Tekijä: Esteri

5. Moos. 9 Apt. 21

Viidennen Mooseksen kirjan yhdeksännessä luvussa oli paikallaan muistuttaa Israelin kansaa sen synneistä juuri ennen suurta taistelua. Miksi? Eikö menneisyydessä vellominen ole vain epätervettä ja mielenterveydelle vaarallista? Ehdottomasti, jos sen tarkoitus on lannistaa ja pahoittaa mieltä. Mutta uskonkin, että tässä tapauksessa Jumala halusi muistuttaa Israelia paitsi siitä, että sen tulee pysyä nöyränä, myös siitä, että Jumala oli ollut kansalleen armollinen. Nämä kaksi asiaa nivoutuvat yhteen asenteeksi, joka saa aikaan nöyryyttä ja kiitollisuutta: olen epätäydellinen, monessa asiassa epäonnistunut, mutta saan kulkea tätä tietä Jumalan suuren rakkauden ja armahtavaisuuden tähden. Tämä asenne saa aikaan suhteellisuudentajua niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä.

Uuden testamentin puolella on mielenkiintoinen kuvaus siitä, miten Paavalille profetoitiin vaikeuksia Jerusalemissa, mutta hän ei suostunut perääntymään sinne menemisestä niistä huolimatta. Paavalin uskon suuruutta ei kyllä voi olla ihailematta! Hän todella eli vain Jeesusta varten. En ainakaan itse voi väittää, etten huolehtisi tulevaisuudesta, varsinkaan jos on syitä epäillä, ettei kaikki siellä ole hyvin. Mutta Paavali oli selkeästi sisäistänyt Jumalan huolenpidon syvimmän olemuksen, pitäisi varmaan harjoitella samaa itsekin.

Esteri

5. Moos. 8 Apt. 20

Ah, tämän päivän Vanhan testamentin luku oli upeaa, painavaa asiaa uskon pitämisestä mukana kaikissa elämäntilanteissa. Jumala on kanssamme hyvinä ja pahoina päivinä, pahana päivänä auttaen hädässä ja hyvinä aikoina siunaten meitä lahjoillaan. Pahana päivänä Jumalan muistaminen lienee monille meistä helppoa, kun omat voimamme loppuvat kesken, eikä maailma tarjoa ratkaisuja. Mutta kuinka on silloin, kun me näytämme pärjääviltä, menestyviltä ja voimakkailta? Ehkä Jumala unohtuu jo pian. Viidennen Mooseksen kirjan kahdeksas luku kehottaa tämän välttämiseksi meitä kiittämään Jumalaa elämämme siunauksista, sillä Jumala on niiden antaja. Ei ole siis niinkään, että menestys itsessään olisi paha asia, toki saamme nauttia siitä. Mutta emme saa antaa sille elämässämme sellaista sijaa, että unohtaisimme Jumalan ensisijaisuuden ja kaikkivoipaisuuden.

Apostolien tekojen kahdeskymmenes luku kertoo monista kaupungeista, joissa Paavali teki lähetystyötä. Huolimatta kaupunkien suuresta määrästä Paavalilla näytti olevan vahvat tunnesiteet jokaiseen paikkaan, kuten käy ilmi hänen jättämistään jäähyväisistä Efesoksen seurakunnalle. Tällainen elämäntyyli vaatii taatusti Jumalalta saatua kutsumusta. Mitä itse olet mieltä? Kaipaatko luoda kodin jonnekin kauas, ehkä uuden kulttuurin keskelle? Vai haluatko mieluummin kohdata ihmisiä Suomessa? Haluaisitko ennemmin julistaa evankeliumia vai ehkä osoittaa vieraanvaraisuutta julistajille? Lähetyskäskyn noudattaminen jatkuu edelleen ja meillä kaikilla on paikkamme siinä. Monenlaiset seikkailut ja upeat kohtaamiset odottavat. Mitä sinä haluaisit tehdä?

Esteri

5. Moos. 7 Apt. 19

Mitkähän ovat minun elämäni tärkeimmät prioriteetit? Kärjestä löytyvät varmasti samat asiat kuin monilla muilla: perhe, koulu, työ ja itsensä kehittäminen. Ne ovat tärkeitä prioriteetteja siksi, että arvostan niitä ja siksi, että arvostamisen myötä annan niille aikaani. Viidennen Mooseksen kirjan seitsemäs luku jätti mieleni päälle sen, miten Jumala haluaa olla kansalleen ykkösprioriteetti ja vetoaa heihin: valitkaa minut, tehkää minun tahtoni, hävittäkää epäjumalat, jotta voisin antaa teille kaiken sen ihanan, mitä minulla on varastossa.  Uskon, että sama pätee edelleen meidän elämässämme. Antamalla Jumalan etsimiselle arvoa ja aikaa voimme saada elämäämme paljon lisää sisältöä. Entä jos pyrkisin Jumalan etsimiseen yhtä paljon kuin siihen, että pysyn kärryillä läheisteni kuulumisista tai  kehityn työssäni? Jeesus tiivistää toiminnan kannattavuuden: ”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.” (Luuk. 11:9).

Apostolien tekojen 19. luku kertoo kaksi tarinaa siitä, miten pakanallisuus joutui väistymään kristinuskon tieltä. Ensin taikausko kärsi tappion ja sen johdosta poltettiin suuri määrä vanhaa kirjallisuutta, toiseksi epäjumalakuvien veistäjät joutuivat puolustamaan asemaansa epäjumalien menettäessä suosiotaan. Nykyään erilaisia luonnonuskontoja ja marginaaliryhmien uskomuksia saatetaan kunnioittaa suurestikin osana alkuperäiskulttuuria. Ehkä se on vastareaktio historiallemme, jossa kristittyjen maiden valkoiset miehet ovat olleet toisinaan taipuvaisia sortamaan erilaisia maailmankuvia. Mitä kristityn siis tulisi ajatella kulttuurien ja uskontojen kohtaamisesta nykyaikana? Mielestäni valkoisen miehen vallan ja täyden suvaitsevaisuuden välissä on molempia huomattavasti parempi vaihtoehto: sallin ihmisille uskonnonvapauden kulttuurista riippumatta ja kunnioitan heidän päätöksiään, mutta pidän silti itse kiinni siitä, että Jeesus on ainoa tie, totuus ja elämä, enkä jätä sitä kertomatta. Kristittyinä näemme loppuviimein selkeästi Raamatusta, ettei Jumala jaa asuinsijaansa. Kun Pyhä Henki tulee, pakanallisuus väistyy.

Esteri