Tekijä: Heli

2. Sam. 4 1. Tim. 4

“Siksihän me näemme vaivaa ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten pelastaja, varsinkin uskovien.” (1. Tim. 4:10).

Näin Paavali tiivistää evankeliumin ytimen ja elämän tarkoituksen tämän päivän Raamatunpaikassa. Evankeliumi (=iloinen uutinen) Jeesuksesta on hyvin yksinkertainen asia. Tie on jo valmiiksi aurattu ja viitta osoittaa yhteen suuntaan, Jeesukseen.

Yksinkertainen on myös Paavalin neuvo Timoteukselle, kuinka vääriin oppeihin tulee puuttua: Raamatun sanan lukeminen seurakunnalle, sen opettaminen ja Raamatun sanan mukaan kehottaminen. (j. 13–15).

Vaikka jumalanpalvelukset ovat olleet pidemmän aikaa verkossa ja uskovia ystäviäkään ei tule välttämättä tavattua koronarajoitusten vuoksi, rakennetaan tapoja nauttia ja sulatella Raamatun opetuksia. Nettijumalanpalvelusten tai raamattuopetusten kuunteleminen, viikottaiset chat-rukoukset tai hartaudet kaverin kanssa, päivän Raamatunpaikan lukeminen… mikä meille kullekin tuntuu luontevalta toimii. Eräs ystäväni esimerkiksi latasi puhelimeensa sovelluksen, joka piipahtaa valveilla ollessa tunnin välein ja muistuttaa, että nyt on jälleen aika suunnata ajatuksesta omista huolista Jumalan mahdollisuuksia kohti. Ja välillä hän lukaisee jonkin Raamatun jakeen.

Totuuden pahin vihollinen onkin lievästi muunneltu totuus, jonka eroa alkuperäiseen ei huomaa. Sen vuoksi tarvitsemme jatkuvaa muistutusta siitä, mitä Jumala oikeasti sanoi ja teki ja mitä hän meistä ajattelee.

Jatka lukemista ”2. Sam. 4, 1. Tim. 4”

Ps. 43 2. Kor. 5

Takana on monelle raskas koronavuosi. Minulla työ nieli lähes kaiken energiani niin, että perheelle ja muille lähimmäisille jäi vain rippeet. Joululomalla oli vihdoinkin aikaa pysähtyä. Mietin, mihin olen menossa ja kuinka tärkeitä kaikki kiireeni ja puuhani ovat todellisuudessa olleet. Paineiden hellitettyä oloni alkoikin tuntua yhtäkkiä tyhjältä ja tarkoituksettomalta. Tajusin jälleen kerran, että työ ja omien tai perheeni välittömien tarpeiden täyttäminen eivät riitä tuomaan onnea.

2. Korinttilaiskirjeen 5:15 nosti katseeni kohti elämän todellista tarkoitusta:

”Ja hän (Jeesus) on kuollut kaikkien puolesta, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka on kuollut ja noussut kuolleista kaikkien tähden.”

Meille on uskottu Jumalan salaisuudet (1. Kor. 4:1). Me olemme Kristuksen lähettiläitä (2. Kor. 5:20), joille on uskottu sovituksen virka (jae 18). Ilosanoma Jeesuksesta ei monelle kelpaa heti. Meidän tehtävämme on Paavalin tavoin suostutella Jumalasta vieraantuneita lähimmäisiä ottamaan vastaan Jumalan lahja, elämä ja iankaikkisuus Jumalan yhteydessä.

Minunkin katseeni kirkastui. Minusta ei ole ”myymään aggressiivisesti” ilosanomaa Jeesuksesta. Mutta sovittelijan rooli sopii minullekin. Voimme olemisemme, tekojemme ja sanojemme kautta suostutella ihmisiä hyväksymään Jumalan valmistama sovitus.

Minulla onkin edessä jännittävä tehtävä: kysellä ja rukoilla, miten pääsen toteuttamaan käytännössä tätä sovittelijan virkaa! Millaisia ihmisiä ja tilanteita Jumala tuokaan minun ja  sinun eteen? Mitä hän haluaa puhua heille meidän ja seurakuntamme kautta?

Käydään uuteen vuoteen rukoillen.  

Heli

Ps. 42 2. Kor. 4

Tunteet tuovat viestiä elämämme syvistä tarpeista ja peloista. Erityisesti kielteiset tunteet pakottavat etsimään helpotusta ja apua. Masennus ja tuska saavat tuntemaan, että Jumalakin on poissa. Jumalan ja lähimmäisten hyväksyvä rakkaus synnyttävät turvallisuutta, jolloin uskallamme tuntea myös kipeitä tunteita ja kuunnella niiden viestiä.

”Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani.” (Psa 42:6)

Mikään mindfullnes-harjoitus ei saa minua niin levolliseksi ja varmaksi, etten tarvitsisi Jeesusta. Jumalan voima ja läsnäolo on kätketty ”saviastioihin”, meidän keskeneräisten ihmisten heikkouteen ja rikkinäisyyteen. Ulkoiset vaikeudet ja sisäiset pelot ja taistelut pitävät huolen siitä, että turhat luulot omasta kaikkivoipaisuudesta karisevat.

Juttelin juuri puhelimessa 91-vuotiaan mummoni kanssa, joka joutui kesällä muuttamaan palvelukotiin. Elämänsä aikana hän on joutunut sopeutumaan ja luovimaan muiden ihmisten tarpeiden ja vaatimusten viidakossa. Hän on sairastanut paljon ja kivuliaasti. Häneltä on riisuttu turhat luulot omista kyvyistä, ehkä liikaakin. Muistan lapsuudesta ja nuoruudesta monta kertaa, jolloin keskustelimme hengellisistä asioista ja keskustelu päättyi siihen, kun mummoni hiljaa totesi, että ei hänestä ole uskovaksi. Hän on liian huono siihen. Vasta myöhemmällä iällä Jumalan armo avautui hänelle. Nyt hän sanoi, että missä tahansa asuukin, tärkeintä on, että sydämessä on Jumalan rauha. Sitten me rukoilimme.

Mummoni on ollut aina hiljainen ja sävyisä. Toivon, että hän olisi jo paljon nuorempana oppinut tuntemaan Jeesuksen ja saanut kokea vapautta, jonka Jeesus tuo. ”Missä Herran Henki on, siellä on vapaus.” (2. Kor. 3:17).

Heli