Tekijä: Esteri

Ps. 62 Ef. 5

Psalmissa 62 kehotetaan turvautumaan aina Jumalaan. Huomioni kiinnittyi kuitenkin mainintoihin psalmin loppupuolella, joissa varoitetaan luottamasta Jumalan sijasta liikaa  ihmisiin, väkivaltaan tai omaisuuteen. Taitaa olla maailmanpoliittisesti aika ajankohtainen muistutus. Tässä ”totuuden jälkeisessä ajassa”, jota elämme, korostuvat entisestään ihmisviisaus, vahvemman oikeus ja itsekkyys. Esimerkiksi USA.n politiikkaa seuraamalla menettää helposti uskonsa näihin kaikkiin psalmissa mainittuun kolmeen asiaan: ihmiset ajautuvat jatkuvasti kauemmaksi toisistaan. Onneksi kuitenkin meillä on Jumala, jonka edessä sielumme saa vaieta ja löytää toivon näissäkin tilanteissa (jae 6).

Efesolaiskirjeen viides luku alleviivaa viisasta elämää ja keskinäistä kunnioitusta. Luvun loppupuoli avioliitosta saa minut aina hihkumaan Leif Nummelan opetuksesta raamattukoulussa, jossa hän käytti tätä raamatunkohtaa esimerkkinä siitä, miten yhtä jaetta ei saa irrottaa asiayhteydestä. Historian saatossa vaimolle esitetyllä vaatimuksella alistua miehensä tahtoon on perusteltu lähisuhdeväkivaltaa, hyväksikäyttöä ja vaikka mitä kauheaa. Mutta ei näin! Sillä katsohan, mitä mieheltä vaaditaan: ”rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta”. Eli Leif Nummelan matalalla kujeilevalla äänellä sanottuna: ”Miehet, jos menette naimisiin, niin tietäkää, että tämä on sellainen nainen, jonka puolesta olisitte valmis antamaan henkenne. Ilolla!” Eihän tällaiseen opetukseen mitenkään mahdu lähisuhdeväkivalta tai vastaava. Näin ollen saamme tärkeän opetuksen paitsi avioliitosta ja kaikenlaisen kunnioituksen molemminpuolisuuden tärkeydestä, myös siitä, että Raamattua todella tulee lukea kokonaisuutena.

Esteri

Ps. 61 Ef. 4

Psalmi 61 on kaunis avunhuuto Jumalan puoleen. Jumalasta puhutaan vahvana linnoituksena vihollista vastaan ja turvaa etsitään Jumalan siipien suojasta. Kiinnitin erityistä huomiota jakeeseen kolme, jossa sanotaan ”Sinä viet minut turvaan, kalliolle, jolle itse en jaksaisi nousta”. Kirjoittaja ei siis ainoastaan vetoa Jumalaa auttamaan asioissa, jotka olosuhteiden puolesta näyttäisivät ihmiselle mahdollisilta, vaan hän uskoo siihen, minkä Jeesus myöhemmin vahvistaa puhuessaan rikkaan miehen pelastumisesta: ”ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista” (Matt. 19:26). Jumalan seurassa on aina toivoa. Jumala voi nostaa sinutkin kalliolle, jolle et itse jaksaisi nousta, vaikka se ei siltä vaikuttaisi ja vaikka et sitä jaksaisi Häneltä pyytää.

Efesolaiskirjeen neljäs luku antaa mainioita ohjeita uudistuneeseen, fiksuun elämään. Aika hauskaa, että nämä ohjeet ovat olleet Raamatussa pari tuhatta vuotta, mutta nyt yhtäkkiä onkin uutta ja modernia, kun somessa pyörii elämäntapaneuvojia, jotka toteavat, että esimerkiksi anteeksianto (jae 32), kunniallinen työ (jae 28) tai positiivisuus (jae 29) parantavat elämänlaatua. Ehkäpä voisin heittää kehiin taas haasteen: valitse yksi elämänohje ja tee sen eteen jokin konkreettinen teko tällä viikolla! Jälleen kerran sen ei tarvitse olla mitään suurta, sillä tiedämmehän kaikki, että jo yksi hymy voi valaista maailmaa auringon lailla. Ollaan toisiamme kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja annetaan toisillemme anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut meille anteeksi Kristuksen tähden (jae 32).

Esteri

Ps. 60 Ef. 3

Oletko koskaan kokenut, että Jumala on hylännyt sinut tai oletko nähnyt jonkun läheisesi kokevan niin? Minä istuin kerran neuvottomana itkevän ihmisen vieressä, joka sanoi, että Jumala on hylännyt hänet. Tuska oli käsinkosketeltavaa, vaikka olinkin itse vakuuttunut, ettei asia ollut näin. Olisin halunnut mennä ”posin kautta”, kertoa kivoja Raamatun kertomuksia ja käskeä unohtamaan tuollaiset ajatukset. Mutta olisiko se auttanut ihmistä syvässä hädässä? Psalmi 60 kertoo siitä, miten Jumala on hylännyt sotajoukot ja niille rukoillaan uutta menestystä. Teksti tarjoaa samaistumiskohteen niille, jotka kokevat tulevansa hylätyksi. Edes Daavid, Herran suuri mies, jota johdatettiin halki mitä ihmeellisimpien seikkailujen, ei ollut turvassa näiltä tunteilta. Itseään ei siis tarvitse kummeksua, jos tältä joskus tuntuukin. Mutta aina, joka tilanteessa, saat silti muistaa sanat: ”minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää” (Hepr. 13:5).

Efesolaiskirjeen kolmannessa luvussa Paavali puhuu siitä, miten hänelle, kaikista pyhistä vähäisimmälle on annettu se armo, että hän saa julistaa evankeliumia. Minusta välillä tuntuu, että eihän Paavali nyt oikeasti voinut tarkoittaa, mitä sanoi: hän on maailman pyhittyneimmän ihmisen esikuva! Kuitenkin jos todella katsotaan Jumalan valtakuntaan kuuluvia, niin Paavali avaa silmämme näkemään jotain tärkeää: ei meistä kukaan ole siellä siksi, että olisi jotenkin erityisen hurskas, pyhä tai kelvollinen. Eivät edes apostolit tai seurakuntien johtajat. Tämä ei tietenkään tarkoita, että pitäisi alkaa surkuttelemaan tai nöyristelemään, pois se meistä! Mutta meidän ei tarvitse myöskään väittää olevamme suuria ja mahtavia, sillä ”olet tervetullut joukkoon huonojen / astu valtakuntaan köyhien / sillä keskellä pienten ja heikkojen (eli kaikkien meidän) / Jumala on” (Exit, Olet tervetullut joukkoon huonojen). 

Esteri