Tekijä: Remes

2. Sam.22

Daavidin voittolaulu on tyyliltään tuttu, koska vastaavia psalmeja on niin paljon. Olisiko Daavidista kuitenkin tullut vanhoilla päivillään hieman omahyväinen? ”Herra palkitsi minut koska tekoni on puhtaat.” Vai pitääkö tämä tulkita niin, että hän ajattelee olevansa Jumalan puhdistama? En tiedä, mutta joka tapauksessa tässä laulussa on paljon kauniita kohtia. Pidin varsinkin lauseista, jossa kuvaillaan Jumalaa. Tässä kokoelma Daavidin ”Sinä olet” -lauseita. 

Sinä olet:

• vuorilinnani
• kallioni
• kilpeni
• pelastukseni sarvi
• vuori
• turvapaikka
• pelastajani
• uskollinen
• vilpitön
• lamppuni

Näistä voi päätellä, että Daavidille Jumala merkitsi ennen kaikkea turvaa. Tietenkin tämä psalmi oli kiitoslaulu siitä, kuinka Herra oli auttanut Daavidia voittamaan vihollisensa, joten korostus on tavallaan luonnollinen. Mutta kiinnitin huomiota siihen, että Daavid ei kuvaillut Jumalaa voiman lähteenä, joka olisi auttanut häntä sotimaan. Herra antoi Daavidille turvaa ja soti itse hänen puolestaan. Aikamoinen lausunto mieheltä, joka tunnettiin nimenomaan sotapäällikkönä!

Room. 1

Paavali ei paljoa jaarittele, vaan menee suoraan asiaan yhden lauseen tervehdyksen jälkeen. Evankeliumi on sanoma Jeesuksesta, joka on avannut uskon kautta tien Jumalan luokse. Paavali osoittaa, että Jumalan edessä me kaikki olemme syyllisiä. Myös pyhinä itseään pitävät ihmiset tekevät samoja tekoja, mistä syyttävät toisia. Ongelma ei ole kuitenkaan itse teoissa, vaan niiden takana olevissa asenteissa. Paavalin listaus ei anna kovin mairittelevaa kuvaa ihmiskunnan tilasta:

”He ovat täynnä kaikenlaista vääryyttä, halpamaisuutta, ahneutta ja pahuutta, täynnä kateutta, murhanhimoa, riitaisuutta, petollisuutta ja pahansuopuutta, he panettelevat ja parjaavat, vihaavat Jumalaa, ovat röyhkeitä ja pöyhkeitä, rehenteleviä ja pahanilkisiä, vanhemmilleen tottelemattomia, ymmärtämättömiä ja epäluotettavia, rakkaudettomia ja säälimättömiä.”

Kun tältä pohjalta yrittää väittää olevansa Jumalalle kelpaava hurskautensa vuoksi, niin osoittautuu väistämättä tekopyhäksi teeskentelijäksi. Tämä voi tuntua masentavalta, mutta oikein ymmärrettynä se on vapauttavaa. Jumalalle kelpaaminen ei perustu tekoihin, vaan Jeesuksen sovitustyöhön. Ei tarvitse uskotella kenellekään olevansa mitään muuta kuin on. Evankeliumi, eli hyvä uutinen, ei ole sanoma siitä, että olemme kaikki pahoja. Hyvä uutinen on se, että Jeesuksen tähden voimme olla vapaita ja Jumalalle rakkaita pahuudestamme huolimatta.

Marko

2. Sam.21

Tämä on hankala luku. Nälänhädän syynä oli vanha Saulin suvun verivelka, jonka sovittamiseksi tarvittiin useamman ihmisen henki. Siinä sitä on miettimistä, mutta ainakin tämä luku kertoo siitä, että kukaan meistä ei ole irrallinen. Pahat (ja hyvät) tekomme vaikuttavat toisiin ihmisiin ja jopa luomakuntaan. Paljon sen pitemmälle meneviä johtopäätöksiä en osaa tästä asiasta tehdä. Totean vain, että viattomien kärsiminen on usein toistuva teema Raamatussa.

Luku kertoo myös useista sodista filistealaisia vastaan. Tai oikeastaan rauhaa ei koskaan tehty ja taistelut vain puhkesivat aina uudestaan. Taisteluista muistetaan vain niissä voitetut filistealaiset ja heidät surmanneet Daavidin soturit. Jäin miettimään sitä, että miksi nämä tapahtumat merkittiin muistiin. Kenties muistuttamaan jälkipolvia siitä, että ennenkin on kohdattu ylivoimaisilta tuntuneita vihollisia ja selvitty. 

