Tekijä: Remes

Ps. 50

Tässä luvussa on kuuluisa ”Jumalan puhelinnumero” (5015), joka kuuluu näin: ”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua.”

Usein jää huomaamatta tuon jakeen asiayhteys. Se on itse asiassa osa vastaustauksesta kysymykseen, mitä Jumala vaatii liitossaan. Näin se kuuluu kokonaisuutena:

Jumala siis haluaa, että kun meillä on ongelmia, niin turvaudumme Häneen. Ei kuulosta kovin vaikealta. Kysymys tietysti kuuluu, että teemmekö niin vai ovatko muut avunlähteet päällimmäisenä mielessä. Siksi varmaan ensin käsketään kiittämään. Jos nimittäin Jumala on mielessä hyvinä aikoina, niin toki turvaudumme häneen myös muulloin.

Ilm. 20

Tässä luvussa kerrotaan tuhatvuotisesta valtakunnasta, Saatanan lopullisesta tappiosta ja viimeisestä tuomiosta. Sen kummemmin yksityiskohtiin menemättä se kertoo minulle siitä, että Jumalalla on lopulta asiat kontrollissa. Vaikka näyttäisi miltä. Tuhatvuotisesta valtakunnasta kerrotaan, että siellä tuomiovaltaa käyttävät uskonsa tähden mestatut marttyyrit.  Se on vahva lupaus siitä, että uskosta kiinni pitäminen vastustuksen keskellä ei ole turhaa. Lopulta oikeus ja hyvä voittaa. Tätä sanoma olisi nykyäänkin ajankohtainen.

Marko

Ps. 49

Tämä on aika hauska psalmi. Pidin tekstistä, mutta en ole kyllä ihan varma, mihin tässä pyritään. Kirjoittaja aloittaa tekstin mahtipontisilla sanoilla: ”Kuulkaa kaikki kansat”, mutta en voi välttyä ajatukselta, että hän oikeasti puhuu itselleen sanoessaan: ”Älä kadehdi, kun joku rikastuu, kun hän kartuttaa talonsa omaisuutta. Kuollessaan hän ei ota mukaansa mitään, hänen omaisuutensa ei seuraa häntä hautaan.” Onkohan kirjoittajan mielessä oikeasti ollut joku tietty rikas henkilö, joka ei tule elämään ikuisesti. Asiaa tovin mietittyäni päädyin siihen, että varsinainen sanoma avautuu näiden ajatusten kautta: Viisaat ja rikkaatkin siis kuolevat, mutta ”Jumala lunastaa minut, hän tempaa minut tuonelan otteesta.” Toisaalta, kun puhutaan viisaista ja rikkaista, puhutaan myös ”mielettömistä” ihmisistä,  pettureista, jotka käyttävät asemaansa hyväkseen. Kirjoittaja väittää, että tällaiset ihmiset luottavat vain rikkauteensa tai viisauteensa, mutta kuoleman edessä he ovat yhtä köyhiä ja avuttomia kuin kaikki muutkin. Tässä mielessä teksti muistuttaa vuorisaarnaa, jossa Jeesus puhui näin:

”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.” (Matt. 6:19-21)

Mielestäni tässä psalmissa on sama sanoma kuin vuorisaarnassa, mutta se on vähän piilossa. On tietysti totta, että kuoleman edessä olemme tasa-arvoisia, mutta se on vähän laiha lohtu köyhyydessä elävälle ihmiselle. Sen vuoksi pidän enemmän Jeesuksen korostuksesta, että suhde Jumalaan on se aarre, jota meidän tulee tavoitella. Siitä saa elämäänsä sisältöä, jota ei ulkoisella rikkaudella saa.

Ilm. 19

Tässä luvussa esiintyy valkoisella hevosella ratsastava hahmo, joka voittaa kaikki vastustajansa. Tämä vaikuttaa aluksi varsin sotaiselta, mutta kun tutkii tarkemmin, niin huomaa, että miekka, jota ratsastaja käyttää, lähtee hänen suustaan. Tässä on siis kyse Jumalan sanasta, josta sanotaan Heprealaiskirjeessä näin:

”Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Jumalalta ei voi salata mitään. Kaikki, mikä on luotu, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili.” (Hepr. 4: 12–13)

Minulle tämä psalmi kertoo siitä, että Jeesus ei taistele väkivallalla vaan totuudella, joka tulee voittamaan ja tuhoaa kaikki ihmisten rakennelmat. Luvussa kerrotaan myös siitä, että taivaassa iloitaan, kun oikeus voittaa.

Marko

5. Moos. 20

Tässä luvussa annetut ohjeet sotaan lähtemistä varten ovat varsin virkistäviä. Ennen lähtöä papin piti rohkaista sotilaita. Samassa yhteydessä lähettiin kotiin kaikki ne, joiden lähtöä pidettiin kohtuuttomana. Jopa pelko riitti syyksi. Jotenkin tuntuu, että tällainen näkökulma on menetetty nykyään lähes kokonaan. 

Ohjeet itse sotaa varten tuntuvat sen sijaan rankoilta. Toki lähdettiin liikkeelle siitä, että ensin tarjottiin rauhaa, mutta jos tarjous hylättiin, niin sen jälkeen armoa ei annettu. Tähän en osaa muuta sanoa kuin että Jeesuksen opetus väkivallasta oli kovin erilainen. Hänen kanssaan kannattaakin lukea myös näitä Vanhan Testamentin vaikeita kohtia. Nekin viittaavat Häneen.  Ne myös kertovat siitä, että tarvitsemme Häntä. Jeesuksen seurassa ei tarvitse pelätä sitä, että ”toisten kansojen iljettävät tavat” tarttuvat meihin. Tätä eivät fariseukset meinanneet ymmärtää. He luulivat, että Jeesus saastui kun Hän vietti aikaa syntisten seurassa. Mutta oikeasti asia oli toisinpäin, syntiset puhdistuivat kun he viettivät aikaa Jeesuksen seurassa.

Hepr. 3

Nyt siirrytään enkeleistä Moosekseen. Kuten yllä itsekin vihjailen, niin Jeesus on Moosesta suurempi auktoriteetti. Jumala ei ole tietenkään Mooseksen ajoista muuttunut, mutta Jeesuksen tuleminen silti muutti kaiken. Se, mikä oli piilossa eli Jumalan pelastussuunnitelma koko maailmaa varten, tuli esiin. Meidän ei tarvitse enää ajatella Jumalan valtakuntaa fyysisenä paikkana, jota pitää sotavoimin puolustaa. Jumalan valtakunta on Jeesuksessa murtautunut maan päälle ja se pitää huolen itsestään. 

Heprealaiskirjeen alkuluvuista käy myös ilmi, miten ensimmäiset kristityt lukivat Vanhaa Testamenttia. He ymmärsivät, että kaikkea pitää nyt katsoa uudestaan, Jeesuksesta käsin. Vanhasta Testamentista monet kohdat tulkittiin viittaamaan Häneen. Vanhassa Testamentissa on tietenkin useita kohtia, joissa tällainen tulkinta on suorastaan ilmiselvää. Siitä huolimatta tämä oli iso ja rohkea askel. Se kertoo siitä, että ensimmäiset kristityt aidosti uskoivat, että Jeesus on Jumalan Poika. Vain Jeesuksen seuraaja saattoi ajatella, että esimerkiksi tämä  kohta viittaa Jeesukseen:

Tämän päivän luvussa Israelin erämaavaelluksesta tulee esikuva kristityn elämästä ja sitä käytetään uskon merkityksen korostamiseen. Seuraavissa luvuissa usko onkin pääteema.

Marko