Tekijä: Esteri

Est. 7 Room. 6

Esterin kirjan yhdeksännessä luvussa Haman kohtaa loppunsa. Ester paljastaa Hamanin petolliset suunnitelmat ja kuningas hirtättää Hamanin hirsipuuhun, joka oli pystytetty Mordokaita varten. Olen kuullut puhuttavan siitä, että Esterin kirja ei olisi ehkä historiallinen, ja kieltämättä tarinan kulku on sen verran suoraviivainen, että väite tuntuu uskottavalta. Ottamatta kuitenkaan lopullista kantaa siihen, onko kirja historiallinen vai ei, pohdin usein sitä, mikä merkitys Raamatun tarinoiden historiallisuudella on. Onko välttämätöntä, että ne kaikki ovat historiallisia vai voisiko tarinoiden perimmäinen merkitys säilyä tilanteesta riippumatta? Ehkä, en tiedä. Mutta sen tiedän, että näitä teemoja on tärkeää pohtia. Raamattua haastetaan monelta eri suunnalta ja jos omaa raamattusuhdettaan ei ole pohtinut levosta käsin, voi eteen tulla jossain vaiheessa isokin kriisi siitä, miten monenlaisia asioita liittyy Raamatun syntyyn, olemukseen ja tulkintaan.

Roomalaiskirjeen kuudennessa luvussa Paavali käyttää termiä, joka on edelleen paljon käytössä puhekielessä: synnissä elämistä. Mitä se on? Eikö meistä jokainen elä synnissä jo pelkästään ajattelemalla estottomasti yhden päivän verran? Missä menee raja? Milloin ihminen on itselleen liian armollinen? Nämä ovat vaikeita kysymyksiä, joita ei mielestäni tulisi lakaista maton alle. Sen verran olen kuitenkin tästä asiasta saanut mietityksi, että ehkä synnissä eläminen ei ole niinkään yksittäisten tekojen valitsemista tai katumista, vaan laajempaa ymmärrystä siitä, että olen syntinen ja tarvitsen Jumalaa. Sellainen asenne vetää aina takaisin Jumalan luo, vaikka kipuilu jonkin yksittäisen synnin kanssa olisikin lähes loputonta. 

Esteri

Est. 6 Room. 5

Vihollisuus toisen ihmisen kanssa on ehkä kipeintä silloin, kun vihollinen menestyy henkilökohtaisessa elämässään. Miten monet ihmiset ovatkaan toivoneet, että toisen parisuhde olisi oikeasti huono tai talo osoittautuisi vääräksi ostokseksi… Jos toisen puolesta iloitseminen on vaikeaa joskus läheisissäkin ihmissuhteissa, niin saati sitten vihollisen kohdalla. Tästä voidaankin vetää se johtopäätös, että vihollisuus ei ole kannattavaa paitsi toisen niin myös omankaan mielenterveyden kannalta. Se, että pyrkii elämässä ymmärrykseen, anteeksiantoon ja toisten puolesta iloitsemiseen on usein avain omaan vapauteen ja onneen. Muuten käy kuten Hamanin, joka joutui nöyryytetyksi, vaikka kyseessä oli vain hyvän ja rehellisen miehen palkitseminen hyvin tehdystä työstä! Viha ja kateus ovat inhimillisiä tunteita, mutta niiden orjaksi ei kannattaisi ryhtyä. Jumalan tahto on kuitenkin se, että me kaikki eläisimme puhtain sydämin Hänen avullaan ja voimallaan.

Roomalaiskirjeen viides luku on kuin mainospuhe! Kaikki tämä sinulle, eikä siinä vielä kaikki! Kuten jotkut sanovat: evankeliumi on tarjous, joka näyttää liian hyvältä ollakseen totta. Kaikki tämä, ilmaiseksi. Rakkaudesta. Koska tarjous on niin huikea kuin on, en halua lähteä sepittämään siitä tänään sen enempää. Lue luku vaikka pariinkin otteeseen, hengitä syvään ja omaksu sieltä se, mitä tarvitset. Kaikki se on sinulle Jumalan rakkaudesta ja hyvyydestä. Mitään ei tarvitse tehdä, ainoastaan vastaanottaa evankeliumin muuttava voima.

Esteri

Est. 5 Room. 4

Päivän Vanhan testamentin kohtaa lukiessa mieleeni nousee virnuileva kysymys: oliko kuningatar Ester viekas? Ainakin hän selkeästi tiesi, mistä köydestä vetää, kun ei mennyt heti suoraan asiaan, vaan lämmitteli kuningasta pitojen järjestämisellä. Ehkä joku voisi kutsua sitä manipulaatioksikin, mutta minua tämä enemmänkin rohkaisee lähestymään ihmisiä tietyllä tavalla. Sen sijaan, että olisin aina tekemässä tikusta asiaa, vaatimassa ja saarnaamassa, voin paketoida asiani kauniisti ja luoda vaikeitakin asioita käsitellessä aitoa suhdetta ihmisiin. Monet meistä tietävät varmasti myös tarinan siitä, kuinka aurinko ja tuuli kilpailivat, kumpi saa kadulla seisovalta mieheltä takin pois päältä. Vaikka tuuli kuinka yritti riuhtoa takkia pois, mies vain kietoutui tiukemmin sen sisään, kun taas auringon lämpö sai miehen riisumaan takin vapaaehtoisesti. Siitä mallia!

Kuten eilen mainitsin, olen todella huono uskomaan armoon. Niinpä kun luen Roomalaiskirjeen neljättä lukua siitä, miten usko tekee vanhurskaaksi, mieleeni alkaa nousta sellaisia ajatuksia kuin ”kuka sen nyt sitten päättää, että tämä kohta nostetaan merkitykselliseksi” tai ”entäs jos tämä on käännetty jotenkin väärin”. Armoon uskominen on sen verran radikaalia, että tunnollinen mieleni kaipaisi aukottomat todisteet siitä, että armoon saa uskoa. No, tänään en halunnut jättää näitä ajatuksia sikseen, vaan etsin netistä tietoa Roomalaiskirjeen historiasta (jonkun verran muistinkin teologian perusopintojen puolelta) ja törmäsin tietoon siitä, miten Roomalaiskirje oli Paavalilta siitä poikkeuksellinen kirje, ettei hän ollut koskaan vieraillut seurakunnassa, johon sen kirjoitti. Näin ollen kirjeen täytyy olla seikkaperäinen selonteko kristinuskosta ylipäätään. Olin kuullut tästä jo aiemmin ja varmasti monet teistäkin ovat (ehkä joku pitää tätä jopa vähän säälittävänä), mutta jos tekstiäni lukee joku muukin sellainen, jonka on vaikea uskoa armoon tai joka ei tätä ehkä tiennyt, niin toivottavasti kyseinen tieto antaa edes yhden loogisen perustelun uskoa armon todellisuuteen. Meidän ei välttämättä tarvitse vain toivoa, että asiat ovat jollain tavalla, vaan etsimällä tietoa ja käyttämällä aivoja voimme saada tällaisia tärkeitä näkökulmia.

Esteri