Tekijä: Remes

2. Sam. 19

Daavid suree kuollutta poikaansa ja saa kannattajansa hämmennyksiin. He ovat juuri saaneet suuren voiton, mutta kuningas vain itkee kapinajohtajaa. Lopulta Joab saa kuninkaan ajattelemaan omia kannattajiaan ja saadaan aikaan edes jonkinlaiset pippalot.

Kapinan jälkimainingeissa käy ilmi taas kerran juopa Israelin ja Juudan heimojen välillä. En ole tähän aikaisemmin oikein kiinnittänyt huomiota, mutta tästäkin luvusta on helppo huomata, että valtakunta oli sisäisesti hajanainen. Toistaiseksi (siis juuri tämän luvun aikana) kaikki olivat kuitenkin Daavidin puolella.

Toinen tuttu teema on Joabin ja Daavidin erimielisyydet siitä, miten pitäisi kohdella ihmisiä, jotka olivat olleet kapinallisten puolella. Joab kannatti kovia otteita, mutta Daavid oli sovittelevampi. Nykypäivän valossa on helppoa olla Daavidin kanssa samaa mieltä. Vastakkainasettelun korostaminen saa aikaan vain uusia kiistoja. Daavid siis lopulta armahti häntä aiemmin herjanneen Simein ja mahdollisesti hänet pettäneen Mefibosetin. Kirjoitin mahdollisesti siksi, että asia jäi epäselväksi, sillä kyseessä oli sana sanaa vastaan -tilanne.

Tämä oli ajanjakso, jolloin Daavidin kuninkuuden säilyminen oli epävarmaa. Tämän tekstin ääressä mietin paljon Jumalan johdatusta ja sitä, kuinka se on usein näkymätöntä ja vaikuttaa taustalla. Ajattelen, että osa johdatusta oli myös se, että Hän oli muovannut Daavidin luonnetta. Daavid oli nöyrä ja armahtavainen, molemmat erinomaisia ominaisuuksia johtajalle.

Mark. 14

Muiden evankeliumien tavoin Markuksen evankeliumi keskittyy Jeesuksen viimeisiin päiviin. Tätä ei aina huomaa, koska teksti on jaettu lukuihin niin epätasaisesti. 

Jäin miettimään sitä, että miksi opetuslapset luopuivat Jeesuksesta. He jättivät hänet yksin kaikkein synkimmällä hetkellä. Jeesus itse selitti asiaa tällä Vanhalla Testamentin kohdalla: ”Minä lyön paimenen maahan, ja lampaat joutuvat hajalle.” Tuo teksti löytyy Sakarjan kirjan luvusta 13 ja siinä puhutaan siitä, kuinka Jumala koettelee kansaansa, lopulta puhdistaen sen omakseen. Ehkä tässä oli kyse jostain tällaisesta, vaikka yksinkertaisinta on ajatella, että ilman Jeesusta opetuslapset olivat yksinkertaisesti ihan hukassa.

Tavallaan opetuslasten luopuminen alkoi jo Getsemanessa. Kun Jeesus rukoili, he nukkuivat. En tiedä mitä olisi tapahtunut, jos he olisivat valvoneet Jeesuksen kanssa.  Ainakin heidän olisi ollut mukavampi muistella näitä tapahtumia myöhemmin. Jotenkin liitän tämän kertomuksen siihen muutama päivä sitten puhuttaneeseen viikunapuuhun (Mark. 11). Jeesus rukoili juuri kuten oli itse opettanut: ”Isä kaikki on sinulle mahdollista”. Mutta nyt Hän liitti siihen sanat: ”Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan, vaan sinun.” En voi tehdä tästä muuta johtopäätöstä kuin sen, että kaikki lopulta palaa meidän ja Jumalan väliseen suhteeseen. Niin, luotanko siihen, että Jumala tietää, mikä on parasta? Jeesus tiesi, että Hänen pyyntönsä oli Jumalan tahdon vastainen. Hän esitti sen silti, mutta oli valmis ottamaan vastaan myös kieltävän vastauksen.

Marko

2. Sam. 18

Daavid rakasti Absalomia, vaikka tämä oli noussut kapinaan häntä vastaan ja yritti suistaa hänet vallasta.  Kun lopullisen taistelun aika tuli, hän antoi käskyn suojella Absalomia. Tätä käskyä ei toteltu ja Joab, joka oli Daavidin sotapäällikkö, surmasi lopulta puolustuskyvyttömän Absalomin. Tavallaan näen Daavidin ja Joabin edustavan ääripäitä. Joab edusti kylmää käytännöllisyyttä. Hän tappoi Absalomin, koska se oli ”järkevää”. Daavid taas yritti loppuun asti suojella poikaansa. Samalla tavalla kuin hän oli aikaisemmin kieltäytynyt surmaamasta Saulia. 

