Tekijä: Remes

Esra 3

Päivän luvussa lasketaan perustukset uudelle temppelille. Jo sitä ennen aloitettiin uhraaminen. Kaikesta näkee, että pakkosiirtolaisuudesta palanneiden elämässä jumalanpalvelus oli kaiken keskiössä. Babyloniassa vietetyn pakkosiirtolaisuuden aikana käsittääkseni syntyi  synagogalaitos, mutta siitä ei Esran kirjassa tai ylipäänsä Vanhassa Testamentissa,  puhuta mitään. Se osoittaa, kuinka merkittävä asia temppeli oli. Kaikki muut palvontapaikat olivat vain halpoja kopioita ja niitä ei ole edes mainittu. Uskon, että syy oli uhraamisessa. Päivittäisiä uhreja ei voitu toimittaa missä tahansa.

Tämä sai minut miettimään Jeesuksen sanoja samarialaiselle naiselle. Hänhän sanoi, että rukouspaikka ei ole niinkään merkittävä kuin se, että rukoilee hengessä ja totuudessa. Nämä sanat ennakoivat aikaa, jolloin uhreja ei enää tarvittu.

2. Piet. 1

Tässä luvussa on paljon tuttuja jakeita. Kiinnitin huomiota tällä kertaa erityisesti jakeessa 5 alkavaan listaan, koska se muistutti muistisääntöä:

Pyrkikää sen vuoksi osoittamaan uskossanne lujuutta, lujuudessa oikeaa tietoa, tiedossa itsehillintää, itsehillinnässä kestävyyttä, kestävyydessä jumalanpelkoa, jumalanpelossa keskinäistä kiintymystä, kiintymyksessä rakkautta.

Tämä on ehkä tarkoitettu  ulkoa opittavaksi listaksi ja lorumaisuus helpottaa mieleen painamista.  On se sitten loru tai ei, niin siinä on paljon sisältöä. Minulle nousi tästä seuraavia asioita mieleen. Luja  usko on varmaan jotain, mitä jokainen meistä haluaa. Pietari sanoo, että lujuus perustuu oikeaan tietoon. Usko ei ole siis tiedon vastakohta. Minusta oli hankalampi käsittää, mitä voisi tarkoittaa itsehillintä tiedossa. Voisiko olla, että Pietari varoittaa tässä elämästä pelkästään pään tiedon varassa ajatellen, että käyttäytymisellä ei ole mitään merkitystä. Itsehillintä varmasti joka tapauksessa vaatii kestävyyttä. Siinä auttaa tieto, että elämämme on avoinna Jumalan edessä. Jumalanpelko on tässä mielessä helppo liittää kestävyyteen. Mutta Jumala ei ole mikään kyylä, vaan Hän haluaa meille hyvää. Seurakunnassa olemme kaikki samalla tavalla Hänen edessään kulkemassa samaa tietä. Sen vuoksi keskinäinen kiintymys ja rakkaus on lopulta johdonmukainen tulos tästä kaikesta.

Minusta tämä lista sopii hyvin rukousmuistioksi.

Marko

1 Aik. 14

Daavid ymmärsi siitä, että Herra oli vahvistanut hänen kuninkuutensa, kun Tyroksen kuningas Hiram alkoi käydä hänen kanssaan kauppaa. Virkistävän käytännöllinen lähestymistapa johdatukseen. Tietenkään emme voi tehdä tällaisia johtopäätöksiä pelkästään ulkoisen menestyksen perusteella, mutta yhtenä kriteerinä se kyllä toimii. Kuulin vähän aikaa sitten kertomuksen miehestä, joka oli lukemassa papiksi amerikkalaisessa seminaarissa. Hän menestyi opinnoissaan niin huonosti, että seminaari ehdotti hänelle opintojen keskeyttämistä. Hän kuitenkin jatkoi ja lopulta, suurten vaikeuksien jälkeen, hän valmistui ja työskenteli menestyksekkäästi pappina koko loppuelämänsä. Miksi hän siis jatkoi opintojaan? Koska hänellä oli ympärillään paljon ihmisiä, jotka kannustivat häntä eteenpäin. Vaikka hänellä oli opintojen kanssa vaikeuksia, niin hänellä oli muita ominaisuuksia, jotka puhuivat sen puolesta, että hänestä tulisi hyvä pappi. Hän oli helposti lähestyttävä ja lämmin ihminen. Sitä paitsi hänellä oli vahva kutsumus tähän työhön. Myös Daavidilla oli ollut useitakin elämänvaiheita, jolloin oli epäselvää, onko kuninkuus hänen kohdallaan edes mahdollista. Mutta niissäkin tilanteissa monet muut asiat viittasivat siihen suuntaan.

Luuk. 7

Tässä luvussa on paljon sisältöä, mutta itselleni siitä nousi esille kaksi teemaa. Ensinnäkin,  Jeesus nosti uskon esikuviksi yllättäviä ihmisiä: roomalaisen sotapäällikön ja syntisen naisen. Erityisesti jälkimmäinen oli varmaan monille vaikea pala purtavaksi. Jeesus osoitti, että naisen rakkaus oli paljon suurempaa, kuin hänet luokseen kutsuneen fariseuksen. Tällainen puhe käänsi päälaelleen kaiken. Fariseukset selvästi ajattelivat, että syntisyys oli pysyvä tila tai ominaisuus. Syntinen nainen oli avun ulottumattomissa ja kyseessä oli  siis tavallaan hänen kohdallaan pattitilanne. Mutta asia olikin juuri päinvastoin. Juuri syntisyytensä vuoksi naisen oli helpompi ottaa vastaan Jeesus ja hänen sanomansa. Sitä vastoin fariseuksen ”hurskaus” esti häntä rakastamasta tai edes ymmärtämästä omaa tilaansa.

