisen seikan pohtimiseen: monet raamatuntutkijat ajoittavat Vanhan testamentin kirjoja sen perusteella, mitä niissä kerrotaan historiallisista tapahtumista. Esimerkiksi Jesajan kirjan katsotaan olevan paljon uudempi kuin mitä muutoin olisi syytä olettaa, koska Jesajalla on ollut tietoa kuolemansa jälkeen tapahtuneista asioista. Kristitylle tämä kaikki voi selittyä sillä, että Jesaja on todella tiennyt asioista etukäteen, onhan Jumala antanut hänelle erityistä ilmoitusta. Mutta ei-uskovalle tämä on dilemma. Kyseinen tilanne on mielestäni todella mielenkiintoinen esimerkki siitä, miten tieteen piirissä kristitty ei ainoastaan saa perustella Jumalan olemassaoloa, vaan myös ei-kristitty saa perustella ateismia.

Päivän Uuden testamentin kohdan jae 16 tuntuu summaavan paljon koko tekstistä: ”Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan.” Vaikka emme maan päällä koskaan pääsekään eroon synnistä, on kuitenkin huomattavasti helpompaa elää yhdessä, jos yhteiseloon kuuluu nöyryys, rehellisyys ja armo. Meistä kaikki syyllistyvät varmasti toisinaan mammonan palvontaan, josta tekstin alussa puhuttiin. Meistä kaikki tuomitsevat ja vannovat, kun ei pitäisi. Tunnustetaan tämä toisillemme ja rukoillaan toistemme puolesta. Ja jos vain pystymme, ohjatkaamme takaisin niitä, jotka lähtevät pois. Monet varmasti tietävät, kuinka kauheaa on nähdä joidenkin uskon katoavan elämän monenlaisissa käänteissä. Ei päästetä heitä helpolla! Kutsutaan seurakuntaan, ollaan tarvittaessa tukena, rukoillaan, kysellään ja kuunnellaan… Meillä ei tarvitse olla vastauksia ja vielä vähemmän meidän tulee esittää, että olisi. Hyh! Mutta meidän tulee välittää ja välitetyksi tulemisen kokemus on arvokas ihmisestä ja tilanteesta riippumatta.

Esteri