Tekijä: Remes

Ps. 53

Onko moraalitonta ajatella, että Jumalaa ei ole olemassa? Psalmin kirjoittaja tuntuu olevan sitä mieltä. Tietenkin tämä pitää ymmärtää sen aikaista tilannetta vasten. Ymmärtääkseni siihen aikaan ei käytännössä ollut ollenkaan varsinaisia ateisteja. Tässä psalmissa  puhutaan muiden jumalien palvelijoista, jotka eivät uskoneet Herraan. Kenties valloittajista, jotka ovat hyökänneet Israeliin. Tai sitten vallanpitäjistä, jotka ovat alkaneet palvella Baalia tai muita naapurikansojen jumalia. Näissä uskonnoissa ei niinkään välitetty oikeudenmukaisuudesta, vaan voimasta. 

Yleisestikin uskomme määrittää arvomme.  Jos seuraamme julmaa jumalaa, niin meistä tulee usein itsestämmekin julmia. Jos jumalamme on, antiikin kreikkalaisten jumalien tapaan, turhamainen ja itsekäs, niin sallimme itsellemmekin helpommin tuollaisia asioita. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö tuollaisten jumalien palvelija voisi tehdä hyviä tekoja. Totta kai voi ja usein tekeekin. Mutta se merkitsee sitä, että tiukan paikan tullen hänen ”sisäinen kompassinsa” on vinossa ja antaa vääriä signaaleja.

Tämä vie ajatukset meidän aikaamme. Nykyäänhän on yleistä olla aito ateisti ja se tarkoittaa sitä, että elämässä vaikuttavat arvot ja asenteet pitää valita itse, ilman minkään jumalan tai uskonnon antamaa selkänojaa. Mietin vain, että kuinkahan hyvin se onnistuu. Tämän psalmin perusteella ei kovin hyvin. Totuuden etsintä on nimittäin samalla myös Jumalan etsintää. 

Matt. 1

Joosef näki unessa Herran enkelin ja se oli niin vaikuttava, että hän päätti mennä Marian kanssa naimisiin. Olen kuullut tämän kertomuksen tietysti jo lapsena, joten olen usein suhtautunut siihen itsestäänselvyytenä. Tietenkin Joosef uskoi uneensa, jossa enkeli kertoi, että hänen tulevan vaimonsa raskaus on lähtöisin Pyhästä Hengestä! Minulle tämä kertoo siitä, että Joosefkin oli valittu tehtäväänsä. Hän ei ole kovin isossa roolissa Uudessa Testamentissa, mutta ilman häntä kaikki myöhäisemmät tapahtumat olisivat jääneet toteutumatta.

Enkeli käski antaa pojalle nimeksi Jeesus, joka alaviitteen mukaan tarkoittaa ”Herra pelastaa”. Tätä perustellaan Jesajan kirjan kohdalla, jossa sanotaan näin:

”Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ,ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel – se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.”

Jumalan pelastus on siis sidottu Hänen läsnäoloonsa. Jumala ei pelasta kaukaa, vaan tulemalla lähelle ja auttamalla.

Marko

Ps. 52

Daavid antaa tässä psalmissa ilmiantajan kuulla kunniansa. Kuten monissa psalmeissa, vastustajalle toivotaan pahaa ja vakuutellaan omaa hurskautta.  Itse näin aluksi tällaisessa asenteessa ristiriidan. Kuinka hurskasta on toivoa vastustajiensa kuolemaa? Suuttuminen on toki ymmärrettävää, mutta vaatii jo jonkinlaista paneutumista tehdä tilanteesta laulu. Sitten tulin ajatelleeksi, että ehkä kuitenkin olen tässä väärässä. Jos hurskaus tarkoittaa sitä, että ihminen on synnitön ja virheetön, niin tämä psalmi ei mitenkään voi olla hurskaan ihmisen käsialaa. Mutta nyt hurskaus tarkoittaakin Jumalaan turvautumista kaikissa tilanteissa. Näin ajateltuna  on siis hurskasta tuoda Jumalalle kaikki, myös oma katkeruus ja kostonhimo. Tosiasia oli, että Daavid oli loukkaantunut ja jotenkin tilanteesta piti päästä eteenpäin. Olisiko ollut oikein kieltää oma viha ja ”hurskaasti” teeskennellä pitkämielistä? Tuomalla asiansa Jumalan eteen Daavid käsitteli asian parhaalla mahdollisella tavalla. Mikä parasta, hän tuli myös paljastaneensa kaikille pimeän puolensa ja näin paha tuli valoon ja menetti otteensa.

