Tekijä: Heli

Sak. 12 Luuk. 7

Sadanpäällikön usko perustui häneen omaan kokemukseensa: “Käske, niin palvelijani paranee. Minä tottelen itsekin käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle:

‘Mene’, niin hän menee, tai toiselle: ‘Tule’, niin hän tulee, tai palvelijalleni: ‘Tee tämä’, niin hän tekee.” (Luuk 7:7–8).

Sadanpäällikkö ymmärsi, että jolla on valta, sen sanaa uskotaan. Hän ymmärsi, että Jeesuksella oli sellainen valta.

Myös Johannes Kastajan kysymys Jeesukselle perustui hänen omaan kokemukseensa:

“Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa jotakuta muuta?” (Luuk. 7:19).

Kysymyksessä voi kuulla jopa epäilystä siitä, oliko Johanneksen työ ollut vaivan arvoista. Oliko Jeesus todella se mies, johon kaikki Messias-profetiat vuosisatojen ajan viittasivat ja johon myös Johanneksen koko elämä liittyi? Johannes oli syntymästään saakka ollut erityinen lapsi, elänyt erakkona ja valmistautunut tehtäväänsä. Sen jälkeen hän oli kiertänyt ympäriinsä julistamassa ihmisille parannuksen tekoa. Kun Jeesus aloitti julkisen työnsä Johanneksen tehtävä alkoi olla suoritettu.

Jeesus kuuli sekä sadanpäällikön että Johannes Kastajan kysymykset ja vastasi niihin. Sadanpäällikön kohdalla Jeesuksen ei tarvinnut lähettää sanaa, teko puhui puolestaan.

Kutsumuksensa kuluttamalle Johannes Kastajalle Jeesus lähetti henkilökohtaisen viestin: “Menkää ja kertokaa mitä olette nähneet ja kuulleet: Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. Autuas se, joka ei minua torju.” (Luuk. 7:22–23).

Jeesus tuntee ja ymmärtää, mitä me tarvitsemme. Hän kohtaa meidät meidän tavallamme. Rukoillaan, että me puolestamme voisimme tuoda ihmisille Jeesuksen sanoja, kosketusta ja tekoja.

Heli

Sak. 11 Luuk. 6

Paimenen ja johtajan elämän voi olla ankkureita voi olla karkeasti kaksi: toinen on oman edun tavoittelu ja piittaamattomuus johdettavien elämästä. Toinen on paimennettavien parhaasta huolehtiminen jopa niin pitkälle, että antaa henkensä lammasten edestä. Jumalan halu oli paimentaa Israelia ja Juudaa armolla ja sovulla (Sak. 11:6).
Sakarja joutui kuitenkin omalla esimerkillään näyttämään, millaista on, kun paimen hylkääkin lampaansa ja ajattelee vain itseään ja tarpeitaan. (Sak. 11:16).

Luukas 6 esittää Jeesuksen vuorisaarnan Matteusta tiiviimmin: rakastakaa vihamiehiänne, älkää tuomitko, tehkää hyvää, lainatkaa toisille, armahtakaa, vapauttakaa, antakaa, vaikka ette saisi takaisin (j. 27–38).

Jeesuksen ohjeet kertovat Jumalan valtakunnan periaatteesta: Jumala antaa meille suosionsa ja pelastuksen vaikka emme ansaitsisi niitä. Ja millainen isä, sellaisia lapsetkin ovat. Rukoilen, että saisimme kaikki kokea olevamme niin siunattuja, että siitä vuotaa yli niillekin lähimmäisille, jotka sitä eivät ansaitsisi.

Heli

Sak. 10 Luuk. 5

Pakkosiirtolaisuudesta palanneet juutalaiset olivat nöyrää naista ja miestä. Siitä huolimatta heidän elämässään hallitsivat omatekoiset “kotijumalat”, joista ei ollut paimentamaan ja auttamaan ihmisiä. Jumala muistuttaa meitäkin siitä, että todellisen avun ja rauhan lähde on yksi Herra ja yksi Jumala, joka hallitsee kaikkea (Ef. 4:5).

Jos meidän pitää valita, miten aikamme käytämme ja keiden parissa, Jeesuksen ohje on hyvä: “Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat” (Luuk. 5:31). Toinen Luukkaan evankeliumin 5. luvussa minua puhutteleva asia on Jeesuksen asettama tärkeysjärjestys halvaantuneen miehen kohdalla (j. 17–26). Syntien anteeksisaaminen ja rauha Jumalan kanssa on ykkösasia, kaikkein tärkein ja kestävin “saavutus” ihmisten elämässä. Fyysinen paraneminen tulee järjestyksessä vasta sen jälkeen ja se on aina hetken kestävää. Joskus uskomme esteeksi tulevat vastaamattomat rukoukset ja sairaudet, joita Jumala ei paranna. Joskus joudumme jopa luopumaan rakkaistamme, vaikka heidän aikansa lähteä ei vielä olisi kaike järjen mukaan. Silloinkin lohduttaa Jeesuksen suurin lahja: “Ystäväni, sinun syntisi on annettu anteeksi.” (j. 20).

Heli