Tekijä: Remes

Ps. 51

Tutussa synnintunnustuspsalmissa Daavid pyytää anteeksi rikoksiaan. Kyseessä on ”aito synnintunnustus”. Hän ei millään tavalla selittele tai yritä oikeuttaa tapahtunutta. Teko oli väärin, sitä ei voinut puolustella. Tai no, ehkä selittelyksi voisi joku ilkeämielinen tulkita seuraavat sanat:

”Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun.”

Jos ihminen on syntynyt syntiseksi, niin eikö siis ole ymmärrettävää, että hän tekee syntisiä tekoja. Kertomus siitä, mitä Daavid oli tehnyt tähän tilanteeseen joutuakseen, on mielestäni hyvä vastaus tähän kysymykseen. Hänellä, kuten meillä kaikilla, oli valmius pahoihin tekoihin. Tämä sai hänet tarttumaan tilaisuuteen, kun hän näki Batseban kylpemässä. Mutta kyllä hän ihan itse antoi käskyt, joilla Batseba tuotiin hänen luokseen ja myöhemmin Uria surmautettiin. Jos Daavid olisi tunnustanut syntiset ajatuksensa jo heti alkuunsa, eli silloin kun hän tirkisteli katolla toisen kylpemistä, oltaisi vältytty monelta murheelta.

Itse ajattelen, että yksi synnin pahimmista puolista on se, että väärät teot ja ajatukset usein tuntuvat oikeilta. Näinhän se osaltaan oli Daavidinkin tapauksessa. Vasta profeetta Natanin vierailu avasi hänen silmänsä. Toki joskus asia voi olla toisinkin päin eli voimme syyllistää itseämme asioista, joissa ei ole mitään pahaa.  Kummassakin tapauksessa tarvitsemme Daavidin rukousta:

Ilm. 21

Kuva taivaasta uutena Jerusalemina päättää Ilmestyskirjan. Tämä ja seuraava luku kuvailevat kaupunkia seikkaperäisesti. Jumalan luona on kaunista, puhdasta ja valoisaa. Toisaalta tässä palataan kirjan alkuun. Seuraavat lauseet ovat toisintoa seurakunnille osoitetuista kirjeistä: ”Minä olen A ja O, alku ja loppu. Sille, jolla on jano, minä annan lahjaksi vettä elämän veden lähteestä.”

Vastaavia lupauksia on Ilmestyskirjassa useita ja niissä on aina viittaus taivaaseen tai ikuiseen elämään.  Tämä nimenomainen kohta vie ajatukset myös Jeesuksen huutoon lehtimajanjuhlilla:

”Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: »Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.» Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu.”

Yhdistämällä nämä kaksi raamatunkohtaa voi siis sanoa, että kun Pyhä Henki asuu meissä, niin elämme jo nyt iankaikkista elämää. 

Marko

Ps. 50

Tässä luvussa on kuuluisa ”Jumalan puhelinnumero” (5015), joka kuuluu näin: ”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua.”

Usein jää huomaamatta tuon jakeen asiayhteys. Se on itse asiassa osa vastaustauksesta kysymykseen, mitä Jumala vaatii liitossaan. Näin se kuuluu kokonaisuutena:

Jumala siis haluaa, että kun meillä on ongelmia, niin turvaudumme Häneen. Ei kuulosta kovin vaikealta. Kysymys tietysti kuuluu, että teemmekö niin vai ovatko muut avunlähteet päällimmäisenä mielessä. Siksi varmaan ensin käsketään kiittämään. Jos nimittäin Jumala on mielessä hyvinä aikoina, niin toki turvaudumme häneen myös muulloin.

Ilm. 20

Tässä luvussa kerrotaan tuhatvuotisesta valtakunnasta, Saatanan lopullisesta tappiosta ja viimeisestä tuomiosta. Sen kummemmin yksityiskohtiin menemättä se kertoo minulle siitä, että Jumalalla on lopulta asiat kontrollissa. Vaikka näyttäisi miltä. Tuhatvuotisesta valtakunnasta kerrotaan, että siellä tuomiovaltaa käyttävät uskonsa tähden mestatut marttyyrit.  Se on vahva lupaus siitä, että uskosta kiinni pitäminen vastustuksen keskellä ei ole turhaa. Lopulta oikeus ja hyvä voittaa. Tätä sanoma olisi nykyäänkin ajankohtainen.

Marko

Ps. 49

Tämä on aika hauska psalmi. Pidin tekstistä, mutta en ole kyllä ihan varma, mihin tässä pyritään. Kirjoittaja aloittaa tekstin mahtipontisilla sanoilla: ”Kuulkaa kaikki kansat”, mutta en voi välttyä ajatukselta, että hän oikeasti puhuu itselleen sanoessaan: ”Älä kadehdi, kun joku rikastuu, kun hän kartuttaa talonsa omaisuutta. Kuollessaan hän ei ota mukaansa mitään, hänen omaisuutensa ei seuraa häntä hautaan.” Onkohan kirjoittajan mielessä oikeasti ollut joku tietty rikas henkilö, joka ei tule elämään ikuisesti. Asiaa tovin mietittyäni päädyin siihen, että varsinainen sanoma avautuu näiden ajatusten kautta: Viisaat ja rikkaatkin siis kuolevat, mutta ”Jumala lunastaa minut, hän tempaa minut tuonelan otteesta.” Toisaalta, kun puhutaan viisaista ja rikkaista, puhutaan myös ”mielettömistä” ihmisistä,  pettureista, jotka käyttävät asemaansa hyväkseen. Kirjoittaja väittää, että tällaiset ihmiset luottavat vain rikkauteensa tai viisauteensa, mutta kuoleman edessä he ovat yhtä köyhiä ja avuttomia kuin kaikki muutkin. Tässä mielessä teksti muistuttaa vuorisaarnaa, jossa Jeesus puhui näin:

”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.” (Matt. 6:19-21)

Mielestäni tässä psalmissa on sama sanoma kuin vuorisaarnassa, mutta se on vähän piilossa. On tietysti totta, että kuoleman edessä olemme tasa-arvoisia, mutta se on vähän laiha lohtu köyhyydessä elävälle ihmiselle. Sen vuoksi pidän enemmän Jeesuksen korostuksesta, että suhde Jumalaan on se aarre, jota meidän tulee tavoitella. Siitä saa elämäänsä sisältöä, jota ei ulkoisella rikkaudella saa.

Ilm. 19

Tässä luvussa esiintyy valkoisella hevosella ratsastava hahmo, joka voittaa kaikki vastustajansa. Tämä vaikuttaa aluksi varsin sotaiselta, mutta kun tutkii tarkemmin, niin huomaa, että miekka, jota ratsastaja käyttää, lähtee hänen suustaan. Tässä on siis kyse Jumalan sanasta, josta sanotaan Heprealaiskirjeessä näin:

”Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Jumalalta ei voi salata mitään. Kaikki, mikä on luotu, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili.” (Hepr. 4: 12–13)

Minulle tämä psalmi kertoo siitä, että Jeesus ei taistele väkivallalla vaan totuudella, joka tulee voittamaan ja tuhoaa kaikki ihmisten rakennelmat. Luvussa kerrotaan myös siitä, että taivaassa iloitaan, kun oikeus voittaa.

Marko