Mark. 16

Jeesuksen ylösnousemuskertomuksessa on monta mielenkiintoista piirrettä. Esimerkiksi ylösnousemuksen ensimmäiset todistajat, eli naiset, jotka kävivät haudalla, eivät aluksi kertoneet asiasta kenellekään, koska he pelkäsivät.  Mitähän he oikeastaan pelkäsivät?  Sitä, että heitä ei uskota? Naurunalaiseksi tulemista? Heidänhän ei ollut määrä kertoa asiasta kenelle tahansa, vaan Jeesuksen opetuslapsille, joiden olisi luullut olevan kaikkein helpoin kuulijakunta.

Tämä tietenkin kertoo siitä, kuinka vaikea asia oli uskoa ylösnousemukseen. Sen vuoksi onkin aika hämmästyttävää, kuinka moni oli valmis ottamaan tuon sanoman vastaan helluntain jälkeen. Tai oikeastaan ei niin hämmästyttävää, kun lukee luvun loppuosasta löytyvää listaa merkeistä, jotka seurasivat Jeesukseen uskovia. Luku päättyy lakonisesti: ”Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä.” Tämä on asia, jota uuden toimintakauden alkaessa on hyvä rukoilla seurakunnassa.

Marko

2. Sam.20

Edellinen kapina oli tuskin loppunut, kun alkoi seuraava. Jälleen kerran jakolinja kulki Juudan ja Israelin välissä. Syy riitaan vaikuttaa minusta mitättömältä, jopa pikkumaiselta. Kyse oli nimittäin siitä, kuka sai saattaa Daavidin takaisin Jerusalemiin. Juudan heimot olivat sen tehneet, vaikka olivat kuulleet, että israelilaisetkin suunnittelivat sitä. En pysty sanomaan, mistä tässä oikeastaan on kyse. Joka tapauksessa syntyy vaikutelma, että Daavid on ennen kaikkea Juudan kuningas. 

Kapinajohtaja Sebaa kutsutaan kelvottomaksi mieheksi. Minusta samaa voisi sanoa myös Joabista. Joab oli varsin kykenevä sotapäällikkö, mutta taipuvainen kostonhimoon. Tässä luvussa hän murhaa Amasjan, oman serkkunsa.  Syy oli varmaankin se, että Daavid oli pari lukua aikaisemmin tehnyt hänestä joukkojensa ylipäällikön Joabin sijaan. Seba oli kenties kelvoton, mutta ainakin hän oli avoimesti sitä mitä oli. Joab vehkeili Daavidin selän takana.

Kaikkinensa tämä luku kuvaa aika surullisesti sitä, kuinka väkivallasta seuraa lisää väkivaltaa. Tämä kertoo myös siitä, mitä tapahtuu, kun ihmiset lakkaavat luottamasta toisiinsa ja kukin ajaa vain omaa etuaan.

Mark. 15

Jeesus ei juuri puhunut Pilatuksen kanssa. Markuksen evankeliumissa hän sanoo vain yhden lauseen. Johannes kertoo parista muustakin. Varsinaisiin syytöksiin Jeesus ei vastannut mitään. Mielenkiintoista kyllä, meille ei edes kerrota, mistä kaikesta Jeesusta syytettiin. Sillä ei selvästikään ollut merkitystä. Ilmeisesti Jeesusta kumminkin syytettiin jonkinlaisesta kapinasta, koska Pilatus kysyi, onko Hän kuningas.  

”Sinä sen sanoit”, vastasi Jeesus. Nuorempana jäin tästä vastauksesta vähän ymmälle. Oliko tuo vastaus kyllä vai ei, vai totesiko Jeesus vain mitä Pilatus oli juuri sanonut? Taisin olla vähän turhan kirjaimellinen silloin. Johanneksen evankeliumissa Jeesus lisää vielä, että Hänen kuninkuutensa ei ole tästä maailmasta ja että Hän on tullut todistamaan totuuden puolesta. Mitä Jeesus siis tarkalleen ottaen tarkoitti? Tulkitsen sen niin, että Jeesusta ei kiinnostanut muiden hallitseminen. Kyllä hän tietenkin oli kuningas, mutta Hänen kuninkuutensa oli niin toisenlaista, että tuon sanan käyttö saattoi johtaa kuulijan harhaan. Hänen valtansa perustui totuuteen, ei pakkoon. Kun ihminen kohtaa Jeesuksessa totuuden, hän alkaa kuunnella ja seurata Häntä. ”Totuus tekee vapaaksi”, sanoi Jeesus opetuslapsilleen. Jeesuksen sanomassa on niin suuri muutosvoima. Tai, kuten Pietari sanoi, Jeesuksella on ikuisen elämän sanat. Pilatus sai kutsua Häntä paremman puutteessa kuninkaaksi, mutta oikeasti Jeesus oli hänelle pelkkä häiriötekijä. Jos Pilatus olisi ollut valmis kohtaamaan totuuden, niin kaikki olisi muuttunut.

Tässä on paljon ihmettelemistä ja minusta tuntuu, että nyt ollaan aika syvällisten asioiden äärellä. Pyydän rohkeutta nähdä itseni ja Jeesuksen oikein, totuudellisesti.

Marko