Tekijä: Esteri

1. Kun. 4 Jaak. 1

Päivän Vanhan testamentin kohta kertoo informatiiviseen tyyliin muinaisen Israelin hallinnosta. Tässä luvussa ei liene kohtia, joista tekisimme kaihoisia huoneentauluja, mutta mielestäni nämä luvut ovat ihana osa Raamattua: välillä elämä on ollut vain elämää ilman sen suurempia erikoisuuksia. Ja joillekin meistä, kuten esimerkiksi minulle, on hyvä välillä muistuttaa, että suurin osa elämästä on loppupeleissä arkea, tavallisia päiviä toistensa perässä, kuitenkin äärettömän merkityksellistä.

Uuden testamentin puolella loppuviikko kuljetaankin todella mielenkiintoisen kirjeen parissa! Jaakobin kirjeen ensimmäinen luku pitää sisällään monia eri peruspointteja, mutta tänään mieleeni jäivät erityisesti koetuksien kestäminen ja Sanan toteuttaminen teoilla. Minua on rohkaissut elämässäni aina suuresti se ajatus, että koetus kasvattaa lopulta kestävyyttä. Monesti esimerkiksi historian suuret ajattelijat ja visionäärit ovat käyneet elämässään läpi monenlaisia vaikeuksia ja siten saaneet varmasti osaltaan nöyryyttä ja viisautta. Sanan toteuttaminen teoilla puolestaan tulee ilmi kielen hillitsemisenä ja vihasta luopumisena. Äärimmäisen hyviä ohjeita! Näiden noudattaminen koituu todennäköisesti myös ihmisen itsensä parhaaksi, sillä viha ja ylenkatsovuus ovat kuluttavia tunteita, jotka syövät ikävästi sisältäpäin. Mikäli näistä luopuminen on vaikeaa, kuten jälleen kerran minulle on, meillä on onneksi Jumala, jolta voimme saada apua kaikenlaisiin tunteisiin ja tilanteisiin.

Esteri

1. Kun. 3 Hepr. 13

Päivän Vanhan testamentin luku eri osineen on aina kuulunut suosikkeihini. Siitä voisi nostaa esiin vaikka minkälaisia ajatuksia ja pohdintoja, mutta lähden sille tielle, joka tuntui tänään ajankohtaisimmalta. Salomolle oli tärkeää seurata Herraa, joten epäilemättä hän oli alun alkaenkin hyvä kuningas. Kuitenkin pyyntö saada lisää viisautta  kansan johtamiseksi teki hänestä niin viisaan, että hän kykeni ratkomaan luvun lopussa mainitun tilanteen kaltaisia tapauksia ja hänet tultiin muistamaan nimenomaan viisaudestaan. Mieleeni tuli tänään ajatus siitä, ettei nykyäänkään Herran seuraaminen tee ihmisestä automaattisesti fiksua, vaan ymmärrystä ja viisautta kannattaa aina etsiä lisää. Olen jonkin verran törmännyt elämässäni ajatteluun, että kristityksi kääntyminen ratkaisee kaikki elämän ongelmat, mutta minusta se on katteeton lupaus. Kyllä meidänkin elämämme on loppuun asti monimutkaista. Sen vuoksi on hyvä rukoillen ja Raamattua lukien jutella ihmisten kanssa, perehtyä erilaisiin ajattelutapoihin, lukea kirjoja ja olla utelias. Viisautta ja ymmärrystä voi ja kannattaa kehittää osana uskoa, Jumalalle kiitollisena ajattelevista aivoista ja tuntevasta sydämestä.

”Sen, mikä on Hänelle mieleen, Hän itse tehköön meissä, Hän ja Jeesus Kristus.” Jos sinusta tuntuu tänään tai muulloin elämässä siltä, ettet tiedä, mitä ajatella tai minne mennä, anna tämän jakeen rohkaista. Jumala kyllä auttaa. Ei ehkä heti, ei ehkä tavalla, jolla toivomme. Mutta kyllä Hän auttaa ja ennen kaikkea välittää. Hän ei odota, että saamme asiamme kuntoon ja vasta sitten kutsu meitä luokseen, vaan päinvastoin: Hän haluaa tulla sotkuiseen elämäämme ja tehdä hyvää. Jos palaat ajattelemaan jotain vaikeaa asiaa kerta toisensa jälkeen, ehkä voisit palauttaa tämän jakeen niissä hetkissä mieleesi, hengittäen samalla syvään ja luottaen Jumalan hyvyyteen oman hyvyytesi sijasta?

Esteri

1. Kun. 2 Hepr. 12

Kautta aikojen ihmiset ovat osanneet juonitella. Päivän Vanhan testamentin pätkä antaa tästä hyvän esimerkin, kun Adonia lähetti Batseban Salomon puheille. En osaa maallikkona sanoa, menikö lopputulos oikein, samoin kuin en osaa sanoa luvun muihinkaan tapahtumiin, mutta Adonian aikeen olivat kuitenkin selkeästi vilpilliset: ”Sinulta hän ei sitä kiellä”. Tällaisen juonittelun taustalla lienee aika usein kipeitä kamppailuja oman minäkuvan kanssa ja ehkä myös vääristyineitä ajattelumalleja sosiaalisista suhteista. Juonittelu johtaa mitä ilmeisimmin ihmisten etääntymiseen toisistaan. Minusta meidän kaikkien olisikin hyvä harjoitella suoraselkäisyyttä ja avoimuutta muiden ihmisten edessä. Meidän on paljon kannattavampaa olla rehellisiä kuin vilpillisiä, vastuullisia kuin pakoilevia. Eihän se helppoa ole, tietenkään, mutta pidemmän päälle varmasti kannattavaa ja rakkauden lain mukaista.

Heprealaiskirjeen kahdestoista luku vetää nöyräksi! Puheissa on Jumalan kuritus, katkeruuden turmiollisuus, Jumalan puheiden torjuminen ja pyhän pelon tunteilla palveleminen. Olen itse kärsinyt pitkään ja kipeästi Jumalan aidosta pelkäämisestä ja tällaiset luvut ovat olleet näiden pelkojen rationaalinen pohja. Olen prosessoinut asiaa viime vuosina kirjallisuuden, podcastien, hengellisten keskustelujen ja sielunhoidon avulla. Prosessi jatkuu todennäköisesti niin kauan kuin elän (kukapa sitä voi esimerkiksi biologiaansa muuttaa), mutta avaintekijänä terveempään hengellisyyteen on ollut näiden kohtien näkeminen osana Raamatun kokonaisuutta. Jumala on ihan oikeasti yhtä aikaa armollinen ja armoton, lempeä ja kiivas: kummastakaan ei tarvitse eikä saa tinkiä. Minun on ollut hyvä muistuttaa itseäni aktiivisesti siitä, että kristinuskon perusidea on Jumalan kuoleminen meidän puolestamme, ja että Raamattu puhuu rakkaudesta ja rauhasta, mutta ehkäpä joku toinen taas kaipaa Jumalalta juuri tällaista tekstiä ymmärtääkseen ja uskoakseen, että pahassa maailmassa joku pitää jöötä. Loppuviimein luulen, että kumman tahansa ääripään (lempeys tai kiivaus) korostaminen liiaksi johtaa epäterveeseen hengellisyyteen ja siitä ennen pitkää psyykkisiinkin ongelmiin. Meidän täytyy pitää huolta tasapainosta!

Esteri