Tekijä: Remes

5. Moos. 20

Tässä luvussa annetut ohjeet sotaan lähtemistä varten ovat varsin virkistäviä. Ennen lähtöä papin piti rohkaista sotilaita. Samassa yhteydessä lähettiin kotiin kaikki ne, joiden lähtöä pidettiin kohtuuttomana. Jopa pelko riitti syyksi. Jotenkin tuntuu, että tällainen näkökulma on menetetty nykyään lähes kokonaan. 

Ohjeet itse sotaa varten tuntuvat sen sijaan rankoilta. Toki lähdettiin liikkeelle siitä, että ensin tarjottiin rauhaa, mutta jos tarjous hylättiin, niin sen jälkeen armoa ei annettu. Tähän en osaa muuta sanoa kuin että Jeesuksen opetus väkivallasta oli kovin erilainen. Hänen kanssaan kannattaakin lukea myös näitä Vanhan Testamentin vaikeita kohtia. Nekin viittaavat Häneen.  Ne myös kertovat siitä, että tarvitsemme Häntä. Jeesuksen seurassa ei tarvitse pelätä sitä, että ”toisten kansojen iljettävät tavat” tarttuvat meihin. Tätä eivät fariseukset meinanneet ymmärtää. He luulivat, että Jeesus saastui kun Hän vietti aikaa syntisten seurassa. Mutta oikeasti asia oli toisinpäin, syntiset puhdistuivat kun he viettivät aikaa Jeesuksen seurassa.

Hepr. 3

Nyt siirrytään enkeleistä Moosekseen. Kuten yllä itsekin vihjailen, niin Jeesus on Moosesta suurempi auktoriteetti. Jumala ei ole tietenkään Mooseksen ajoista muuttunut, mutta Jeesuksen tuleminen silti muutti kaiken. Se, mikä oli piilossa eli Jumalan pelastussuunnitelma koko maailmaa varten, tuli esiin. Meidän ei tarvitse enää ajatella Jumalan valtakuntaa fyysisenä paikkana, jota pitää sotavoimin puolustaa. Jumalan valtakunta on Jeesuksessa murtautunut maan päälle ja se pitää huolen itsestään. 

Heprealaiskirjeen alkuluvuista käy myös ilmi, miten ensimmäiset kristityt lukivat Vanhaa Testamenttia. He ymmärsivät, että kaikkea pitää nyt katsoa uudestaan, Jeesuksesta käsin. Vanhasta Testamentista monet kohdat tulkittiin viittaamaan Häneen. Vanhassa Testamentissa on tietenkin useita kohtia, joissa tällainen tulkinta on suorastaan ilmiselvää. Siitä huolimatta tämä oli iso ja rohkea askel. Se kertoo siitä, että ensimmäiset kristityt aidosti uskoivat, että Jeesus on Jumalan Poika. Vain Jeesuksen seuraaja saattoi ajatella, että esimerkiksi tämä  kohta viittaa Jeesukseen:

Tämän päivän luvussa Israelin erämaavaelluksesta tulee esikuva kristityn elämästä ja sitä käytetään uskon merkityksen korostamiseen. Seuraavissa luvuissa usko onkin pääteema.

Marko

5. Moos. 19

Turvakaupungit olivat suojapaikkoja verikostoa pakeneville ihmisille. Jos joku tahattomasti aiheutti toisen ihmisen kuoleman, niin hän saattoi paeta sellaiseen ja olla turvassa. Minkähän vuoksi ei vain kielletty verikostoa? Olikohan se niin tiukasti kiinni kulttuurissa, että sitä ei olisi kielloilla voinut suitsia? Mietin myös sitä, että mitenköhän silloin toimittiin, jos joku aiheutti kuoleman turvakaupungissa.

Turvakaupunki on myös yksi Vanhan Testamentin käsite, jonka voi liittää Jeesukseen: ”Hän on meidän suojamme, jonka turviin voi paeta.” Ylihengellinen tulkinta, myönnän, mutta pidän siitä silti kiinni.

Muutama päivä sitten puhuttiin todistajista ja siitä, kuinka kaksi yhtäpitävää todistajaa riitti ihmisen tuomitsemiseen. Nyt käännetään huomio itse todistajiin ja varoitetaan väärästä todistuksesta. Rangaistus tästä on niin kova, että väärän todistuksen antajien täytyi olla aika epätoivoisessa asemassa. Tämä antaa taas uuden näkemyksen Jeesuksen oikeudenkäyntiin. Paikalle haalitut väärät todistajat olivat todennäköisesti köyhiä ja heidän asemaansa käytettiin surutta hyväksi.  He olivat tietysti maksettuja ja kaikki tiesivät pelin hengen. Siksi heihin ei kenenkään taholta kiinnitetty juuri mitään huomiota. Heti kun keksittiin joku muu peruste tuomiolle, heidät unohdettiin saman tien.

Hepr. 2

Kristinuskon leviäminen perustui silminnäkijöiden todistukseen: 

”Ne, jotka kuulivat hänen julistuksensa, ovat sen todistuksellaan vahvistaneet ja välittäneet meille, ja itse Jumala vahvisti heidän todistuksensa: hän antoi heidän tehdä tunnustekoja ja ihmeitä, monia voimallisia tekoja, ja jakoi Pyhän Hengen lahjoja tahtonsa mukaan.”

