Tekijä: Esteri

5. Moos. 12 Apt. 24

Tämän päivän Mooseksen kirjan kohta puhuu epäjumalien hävittämisestä ja oikeanlaisesta uhraamisesta Herralle. Mieleeni painui luvun loppupuolelta jae 30: ”varokaa, ettette myöhemminkään joudu heidän pauloihinsa jäljittelemällä heidän tapojaan. Älkää ottako selkoa siinä maassa asuvien kansojen jumalista älkääkä kyselkö, miten nuo kansat palvelivat jumaliaan”. Kuuntelin juuri aiemmin tänään kristityn runoilijan, Elina Salmisen, podcastia, jossa hän puhui huomion suuntaamisesta oikeisiin asioihin, esimerkiksi somen aikakaudella aitoon viisauteen. Tunnistan itsessäni sen, että olen aiemmin pitänyt ideaalina olla tietoinen mahdollisimman monista eri ajattelutavoista ja niiden perusteluista, mutta nykyisin ajattelen toisin: riittävä avoimuus ja suvaitsevaisuus ovat aikuisten maailmassa välttämättömiä, mutta toisinaan tiedämme pääpiirteissään eri maailmankatsomuksista jo niin paljon, että meidän ei tarvitse hukata aikaamme keskittymällä loputtomasti sellaiseen, mikä ei ole uskomme ja arvojemme mukaista. Tällainen rajanveto selkeyttää elämää ja pääkoppaa, kun taas loputon analyysi aiheuttaa vain ahdistusta.

Uuden testamentin puolella maaherra Felix pelästyi, kun Paavali alkoi puhua Jumalan tahdon mukaisesta elämästä, halujen hillitsemisestä ja tulevasta tuomiosta. Näin taitaa käydä nykyään monelle, onhan ympäröivä kulttuurimme melkoisessa ristiriidassa kristillisen etiikan kanssa. Minusta olisi ihanaa tietää sanatarkasti, miten Paavali otti nämä asiat esille, sillä hyvät neuvot olisivat minullekin tarpeen. Miten puhua yhtä aikaa lakia ja evankeliumia ihmisten elämän vaikeimpien asioiden keskellä?

Esteri

5. Moos. 11 Apt. 23

”Painakaa tarkoin mieleenne nämä käskyt, jotka minä annan. Sitokaa ne merkiksi käteenne ja pitäkää niitä tunnuksena otsallanne. Opettakaa ne lapsillenne ja puhukaa niistä, olittepa kotona tai matkalla, makuulla tai jalkeilla.  Kirjoittakaa ne kotienne ovenpieliin ja kaupunkienne portteihin” (5. Moos. 11:18-21). Kuten Raamattu toteaa monen monta kertaa, Jumalan käskyt ja sanat ovat hyviä. Olen kuitenkin harmikseni huomannut, että ne tuppaavat unohtumaan helposti arkielämässä. Tarvitsen aktiivisia muistutuksia, jotta käskyt ja sanat tulisivat elämässäni tärkeiksi. Jumalanpalvelukset, Raamatun lukeminen, uskon asioista puhuminen ja rukous ovat tietenkin parhaita muistutuksia, mutta ehkä pienet lisät voivat tuoda vielä jotain lisää? Raamatun lauseiden kirjoittaminen jääkaapin oveen, ylistysmusiikin kuunteleminen pitkillä ajomatkoilla, puhelimen raamattusovelluksen mahdollisuuksien hyödyntäminen, hengellisen kirjallisuuden lukeminen, taide… Mahdollisuuksia on yhtä monia kuin on ihmisiäkin! Hyödynnetään niitä!

Apostolien tekojen puolella luemme siitä, miten Paavali joutui menemään paikasta paikkaan ja ihmiseltä ihmiselle. Meistä monia varmasti ärsyttää normielämässä se, jos yhteiset asiat ovat monimutkaisia ja vaikeatajuisia, joten en ihmettelisi, jos Paavali ja hänen asiastaan huolehtineet sotilaat olisivat tunteneet samoin. Näissä olosuhteissa Paavali saikin edelleen Jumalalta kehotuksen pysyä rohkeana ja jotkin asiat järjestyivät suorastaan ihmeellisesti, esimerkiksi se, että Paavalin sisarenpoika sai tietää juutalaisten salahankkeesta. Älä siis huoli, jos ihmisten maailmassa on sekavaa ja epävarmaa. Jumala on niidenkin asioiden yläpuolella, kaikki langat käsissään.

Esteri

5. Moos. 10 Apt. 22

”Herra, teidän Jumalanne, ei vaadi teiltä muuta kuin sen, että pelkäätte häntä, että aina vaellatte hänen teitään, että rakastatte häntä ja palvelette häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne.” (5. Moos. 10:12). Onko tämä helppoa vai vaikeaa? Ehkä siinä mielessä helppoa, että saamme uskoa Jumalaan, joka haluaa sääntöjen noudattamisen sijasta kanssamme suhteeseen. Mutta siinä mielessä vaikeaa, että saamme uskoa Jumalaan, joka haluaa sääntöjen noudattamisen sijasta kanssamme suhteeseen. Hehe, kirjoitin noin tahallani. Meillä on Jumala, jota ei voi huijata, ja joka haluaa meistä aivan kaiken. Se tarkoittaa, että emme voi koskaan piiloutua uskonnollisuuden taakse, ja me ihmiset teemme sitä paljon. Piiloudumme mukavuudenhalun tai pelon vuoksi, mutta Jumala näkee aina sydämeen. Näin ollen me saamme ja meidän täytyy ymmärtää, että Jumala on jotain enemmän. Jumala ei halua uskonnollisuutta, vaan sydämen, joka on syvästi kiintynyt häneen.

Apostolien tekojen 22. luku toi tänään mieleeni sen, miten Paavalin elämän pohjalta on ihana lupa uskoa uusiin alkuihin. Olen seurannut jonkin verran iltapäivälehtien keskustelupalstoja, sitä, miten monet kommentoivat, että vankiloissa ei saisi olla mukavaa tai miten entinen murhamies ei olisi oikeutettu tekemään väkivaltaisuutta ehkäisevää nuorisotyötä, kun nämä ihmiset ovat kommentoijien mielestä kelvottomia, kykenemättömiä parannukseen tai vähintään rangaistavassa asemassa. Sinisilmäinen ei tietenkään tarvitse olla, mutta en voi silti olla ihmettelemättä ihmisten kovuutta. Kaikkihan me kaipaamme elämässämme joskus uutta alkua! Kaikkihan me tiedämme, että ilman armoa emme selviäisi päivääkään. Ja vaikka inhimillisesti katsoen tuntisimmekin pahimpia rikollisia kohtaan inhoa ja vihaa, on perusteltua sanoa, että he ovat samassa asemassa kuin mekin: ihmisiä monimutkaisessa maailmassa, jossa pysyvää toivoa tuovat ainoastaan armo ja anteeksiantaminen. 

Esteri