Tekijä: Remes

3. Moos. 10

Tässä luvussa on kamala kertomus siitä, kuinka Aaronin pojat kuolivat, koska eivät noudattaneet annettuja määräyksiä. Käytännössä he toivat pyhäkköön tulta, joka oli tehty väärin. En ole ihan varma, mikä tarkka ohje oli, mutta ei sillä ole väliä, koska he varmasti tiesivät sen.  

Yleensä tätä on tapana tulkita niin, että Jumala suuttui poikien tottelemattomuuteen ja siksi pojat kuolivat. Itse olen taipuvaisempi ajattelemaan, että Jumalan antamat säädökset olivat pyhäkön käyttöohjeet. Samalla tavalla kuin emme voi seurauksitta heittää bensaa kokkoon, niin pyhäkköön ei voinut tuoda ”vierasta tulta”.  Joka tapauksessa kertomuksen ytimessä on Jumalan pyhyys.  

2. Kor. 9

Paavali jatkaa samalla teemalla kuin eilenkin. Pikkuhiljaa painopiste kuitenkin siirtyy ihmisten anteliaisuudesta siihen, kuinka me oikeastaan vain jaamme eteenpäin Jumalan meille antamia lahjoja. 

Tärkein mieleeni jäänyt oppi tästä luvusta oli tämä lause: ”Kun te tällä työllänne annatte todistuksen uskostanne, lahjanne saajat ylistävät Jumalaa siitä, että te näin tunnustatte kuuliaisuutenne Kristuksen evankeliumille ja jaatte omastanne anteliaasti heille ja kaikille muillekin.”

Anteliaisuus on siis meidän vastauksemme evankeliumin sanomalle. Se todistaa meidän uskostamme ja myös suhteestamme Jumalaan.  

Marko

3. Moos. 9

Uhraaminen jatkuu. Tässä luvussa Mooseksen veli Aaron suorittaa ensimmäiset uhrinsa. Kaikki kuvataan varsin seikkaperäisesti, joten yksityiskohdilla on selvästi väliä. Vaikka Aaron oli juuri vihitty virkaan ja puhdistettu monin menoin, niin silti ensimmäinen uhri, jonka hän suoritti, oli syntiuhri hänen omien syntiensä sovittamiseksi. Minulle tämä kertoo koruttomasti siitä, että on mahdotonta elää täydellistä elämää.  

2. Kor. 8

Luvun otsikkona on ”Jerusalemin kristittyjen avustaminen”. Sanaa ”Jerusalem” on turha etsiä tekstistä, joten se on päätelty asiayhteydestä ja muista Uuden Testamentin kohdista. Paavali kertoo Galatalaiskirjeessä, että Jerusalemin köyhien avustaminen kuului tavallaan hänen toimenkuvaansa:

Kun Jaakob, Keefas ja Johannes, joita pidettiin seurakunnan pylväinä, käsittivät, minkä tehtävän Jumala oli minulle armossaan antanut, he ojensivat minulle ja Barnabakselle kätensä yhteistyön merkiksi: meidän oli määrä mennä vieraiden kansojen, heidän taas juutalaisten keskuuteen.  Heidän köyhiään meidän vain tuli muistaa, ja niin minä olen ahkerasti tehnytkin. 

Tässä luvussa puhutaan paljon anteliaisuudesta. Toinen melkein yhtä keskeinen teema on ilo.  Makedonialaiset antoivat  runsaasti, koska heidän ilonsa oli niin ylitsepursuava.  Toisaalta puhutaan myös rakkaudesta. Molemmat ovat Hengen hedelmää, joten voi hyvin ajatella, että anteliaisuus on sen seurausta, että Pyhä Henki on saanut vaikuttaa meissä.

Marko

3. Moos. 8

Aaron poikineen vihittiin papeiksi. Vihkimisseremonian keskiössä oli kuitenkin taas kerran kuvaus uhrista. Kun Topi Viitasalo vihittiin KohtaamisPaikan toiminnanjohtajaksi, keskiössä oli kehotus pysyä Jeesuksessa. Tämä kuvastaa mielestäni hyvin sitä eroa, mikä on uuden ja vanhan liiton välillä. Sääntöjen pikkutarkka noudattaminen vaihtui suhteeseen. 

Tässä luvussa toistuvat sanat ”näin on Herra käskenyt”.  Mooses halusi noudattaa Jumalan tahtoa aina, ymmärsipä hän itse asiaa tai ei. Hänen asenteestaan on paljon opittavaa. Minusta tuntuu, että tässä on kaksi ääripäätä. Toinen on jyrkkä lakihenkisyys ja toinen on ajatus siitä, että voin elää ihan miten haluan. Tässä kannattaa muistaa Paavalin sanat Galatalaiskirjeessä: 

Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne.  Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: »Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.» 

2. Kor. 7

Eilisen luvun loppu sopii sisältönsä puolesta yhteen tämänpäiväisen luvun alun kanssa. Eilen kehotettiin välttämään epäjumalien palvelemista, kun taas tänään luku alkoi ohjeella pyhittää koko elämä Jumalalle.  Epäjumalien palveleminen oli tuohon aikaan osa normaalia elämää.  Lisäksi yhteiskunta oli niin yhteisöllinen, että kaikki huomasivat, jos joku esimerkiksi  lopetti temppelissä käymisen tai jättäytyi pois monista eri jumalien kunniaksi järjestetyistä juhlista.  On selvää, että monia kristittyjä tällainen ”eristäytyminen” mietitytti. Vaikka oli selvää, että usko Jeesukseen ei sopinut yhteen epäjumalien palvelemisen kanssa, niin silti houkutus mennä mukaan saattoi olla aika suuri.  Rivien välistä olen lukevinani, että jotkut lankesivatkin kiusaukseen.  Kuulen tässä ja edellisessä luvussa Roomalaiskirjeen kaikuja. Syynä elämän pyhittämisessä Jumalalle on Hänen läsnäolonsa. Hän on luvannut olla meidän kanssamme ja se yhteys on vaalimisen arvoinen.  

Mutta Paavali vaali myös ihmissuhteita! Hän käyttää koko luvun lopun korinttilaisten kehumiseen. Tuota haluan oppia lisää.

Marko