Kumpi mies edusti paremmin sitä, mitä Jumala asioista ajatteli? Sitä ei tässä suoraan sanota, mutta minusta on selvää, miksi Daavid oli Jumalan valitsema kuningas.

Mark. 13

Tässä luvussa puhutaan valvomisesta. Suoraan ei sanota, mitä se tarkoittaa, mutta aika paljon voi päätellä siitä, minkälaisten asioiden keskellä valvomista tulisi harjoittaa. Jeesus puhuu sodista, vainoista ja vääristä profeetoista. Kun tätä lukee tarkemmin, niin valvomisen voisi ehkä korvata sanoilla kestävyys ja uskollisuus. 

Matteuksen evankeliumissa Jeesus kuvaa lopun aikoja sanomalla, että vaikeuksien vuoksi useimpien rakkaus kylmenee. Tämä antaa mielenkiintoisen näkökulman valvomiseen. Unessa oleva ihminen on näin ajateltuna välinpitämätön sivustakatsoja. Toisten ihmisten hätä tai tarpeet eivät jaksa kiinnostaa. Tietysti myös suhde Jumalaan voi muuttua valjuksi. Itse ajattelen, että yksi tärkeä osa valvomista on pitää kiinni seurakuntayhteydestä. Yhdessä voimme muistuttaa toisillemme, mistä tässä kaikessa olikaan kyse. Jeesus lupaa, että jos tulee vaikeita hetkiä, Pyhä Henki auttaa. Etukäteen ei tarvitse huolehtia. 

Marko

2. Sam. 17

Absalomilla oli hovissaan kaksi neuvonantajaa, jotka hän oli ”perinyt” isältään tehtyään kapinan. Mutta toinen heistä oli vaihtanut leiriä vain näennäisesti. Husai oli oikeasti edelleen Daavidin puolella, nykyään häntä ehkä kutsuttaisiin myyräksi. Hänen menetelmänsä oli sabotoida toisen neuvonantajan Ahitofelin ohjeita ja toisaalta informoida tehdyistä suunnitelmista Daavidille. Ahitofelin neuvo oli tahkota, kun rauta oli vielä kuumaa. Muodostaa nopea iskujoukko, etsiä Daavid käsiinsä ja surmata hänet, ennen kuin hän kerkeää toipua kapinan aiheuttamasta järkytyksestä ja järjestää joukkonsa. En tiedä, olisiko ohje toiminut, mutta ainakin omiin korviini se kyllä kuulostaa järkevältä. Absalomilla oli sodassa aloite ja sitä olisi kannattanut käyttää hyväksi. Husai sai kuitenkin hänet pelkäämään Daavidia ja uskomaan, että voittoon tarvittaisiin suuri sotajoukko. Kun Ahitofel huomasi, että hänen neuvojaan ei toteltu, hän lähti kotiinsa ja teki lopulta itsemurhan. Hän tajusi varmaan, että kapina tulee epäonnistumaan ja niinhän siinä kävikin.

Kaiken keskellä puhutaan siitä, että kyseessä on Jumalan suunnitelma. Jumala vaikutti siihen, miten Absalom ja kumppanit suhtautuivat saamiinsa neuvoihin. Mielenkiintoista.

 

Mark. 12

Tässä luvussa on useita lyhyehköjä katkelmia Jeesuksen opetuksista. Jostain syystä jäin miettimään tuota kysymystä verojen maksamisesta. Tietenkin  Jeesus tiesi kysyjien vain teeskentelevän. He eivät oikeasti olleet kiinnostuneita vastauksesta vaan kysymyksessä oli ansa. Haluaako Jeesus mieluummin suututtaa roomalaiset vai juutalaiset? Sen vuoksi en osaa sanoa, kuinka pitkälle meneviä johtopäätöksiä Jeesuksen vastauksesta pitäisi tehdä. 

Vastaus on kuitenkin kiinnostava. Denaarissa oli keisarin kuva, joten tarkoittaako se sitä, että se kuuluu hänelle? Ja mikä on sitten Jumalalle kuuluva asia? Tähän kysymykseen Jeesus taitaa vastata seuraavassa katkelmassa, kun hän puhuu rakkauden kaksoiskäskystä. Keisari saa pitää rahamme, mutta sydämemme kuuluu Jumalalle.  Toivoisin oppivani tuollaisen samanlaisen ”hälläväliä”-asenteen rahaa kohtaan, mitä Jeesus selvästi osoitti. Hänestä saa sellaisen vaikutelman, että Hän ei ollut vain vapaa rahan himosta, vaan Häntä ei rahakysymykset edes kiinnostaneet. Jeesus sanoi toisaalla, että on mahdotonta palvella Jumalaa ja mammonaa. Tämä teksti tuntuu sopivalta täydennykseltä siihen ajatukseen. 

Marko