Tekijä: Heli

2. Sam.24

Room. 3

Inhimilliset ja jumalalliset voimavarat. Mikä Daavidin toimittamassa väenlaskussa oli niin väärin, että Jumala vihastui ja kuritti Israelin kansaa rutolla Daavidin toiminnan vuoksi? Ainakin väenlasku tarkoitti inhimillisten resurssien laskemista ja niihin luottamista. Väenlaskussahan selvitettiin ja kirjattiin ylös sotakuntoiset miehet sukukunnittain. Väenlaskun tulos käänsi Daavidin ja hänen kansansa huomion inhimillisiin mahdollisuuksiin ja voimavaroihin, pois Jumalan mahdollisuuksista ja voimasta.

Kaikki samalla viivalla. Raamattu tasapäistää ja nöyryyttää meidät. Hengellinen perintömme, perheemme varakkuus ja muut taustatekijät antavat meille erilaiset lähtökohdat elämään. Jumalan edessä olemme kuitenkin yhdessä asiassa samalla viivalla. Yksikään meistä ei ole toista vanhurskaampi eli Jumalalle kelpaavampi. Roomalaiskirjeen 3. luku kertoo suorasukaisesti, että me kaikki olemme valovuosien päässä Jumalasta: ”Ei ole yhtäkään vanhurskasta —— ei ketään, joka etsii Jumalaa.” (j. 11).

Ongelma ratkaistu. Jumalalla oli kuitenkin jo luomisesta lähtien ratkaisu valmiina ongelmaan, joka vasta oli tulossa esiin: ”sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.” (j. 23 – 24).

Mietin usein, miksi tämä ratkaisu kelpaa niin harvoille. Monikaan ei koe olevansa syntinen, eikä siis tarvitse meidän uskovien tarjoamaa ratkaisua, Jeesusta. Minusta tuntuu, että kyse ei ole siitä, että itse lahjavanhurskaus Jeesuksessa olisi huono. Ehkä monikaan ei tunnista tarvetta Jeesus-lahjalle, kun paketti, jossa sitä tarjoamme, on niin vieraan oloinen. 

Syntisyyden sijaan nykyihminen tunnistaa paremmin syyllisyyden tunteen. UT2020-käännös käyttää tätä sanaa: ”hän (Jumala) on oikeudenmukainen ja tekee syyttömän (vanhemmat käännöksissä vanhurskaan) siitä, joka uskoo Jeesukseen”. (Room. 3:26). Se, joka on kokenut kaiken kalvavaa syyllisyyttä ja riittämättömyyttä, tietää miten ihanaa onkaan vapautua niistä. Miten voimme löytää syyllisyyden vaivaamat ja tarjota ihanaa Jeesus-lahjaa niin, että se alkaa kiinnostaa?

Heli

2. Sam.23

Room. 2

Hyvä pelko. 2. Samuelin kirjan 23. luku kuningas Daavidin sotaisasta hallituskaudesta ja siitä, kuinka paljon Daavid arvosti sotapäälliköitään. Toinen asia, joka Daavidista käy ilmi on se, että Daavid antoi kunnian kaikesta menestyksestään: ”Joka oikeamielisenä hallitsee ihmisiä, joka hallitsee heitä Jumalaa peläten…” (j. 3)

Daavid oli sodan ajan kuningas. Hän joutui sotaan jo nuorena poikana viedessään vanhemmille veljilleen eväitä rintamalle filistealaisia vastaan. Tuo taistelu päättyi Goljat-jättiläisen kuolemaan ja filistealaisten pakoon (1. Sam. 17). Kuningas Saul ihastui Daavidin rohkeuteen niin, että otti hänet luokseen ja asetti hänet pian sotureidensa päälliköksi. Daavid menestyi niin, että kansa ylisti Daavidin sotavoittoja laulaen: Saul kaatoi miehiä tuhansin, Daavid kymmenintuhansin.” (1. Sam. 18:8). 

Daavidin aikana Israel ja Juuda vapautuivat ympäröivien kansojen ”ikeestä” ja valloittivat Jumalan Moosekselle lupaamasta Luvatusta maan loputkin alueet.  