Toinen teema on se, että Jeesus näytti kuninkuutensa tekojensa kautta. Hän herätti kuolleista lesken pojan Nainissa. Tämä sai kansan puhumaan hänestä joka puolella Juudeaa. Kun Johanneksen opetuslapset kysyivät Jeesukselta, onko hän messias, hän viittasi nimenomaan tekoihinsa. Toisaalta hän viittasi myös Jesajan kirjaan, jossa profetoitiin juuri niistä teoista, joita hän teki. Minulle tämä kertoo siitä, että Jumalan valtakunta ei ole filosofia.  Jeesuksella oli toki syvällisiä opetuksia, hänen sanomaansa on tutkittu jo pari tuhatta vuotta ja siitä tuntuu aina löytyvän uutta. Mutta silti Jeesuksen toiminnan ytimessä oli konkreettinen apu, mitä hän toi ihmisille.

Marko 

1 Aik. 13

Tässä luvussa selitetään, miksi Daavid ei uskaltanut heti tuoda liiton arkkua Jerusalemiin.  Hän yksinkertaisesti pelkäsi arkkua, koska mies nimeltä Ussa oli kuollut sitä koskettaessaan. Arkin ja muiden pyhäkköteltan esineiden koskettamisesta varoitettiin Mooseksen laissa, joten asian voisi vain kuitata sanomalla, että Ussa rikkoi lakia ja sai siitä rangaistuksen. Jäin kuitenkin miettimään, minkä tyyppinen tilanne oli. Oliko liitonarkku ikään kuin kuuma hellan levy, joka polttaa kaikkia, jotka koskettavat sitä. Vai oliko kyse Jumalan aktiivisesta toiminnasta? Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että tässä ensimmäinen vaihtoehto kuulostaa enemmän oikealta.  Tilanne on silloin ainakin helpompi ymmärtää. Mutta on tuon asian kanssa miten vain, niin tämä luku kertoo siitä, että Jumalan läsnäolossa on myös pelottava puolensa. Voima on niin suuri. 

Luuk. 6

Jeesus ja fariseukset joutuivat napit vastakkain lähinnä sapatin vietosta. Minusta tämä on mielenkiintoista, koska Mooseksen laissa oli toki paljon muutakin sellaista, josta olisi voinut nillittää. Miksi siis juuri sapatti? Ehkä vastaus liittyy jotenkin siihen, että sapattia piti viettää nimenomaan kansana. Jos joku lipesi joukosta, niin tavallaan se vesitti päivän toisiltakin. Sapatti myös erotti juutalaiset kaikista muista ja asiaan saattoi sisältyä siis myös nationalistisia piirteitä. Ehkä jopa pelkoa siitä, että jos tämän tavan annetaan rapistua, niin menetetään tärkeä osa kansallisesta identiteetistä. Tai ehkä pelkona oli Jumalan viha,  jospa sapatin rikkominen johtaisi uuteen pakkosiirtolaisuuteen. En tiedä, olenko tässä oikeilla jäljillä, mutta ainakin fariseukset suhtautuivat asiaan suurella intohimolla. Kun Jeesus paransi miehen sapattina, niin he alkoivat suunnitella hänen surmaamistaan! Minun on vaikea keksiä mitään asiaa, joka saisi itseni noin suuren raivon valtaan.

Jeesuksen sapattiin liittyvä kysymys on myös hieman kummallinen: ”Kumpi on sapattina luvallista, tehdä hyvää vai tehdä pahaa, pelastaa ihmishenki vai tuhota ihminen?” Mikäli ymmärrän fariseusten näkökulmaa ollenkaan, niin heidän vastauksensa tähän kysymykseen on ilman muuta että kumpaakaan ei ole luvallista tehdä. Sapattihan on lepopäivä. Ja eikö itse kysymys ollut tuossa tapauksessa hieman yliampuva? Miehellä oli ”vain” kuivettunut käsi, joten eihän tilanteessa mistään ihmishengen pelastamisesta ollut kyse. Eikä parantamatta jättäminen olisi miestä tuhonnut? Hän olisi voinut hyvin odottaa huomiseen. Mitä siis Jeesus oikein tarkoitti? Tässä on selvästi pinnan alla jotain syvällisempää.

Itse aavistelen, että vastaus liittyy jotenkin sapatin olemukseen. Sapatti oli annettu, jotta kansa voisi levätä ja viettää aikaa Jumalan kanssa. Se oli siis hengellisen uudistumisen paikka. Mikä olisi parempi esimerkki uudistumisesta kuin mies, joka saa kokea kokonaisvaltaisen parantumisen? Silloin kirjaimellisesti pelastetaan ihmishenki. Sen sijaan, jos sapatti typistetään ulkoisten sääntöjen noudattamiseksi, niin sillä tosiaan tuhotaan ihminen sisäisesti ja ennen pitkää myös ulkoisesti.

Marko