Ilm. 22

Ilmestyskirja päättyy kuvaukseen elämän puusta ja elämän virrasta. Se on hyvin samanlaista kuin Raamatun alkulehdillä löytyvät kuvaukset paratiisista. Taivaaseen pääsy tarkoittaa palaamista alkuun, oikeaan kotiin. Myös Jumalan läsnäoloon liittyy usein kokemus kotiinpaluusta. Siinä on jotain hyvin luonnollista ja tuttua, vaikka kokemus olisi uusikin. 

Joskus ihmisten kuvitelmat taivaasta ovat kovin tylsiä. Siellä vain ollaan ja möllötetään. Kannattaa lukea tämä luku, sillä se on täynnä elämää. 

Marko

Ps. 51

Tutussa synnintunnustuspsalmissa Daavid pyytää anteeksi rikoksiaan. Kyseessä on ”aito synnintunnustus”. Hän ei millään tavalla selittele tai yritä oikeuttaa tapahtunutta. Teko oli väärin, sitä ei voinut puolustella. Tai no, ehkä selittelyksi voisi joku ilkeämielinen tulkita seuraavat sanat:

”Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun.”

Jos ihminen on syntynyt syntiseksi, niin eikö siis ole ymmärrettävää, että hän tekee syntisiä tekoja. Kertomus siitä, mitä Daavid oli tehnyt tähän tilanteeseen joutuakseen, on mielestäni hyvä vastaus tähän kysymykseen. Hänellä, kuten meillä kaikilla, oli valmius pahoihin tekoihin. Tämä sai hänet tarttumaan tilaisuuteen, kun hän näki Batseban kylpemässä. Mutta kyllä hän ihan itse antoi käskyt, joilla Batseba tuotiin hänen luokseen ja myöhemmin Uria surmautettiin. Jos Daavid olisi tunnustanut syntiset ajatuksensa jo heti alkuunsa, eli silloin kun hän tirkisteli katolla toisen kylpemistä, oltaisi vältytty monelta murheelta.

Itse ajattelen, että yksi synnin pahimmista puolista on se, että väärät teot ja ajatukset usein tuntuvat oikeilta. Näinhän se osaltaan oli Daavidinkin tapauksessa. Vasta profeetta Natanin vierailu avasi hänen silmänsä. Toki joskus asia voi olla toisinkin päin eli voimme syyllistää itseämme asioista, joissa ei ole mitään pahaa.  Kummassakin tapauksessa tarvitsemme Daavidin rukousta:

Ilm. 21

Kuva taivaasta uutena Jerusalemina päättää Ilmestyskirjan. Tämä ja seuraava luku kuvailevat kaupunkia seikkaperäisesti. Jumalan luona on kaunista, puhdasta ja valoisaa. Toisaalta tässä palataan kirjan alkuun. Seuraavat lauseet ovat toisintoa seurakunnille osoitetuista kirjeistä: ”Minä olen A ja O, alku ja loppu. Sille, jolla on jano, minä annan lahjaksi vettä elämän veden lähteestä.”

Vastaavia lupauksia on Ilmestyskirjassa useita ja niissä on aina viittaus taivaaseen tai ikuiseen elämään.  Tämä nimenomainen kohta vie ajatukset myös Jeesuksen huutoon lehtimajanjuhlilla:

”Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: »Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.» Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu.”

Yhdistämällä nämä kaksi raamatunkohtaa voi siis sanoa, että kun Pyhä Henki asuu meissä, niin elämme jo nyt iankaikkista elämää. 

Marko