Daavidin historia osoittaa, että Daavidilla oli paljon vaikeuksia ja ongelmia omasta perhepiiristä lähtien. Hän teki virheitä ja kohtalokkaita syntejä, joilla oli ikäviä vaikutuksia toisiin ihmisiin ja Daavidin omaankin elämään. Daavid muun muassa tapatti Batseban miehen Urian ja otti tämän vaimon puolisokseen. Daavidin synneistä seurasi esimerkiksi hänen oman poikansa kuolema ja kansaa piinannut rutto. 

Rikkinäinen ja nöyrä Jumalan suosikki. Daavid oli yhtä epätäydellinen ja rikkinäinen kuin kuka tahansa meistä. Daavidista suuren teki se, että hän oli Jumalasta riippuvainen nuoruudesta vanhuuteen saakka. Daavid etsi Jumalaa ja nöyrtyi ihmisten ja Jumalan ojennettavaksi myös rikkomusten hetkellä tai pian niiden jälkeen. Daavidin koko olemassa olo perustui syvään luottamukseen, että Jumala hallitsee kaikkea ja on omiensa kanssa aina: sota on Herran vallassa. (1. Sam. 17:45 – 47).

Roomalaiskirje avautuu vain niille, jotka luottavat Daavidin tavoin Jumalaan ja siihen, että Jumala on oikeudenmukainen kaikissa sanoissaan ja tuomioissaan. (Vrt. Room. 2:7 – 8).

Voisimmeko mekin kaikessa rikkinäisyydessämme turvautua Jumalaan ja luottaa täysin hänen arviointikykyynsä? Vaikka roomalaiskirjeen sanat kuulostavat tosi rajuilta ja pois sulkevilta heitä kohtaan, jotka eivät tunnusta Jumalaa, Jumala hallitsee ja tietää ja tuntee heidätkin. Jumalalle ei ole menetettyjä, toivottomia tapauksia. 

Heli

Ps. 62

Matt. 10

Minulle tämä kohta puhuu siitä, että emme ole sen vähempiarvoisia kuin Jeesus on Jumalalle. Olemme kuninkaallisia, Jumalan lapsia ja hänen palvelijoitaan, joille hän on uskonut Jumalan maailmanlaajuisen perheen ja osaltamme myös uusien Jumalan lasten ”synnytyksissä” auttamisen  ja  kasvattamisen.

Tehtävä on niin suuri, itse asiassa inhimillisesti mahdoton, että tarvitsemme välttämättä Jumalaa joka käänteeseen:

Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa spitaalisia ja ajakaa pois pahoja henkiä. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa. (Matt. 10:9).

Hengellinen työ on niin tärkeää, että Jeesus pitää itsestään selvänä, että sen tekijöiden tulisi saada myös ylläpito ja elatus. (työmies on ruokansa ansainnut). Toinen näkökulma on se, että kun hengellisen työn tekijät ovat riippuvaisia kannattajistaan, he joutuvat samalla riippuvuuteen toisista ihmisistä ja Jumalan huolenpidosta.

Suuri kutsumus ja  ja tehtävä tuovat vastuuta. Sen vuoksi emme myöskään pääse helpommalla kuin Jeesus. 

”Ei opetuslapsi ole opettajaansa ylempi eikä palvelija isäntäänsä. Tyytyköön opetuslapsi samaan kuin opettaja ja palvelija samaan kuin isäntä” (jakeet 24 – 25).

Himoksen New wine-tapahtumassa kuluvan viikonlopun aikana olen saanut moneen otteeseen huomata, että tämä tehtävä ei kuitenkaan ole raskas. Jeesus kantaa tehtävää, ”iestä”, kanssani ja on se valtavasti vahvempi osapuoli. Käytännössä asiat voivat olla hyvinkin monimutkaisia ja inhimillisesti kuormittavia. Jeesuksen mukana olo muuttaa sisäisen olon ja perspektiivin toivon perspektiiviksi.  

Heli