Tekijä: Esteri

1. Kun. 7 Jaak. 4

Ensimmäisen Kuninkaiden kirjan puolella jatkuvat edelleen tarkat kuvaukset rakennus- ja sisustustöistä. Käytännönläheisen kerronan ohella lukija tulee varmasti miettineeksi, miten hienolta erilaiset kaiverretut kasvit ja eläimet ovat varmasti näyttäneet. En tiedä, onko tämä liian pitkälle vietyä tulkintaa, mutta uskoisin niiden tarkoittavan, että luomakunta on oivallinen paikka ylistää, mikäli luonto haluttiin tuoda näin kauniisti temppeliinkin. Luonnossa saamme nähdä suuria, kauniita ja ihmeellisiä asioita aina yksittäisistä atomeista valtaviin galakseihin. Eläinten käytös voi huvittaa tai kaunis taivas voi rauhoittaa. Kuten sanottu: ”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan. Päivä ilmoittaa ne päivälle, yö julistaa yölle. Ei se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä jonka voisi korvin kuulla.” (Ps. 19:2-4)

Jaakobin kirjeen luvusta jäi tänään mieleeni se, miten me emme voi tuomita toisiamme. Tuomio ei ole tietenkään sama asia kuin se, että pidämme jotain asiaa vääränä, sillä muutenhan meistä kukaan ei olisi esimerkiksi koskaan oikeutettu loukkaantumaan mistään. Mutta tuomio on sitä, kun nostamme itsemme toisen yläpuolelle ja päätämme, saako hän anteeksi tai pääseekö hän taivaaseen. Nämä asiat tulee jättää Jumalalle, sillä vain Hänellä on siihen oikeus ja vain Hän kykynee tuomitsemaan oikein. Onneksi näin, sillä muutoin maailmassamme ei olisi mitään muuta kuin sotkua ja toivottomuutta. Lisäksi näin pääsiäisen kunniaksi voimme todeta, että Jumala haluaa vapauttaa meistä jokaisen. Jeesus elää. Toivottavasti kaikki me saamme kokea, miten sen jälkeen ei mikään enää ole ennallaan.

Esteri

1. Kun. 6 Jaak. 3

Päivän Vanhan testamentin luvussa rakennetaan temppeli. Temppelin rakentamiseen meni kaiken kaikkiaan seitsemän vuotta ja kuten tarkemmasta kuvauksesta käy ilmi, ei ihme. Temppeli oli kaiken kertoman mukaan häikäisevän kaunis ja mahtava. Olisi ollut aivan upeaa nähdä se omin silmin!

Jaakobin kirjeen kolmas luku jatkaa itsehillinnän korostamista. Kieli on pieni jäsen, mutta sen voima on uskomaton. Tämän voi varmasti lähes jokainen allekirjoittaa omalta kohdaltaan. Miten ihmeelliseltä tuntuukaan se, kun päästää suustaan jotain piikittelevää tai tuomitsevaa! Koko kroppa täyttyy erikoisesta energiasta, joka siinä hetkessä voi tuntua voimaannuttavalta ja hyvältä, mutta joka sittemmin alkaa usein harmittaa ja kaduttaa. Luulen oman kokemukseni pohjalta, että emme osaa vähentää pahan puhumista siten, että päätämme jättää sen pois, vaan siten, että pyrimme tietoisesti puhumaan enemmän hyvää. Hyvän puhuminen alkaa murtaa hiljalleen muureja sekä meissä itsessämme että toisissa ihmisissä. Huomaamme, miten ympärillemme rakentuu ihan erilaista pysyvää rauhaa. Suosittelen tähän teemaan liittyen lämpimästi Even ja Ossin kappaletta Puhua hyvää. Lukemani lehtijutun perusteella yhtyeen jäsen Ossi kirjoitti sen tilanteessa, jossa hän havahtui omaan syntisyyteensä tällä elämän osa-alueella. 

Esteri

1. Kun. 5 Jaak. 2

Tämän päivän Vanhan testamentin kohta jatkaa arkista kuvausta muinaisesta Israelista. Salomon suuruutta ja viisautta kuvaillaan ja Salomon ja Hiramin kohtaaminen saa aikaan uuden, tärkeän hankkeen alkamisen. Salomo sai suuruutensa siunauksena Jumalalta, mutta pohdin tänään silti sitä, mitä Salomon tarina kertoo kristitylle omaisuuteen suhtautumisesta. Erityisesti Uuden testamentin puolelta selvää on, että omaisuuteen ei tule kiintyä liiaksi. Lisäksi nykyään ei ole kovin hyveellistä elää leveästi maapallolla, jonka resurssit niukkenevat ja ihmismäärä kasvaa. Mutta toisaalta, oikealla asenteella ja vastuullisesti käytettynä omaisuus voi olla myös siunaus, eikä meidän tulisi nähdä sitä automaattisesti negatiivisessa valossa. Lähtökohtainen negatiivisuus voi uskoakseni saada aikaan turhaa syyllisyyttä ja kateutta. Herra antoi tai Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi.

Jaakobin kirjeen toinen luku puhuukin aluksi rikkaudesta. Rikkaus on todellakin ongelma, jos ihmisiä aletaan arvottaa sen perusteella. Jättäkäämme sellainen pois! Muutoin Jaakobin kirjeen toinen luku lienee yksi protestanttisissa piireissä eniten kiistellyistä luvuista. Emmekö pelastukaan pelkästä armosta? Olen itse ymmärtänyt tämän niin, että aito usko väistämättä synnyttää tekoja. Järjestys on siis edelleen se, että uskosta pelastutaan, mutta tekoja tarkkailemalla voidaan valvoa uskon elävyyttä, eli käytännössä uskomme saa lisää sisältöä. Tulin vähän aikaa sitten omissa pohdinnoissani siihen lopputulokseen, että oman Raamatun lukemiseni pohjalta en voi mitenkään perustella ajatusta, että teoillamme ei olisi merkitystä. Niillä on ihan hirveän iso merkitys! Ei kai muuten kaikissa kirjeissä kehotettaisi pyrkimään hyvään. Mutta ratkaisevan tärkeä pointti tässä on se, että emme tee tekoja pelastuaksemme, vaan koska meidät on pelastettu. Suostumme Jumalan kanssa yhteistyöhön ja kasvamme uskossamme hänen armostaan. Ei siis tarvitse pelätä tai stressata. Pyhän Hengen työ riittää.

Esteri