Tekijä: Kyyrä

Joos. 9 Room. 4

Joosua 9, Sopimus gibeonilaisten kanssa

Kanaaninmaan valloitus eteni vaivalloisesti. Kun muut kuninkaat olivat kuulleen mitä oli tapahtunut, he liittoutuivat ryhtyäkseen yhteisvoimin sotimaan Joosuaa ja Isrealia vastaan. Muutkin konstit otettiin käyttöön. Naapuriheimot huijasivat itselleen rauhan ja elämän, sillä israelilaiset olivat vannoneet heille valan Herran nimeen eivätkä siksi voineet sitä rikkoa. Sen sijaan gibeonilaisista tuli israelilasten orjia. Tässä tilanteessa toimittiin väärin, kun ei kysytty neuvoa Herralta (14).

Palaan vielä eiliseen aiheeseen eli miten elää monikulttuurisessa ympäristössä. Mitä tarkoittaa että elää maailmassa mutta ei maailmassa ja miten toteuttaa lähetystehtävää? Sitä joudumme varmaan itse kukin kysymään kohdatessamme ajan ilmiöitä ympärillämme. Toisaalta pelkään astua esiin puolustamaan uskoani ja itselleni tärkeitä arvoja ja asioita. Toisaalta moniarvoisuuden nimissä saatan vähän kertoa omasta maailmankuvastani vain sopivat kohdat, jos minulta satuttaisiin jotain kysymään. Kannattaa varmaan kysyä neuvoa Jumalalta ja ottaa Joosuasta mallia olemalla rohkea!

Room. 4, vanhurskaus uskon kautta

Kirkon historiassa on monia suurmiehiä, joiden elämästä kerrotaan meille hyvinä esikuvina. Aabraham on meidänkin kantaisä, joka sai armon ja vanhurskauden uskon kautta, ei tekojen. Toinen meille tuttu on uskonpuhdistajamme Luther, joka on jäänyt historiaan saman löydön ansiosta eli uskosta vanhurskas on elävä.

Tätä samaa löytöä tarvitsee jokainen syntinen. Miten kelpaan Jumalalle? Vaikka olen itse laittanut toivoni Jumalan lupaukseen Room. 10:9-10 uskoen ja suullani sen tunnustanut, on se järjellä vaan vaikea ymmärtää. Prosessi jatkuu koko elämän ajan. Näkyykö armo suhteessani Jumalaan, lähimmäiseen ja itseeni? Uskonko, että Jumala on minua kohtaan hyvä ja rakastava? Uskallanko lähimmäisteni joukossa olla myös heikko ja armoa tarvitseva (aito), vai pitääkö pyrkiä täydellisyyttä kohti, jotta olisin hyväksytty?

Juha

Joos. 8 Room. 3

Joos 8, Ain kaupungin valloitus ja hävitys

Kurjaa luettavaa kun tapetaan ihmiset ja poltetaan kaupunki. Mutta kun toimitaan Herran tahdon mukaan, täytyy se tietenkin hyväksyä. Miksi näin piti toimia? Yksi vastaus löytyy 5.Moos 20:18: ”Ellette hävitä heitä, he opettavat teille iljettävät tapansa, joita he ovat noudattaneet palvoessaan jumaliaan, ja niin te rikotte Herraa, Jumalaanne vastaan.” Eli seura tekee kaltaisekseen, niin kuin monta kertaa myöhemmin sen saa Israelin kansan historiasta lukea.

Voi myös ajatella, että nämä kivitys ja tuhoamiskäskyt ovat muistutuksena Jumalan pyhyydestä, jotta muistamme syntielämän tuhoisuuden ja rangaistuksen. Room 6:23:” Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme”.

Joosualla oli myös opetustehtävä. Hän jäljensi lain kiviin israelilaisten nähden, niin kuin Mooseksen oli käskenyt. Sitten uhrattiin ja kaikki tulivat kuulolle, kun Joosua luki ääneen koko lain.

Meillekin on annettu valloitustehtävä lähetyskäskyssä. Toimintatavat ovat vähän erilaiset Jeesuksen mallia seuraamalla, mutta opetus on tärkeässä roolissa. Miekkana on Jumalan sana, Raamattu.

Room 3, Synti ja armo on evankeliumi

Paavali oli käynyt pienestä pitäen juutalaisen koulupolun. 5-vuotiaana alkoi synagogakoulu ja 13- vuotiaana hän siirtyi Jerusalemiin kuuluisan rabbi Gamalielin oppiin. Paavali oli niin sisällä juutalaisuudessa, sen kulttuurissa, laissa ja tavassa elää uskoaan, ettei sitä maallikko oikein tahdo näin lukemalla ymmärtää, vaikka hän kovin perusteellisesti käy asioita läpi jokaisessa luvussa. Jospa jotain uutta kuitenkin syntyisi sydämeen!

Ihmiskunnan syntisyys kiteytyy jakeessa 23:” sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta.” Tähän meidän on tyytyminen, vaikka kuinka yrittäisin olla edes ”siivosyntinen”, niin se ei riitä. Ei riitä sekään, että hyvien tekojen ja lain täyttämisen kautta, juutalaisten tavoin, pyrkii Jumalan lähelle. Synti erottaa meidät Jumalasta, lähimmäisestä ja omasta itsestämme Jumalan kuvana ja on siksi todella tuhoisaa.

Paavalin ilosanoma löytyy em. jakeen ympäriltä, jossa hän julistaa, että kelpaamme Jumalalle vain uskomalla Kristukseen. Kuulostaa helpolta, mutta ei se välttämättä sitä ole. Paavalillakin menee vielä monta lukua perusteluihin ja ohjeisiin. Mitä jos synti edelleen vaivaa ja kietoo minua? Uskonko riittävästi? Voi olla joskus myös vaikea uskoa, että Jumala rakastaa minua tällaisena, jos kokemukseni on se, että kukaan muukaan ei rakasta! Silloin usko ja minuus ei pääse kehittymään ja kasvamaan.

Juha

Ps. 26 Ilm. 19

26 Herra, hanki minulle oikeutta

Jotenkin tuntuu aluksi hankalalta ymmärtää tuota viattomuutta ja nuhteettomuutta, johon Daavid tässä tuo esille vähän kuin itsekehuna. Sillä olemmehan kaikki syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla Room 3:23 mukaan. Toisaalta Daavid on täysin avoin Herransa edessä antaen luvan tutkia ja koetella omaa sydäntä ja ajatuksia (2), ja pyytää armoa ja pelastusta kiitoksen kanssa! Jumalasuhteeseen kuuluu myös sana rakkaus, joka kohdistuu Jumalan kirkkauden asuinsijaa, temppeliä kohtaan. Daavid oli varmaan sinut itsensä ja Jumalansa kanssa.

Paavali kilvoittelee myös tämän tärkeän asian kanssa:” Siksi teen kaikkeni, että minulla olisi puhdas omatunto Jumalan ja ihmisten edessä” (Apt. 24:16).

Voisiko olla niin, että kumpikin edellinen uskon sankari on oppinut elämään armon varassa, armahdettuina syntisinä, jota asemaa moni muukin haikailee. On hienoa, jos saan kokea olevani Vapahtajan kanssa vapaa syyllisyydestä ja häpeästä. Tämä on se kasvuprosessi, jossa varmaan kaikki olemme mukana loppuun saakka. Jeesus on sovittanut syntimme ja hän tuo sydämeen rauhan uskon kautta. Meitä kehotetaan myös tunnustamaan syntimme, jotta voimme kokea Jumalan anteeksiannon ja Jumalan puhdistavan työn. (1 Joh 1:9)

Juha