Tekijä: Remes

2. Sam.21

Tämä on hankala luku. Nälänhädän syynä oli vanha Saulin suvun verivelka, jonka sovittamiseksi tarvittiin useamman ihmisen henki. Siinä sitä on miettimistä, mutta ainakin tämä luku kertoo siitä, että kukaan meistä ei ole irrallinen. Pahat (ja hyvät) tekomme vaikuttavat toisiin ihmisiin ja jopa luomakuntaan. Paljon sen pitemmälle meneviä johtopäätöksiä en osaa tästä asiasta tehdä. Totean vain, että viattomien kärsiminen on usein toistuva teema Raamatussa.

Luku kertoo myös useista sodista filistealaisia vastaan. Tai oikeastaan rauhaa ei koskaan tehty ja taistelut vain puhkesivat aina uudestaan. Taisteluista muistetaan vain niissä voitetut filistealaiset ja heidät surmanneet Daavidin soturit. Jäin miettimään sitä, että miksi nämä tapahtumat merkittiin muistiin. Kenties muistuttamaan jälkipolvia siitä, että ennenkin on kohdattu ylivoimaisilta tuntuneita vihollisia ja selvitty. 

Mark. 16

Jeesuksen ylösnousemuskertomuksessa on monta mielenkiintoista piirrettä. Esimerkiksi ylösnousemuksen ensimmäiset todistajat, eli naiset, jotka kävivät haudalla, eivät aluksi kertoneet asiasta kenellekään, koska he pelkäsivät.  Mitähän he oikeastaan pelkäsivät?  Sitä, että heitä ei uskota? Naurunalaiseksi tulemista? Heidänhän ei ollut määrä kertoa asiasta kenelle tahansa, vaan Jeesuksen opetuslapsille, joiden olisi luullut olevan kaikkein helpoin kuulijakunta.

Tämä tietenkin kertoo siitä, kuinka vaikea asia oli uskoa ylösnousemukseen. Sen vuoksi onkin aika hämmästyttävää, kuinka moni oli valmis ottamaan tuon sanoman vastaan helluntain jälkeen. Tai oikeastaan ei niin hämmästyttävää, kun lukee luvun loppuosasta löytyvää listaa merkeistä, jotka seurasivat Jeesukseen uskovia. Luku päättyy lakonisesti: ”Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä.” Tämä on asia, jota uuden toimintakauden alkaessa on hyvä rukoilla seurakunnassa.

Marko

2. Sam.20

Edellinen kapina oli tuskin loppunut, kun alkoi seuraava. Jälleen kerran jakolinja kulki Juudan ja Israelin välissä. Syy riitaan vaikuttaa minusta mitättömältä, jopa pikkumaiselta. Kyse oli nimittäin siitä, kuka sai saattaa Daavidin takaisin Jerusalemiin. Juudan heimot olivat sen tehneet, vaikka olivat kuulleet, että israelilaisetkin suunnittelivat sitä. En pysty sanomaan, mistä tässä oikeastaan on kyse. Joka tapauksessa syntyy vaikutelma, että Daavid on ennen kaikkea Juudan kuningas. 

Kapinajohtaja Sebaa kutsutaan kelvottomaksi mieheksi. Minusta samaa voisi sanoa myös Joabista. Joab oli varsin kykenevä sotapäällikkö, mutta taipuvainen kostonhimoon. Tässä luvussa hän murhaa Amasjan, oman serkkunsa.  Syy oli varmaankin se, että Daavid oli pari lukua aikaisemmin tehnyt hänestä joukkojensa ylipäällikön Joabin sijaan. Seba oli kenties kelvoton, mutta ainakin hän oli avoimesti sitä mitä oli. Joab vehkeili Daavidin selän takana.

Kaikkinensa tämä luku kuvaa aika surullisesti sitä, kuinka väkivallasta seuraa lisää väkivaltaa. Tämä kertoo myös siitä, mitä tapahtuu, kun ihmiset lakkaavat luottamasta toisiinsa ja kukin ajaa vain omaa etuaan.

Mark. 15

Jeesus ei juuri puhunut Pilatuksen kanssa. Markuksen evankeliumissa hän sanoo vain yhden lauseen. Johannes kertoo parista muustakin. Varsinaisiin syytöksiin Jeesus ei vastannut mitään. Mielenkiintoista kyllä, meille ei edes kerrota, mistä kaikesta Jeesusta syytettiin. Sillä ei selvästikään ollut merkitystä. Ilmeisesti Jeesusta kumminkin syytettiin jonkinlaisesta kapinasta, koska Pilatus kysyi, onko Hän kuningas.  