Tämä on ikään kuin pieni uskontunnustus, sillä siinä on tiivistettynä se, miksi apostolien sanaa pidettiin luotettavana. Siinä on kaksi tasoa: vahva historiallinen pohja ja Pyhän Hengen toiminta nykyhetkessä.

Jeesuksen kuoleman merkitystä on vaikea käsittää ja luvun loppu omistetaankin sen selittämiselle. Jeesuksen piti tulla ihmiseksi voidakseen sovittaa meidät. Ja voittaakseen kuoleman hänen piti kuolla. Voittaakseen häpeän, hänen piti itse kohdata suurin mahdollinen häpeä. Jeesus osoitti suuruutensa tulemalla pieneksi. Jeesus ei voittanut väkivallalla, vaan olemalla itse väkivallan kohde. Tästä seuraa hienoja asioita. Heprealaiskirjeen yksi pääsanomista on se, että meillä on empaattinen Jumala, joka ei suhtaudu tuomitsevasti tai jyrkästi meidän virheisiimme ja heikkouksiimme.

”Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.”

Marko

5. Moos. 18

Tässä luvussa puhutaan papeista ja profeetoista. En ihan ymmärrä, miksi papit eivät saaneet omistaa perintömaata. Asia vain kuitataan sanomalla: ”Herra on heidän perintöosansa”.  Käytännössä he olivat siis toisten elätettävinä.  Teoriassahan tämä tarkoitti sitä, että pappien taloudellinen tilanne kertoi suoraan siitä, kuinka hyvin kansa noudatti säädöksiä. Jos papit eivät saaneet osuuttaan, he aivan kirjaimellisesti näkivät nälkää. Näin ajateltuna temppeli ja sen papisto olivat elävänä muistutuksena siitä, kuinka arvokkaana kansa piti jumalasuhdetta.

Profeetoista puhutaan kahdella eri tavalla. Ensin rajataan pois kaikki väärät tavat ”profetoida”, eli käytännössä kielletään noituus sen kaikissa muodoissa. Noituus pahimmissa muodoissaan on helppo tunnistaa pahaksi, mutta tietenkin siitä on myös helpommin lähestyttäviä versioita, jotka edelleen houkuttelevat ihmisiä. Esimerkiksi enteisiin uskominen saattaa tuntua harmittomalta, mutta siitä on huonoja seurauksia. Ensinnäkin se tekee ihmisestä fatalistin, joka uskoo, että tulevaisuus on jotenkin lukkoon lyöty, eikä siihen voi vaikuttaa. Toiseksi se antaa väärän kuvan Jumalasta, ettei Hän olekaan persoona, vaan vain jonkinlainen monimutkainen kone.

Oikean profeetan tunnistaa siitä, että hänen profetiansa toteutuvat.  Tämän näkee tietenkin vasta jälkikäteen ja moni suureksi profeetaksi paljastunut henkilö oli omana aikanaan epäsuosittu. Ihmisten suosio ei siis ollut silloin mikään merkki Jumalan toiminnasta, eikä se pitäisi olla sitä meidänkään aikanamme.

Hepr. 1

Minä olen aina pitänyt Heprealaiskirjeestä, sillä sen sanoma on moneen muuhun kirjeeseen verrattuna aina ollut helppo ymmärtää. Heti ensimmäisessä luvussa mennään suoraan asiaan ja kerrotaan, kuinka Jumala on puhunut meille Jeesuksen kautta. Tai oikeastaan kun sanotaan: ”Hän on puhunut meille Pojassaan”, niin varmaankin tarkoitetaan, että  Jeesuksen koko olemus on Jumalan puhetta. Hänen sanansa, tekonsa, elämänsä ja vaikutuksensa.

Loppuluvussa käytetään paljon aikaa siihen, että vakuutetaan, että Jeesus ei ole enkeli. Tämä voi ensisilmäyksellä tuntua vähän oudolta, koska nykyään ei hirveästi puhuta enkeleistä. Itse ajattelen, että kun korvaa sanan enkeli sanalla sanansaattaja, niin käy ymmärrettävämmäksi se, mitä ajetaan takaa. Jos pidämme Jeesusta pelkkänä sanoman välittäjänä, niin emme ymmärrä itse viestiä oikein. Hänhän on itse se sanoma. Samoin käy, jos pidämme Häntä ainoastaan profeettana, opettajana tai ihmeiden tekijänä. Kaikki nämä ovat hienoja ja merkittäviä juttuja, mutta eivät ole pääasioita. Palaan tuohon ajatukseen siitä, että kaikki Jeesuksessa on Jumalan puhetta ja ilmoitusta. Se on minusta hyvä nyrkkisääntö omien ajatusvinoumien tunnistamiseen. Esimerkiksi jos pidän Jeesusta pelkkänä hyvänä opettajana, niin silloin vaikkapa ristinkuolema ei samalla tavalla tunnu tärkeältä, vaan se voi jopa vaikuttaa epäonnistumiselta.  

Marko