”Sinä sen sanoit”, vastasi Jeesus. Nuorempana jäin tästä vastauksesta vähän ymmälle. Oliko tuo vastaus kyllä vai ei, vai totesiko Jeesus vain mitä Pilatus oli juuri sanonut? Taisin olla vähän turhan kirjaimellinen silloin. Johanneksen evankeliumissa Jeesus lisää vielä, että Hänen kuninkuutensa ei ole tästä maailmasta ja että Hän on tullut todistamaan totuuden puolesta. Mitä Jeesus siis tarkalleen ottaen tarkoitti? Tulkitsen sen niin, että Jeesusta ei kiinnostanut muiden hallitseminen. Kyllä hän tietenkin oli kuningas, mutta Hänen kuninkuutensa oli niin toisenlaista, että tuon sanan käyttö saattoi johtaa kuulijan harhaan. Hänen valtansa perustui totuuteen, ei pakkoon. Kun ihminen kohtaa Jeesuksessa totuuden, hän alkaa kuunnella ja seurata Häntä. ”Totuus tekee vapaaksi”, sanoi Jeesus opetuslapsilleen. Jeesuksen sanomassa on niin suuri muutosvoima. Tai, kuten Pietari sanoi, Jeesuksella on ikuisen elämän sanat. Pilatus sai kutsua Häntä paremman puutteessa kuninkaaksi, mutta oikeasti Jeesus oli hänelle pelkkä häiriötekijä. Jos Pilatus olisi ollut valmis kohtaamaan totuuden, niin kaikki olisi muuttunut.

Tässä on paljon ihmettelemistä ja minusta tuntuu, että nyt ollaan aika syvällisten asioiden äärellä. Pyydän rohkeutta nähdä itseni ja Jeesuksen oikein, totuudellisesti.

Marko 

2. Sam. 19

Daavid suree kuollutta poikaansa ja saa kannattajansa hämmennyksiin. He ovat juuri saaneet suuren voiton, mutta kuningas vain itkee kapinajohtajaa. Lopulta Joab saa kuninkaan ajattelemaan omia kannattajiaan ja saadaan aikaan edes jonkinlaiset pippalot.

Kapinan jälkimainingeissa käy ilmi taas kerran juopa Israelin ja Juudan heimojen välillä. En ole tähän aikaisemmin oikein kiinnittänyt huomiota, mutta tästäkin luvusta on helppo huomata, että valtakunta oli sisäisesti hajanainen. Toistaiseksi (siis juuri tämän luvun aikana) kaikki olivat kuitenkin Daavidin puolella.

Toinen tuttu teema on Joabin ja Daavidin erimielisyydet siitä, miten pitäisi kohdella ihmisiä, jotka olivat olleet kapinallisten puolella. Joab kannatti kovia otteita, mutta Daavid oli sovittelevampi. Nykypäivän valossa on helppoa olla Daavidin kanssa samaa mieltä. Vastakkainasettelun korostaminen saa aikaan vain uusia kiistoja. Daavid siis lopulta armahti häntä aiemmin herjanneen Simein ja mahdollisesti hänet pettäneen Mefibosetin. Kirjoitin mahdollisesti siksi, että asia jäi epäselväksi, sillä kyseessä oli sana sanaa vastaan -tilanne.

Tämä oli ajanjakso, jolloin Daavidin kuninkuuden säilyminen oli epävarmaa. Tämän tekstin ääressä mietin paljon Jumalan johdatusta ja sitä, kuinka se on usein näkymätöntä ja vaikuttaa taustalla. Ajattelen, että osa johdatusta oli myös se, että Hän oli muovannut Daavidin luonnetta. Daavid oli nöyrä ja armahtavainen, molemmat erinomaisia ominaisuuksia johtajalle.

Mark. 14

Muiden evankeliumien tavoin Markuksen evankeliumi keskittyy Jeesuksen viimeisiin päiviin. Tätä ei aina huomaa, koska teksti on jaettu lukuihin niin epätasaisesti. 

Jäin miettimään sitä, että miksi opetuslapset luopuivat Jeesuksesta. He jättivät hänet yksin kaikkein synkimmällä hetkellä. Jeesus itse selitti asiaa tällä Vanhalla Testamentin kohdalla: ”Minä lyön paimenen maahan, ja lampaat joutuvat hajalle.” Tuo teksti löytyy Sakarjan kirjan luvusta 13 ja siinä puhutaan siitä, kuinka Jumala koettelee kansaansa, lopulta puhdistaen sen omakseen. Ehkä tässä oli kyse jostain tällaisesta, vaikka yksinkertaisinta on ajatella, että ilman Jeesusta opetuslapset olivat yksinkertaisesti ihan hukassa.

Tavallaan opetuslasten luopuminen alkoi jo Getsemanessa. Kun Jeesus rukoili, he nukkuivat. En tiedä mitä olisi tapahtunut, jos he olisivat valvoneet Jeesuksen kanssa.  Ainakin heidän olisi ollut mukavampi muistella näitä tapahtumia myöhemmin. Jotenkin liitän tämän kertomuksen siihen muutama päivä sitten puhuttaneeseen viikunapuuhun (Mark. 11). Jeesus rukoili juuri kuten oli itse opettanut: ”Isä kaikki on sinulle mahdollista”. Mutta nyt Hän liitti siihen sanat: ”Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan, vaan sinun.” En voi tehdä tästä muuta johtopäätöstä kuin sen, että kaikki lopulta palaa meidän ja Jumalan väliseen suhteeseen. Niin, luotanko siihen, että Jumala tietää, mikä on parasta? Jeesus tiesi, että Hänen pyyntönsä oli Jumalan tahdon vastainen. Hän esitti sen silti, mutta oli valmis ottamaan vastaan myös kieltävän vastauksen.

Marko