Tekijä: Pekka

Jer. 11

Matt. 11

Sekä Jeremia että Johannes Kastaja saivat kohdata paljon vastustusta julistustyössään. Ehdin jo hetken miettiä mielessäni sitä, mistä se oikein johtui, kun pääsin päivän evankeliumitekstin jakeisiin 25-26: ”Tuohon aikaan Jeesus kerran puhkesi puhumaan ja sanoi: ’Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.'”

Muistelen joskus vuosia sitten lukeneeni sanomalehtiartikkelin, jossa käytiin läpi kuudesluokkalaisten uskoa Jumalaan. Jos nyt muistan oikein, niin lähes kaikki tuon ikäiset lapset uskoivat Jumalaan. Yritin tätä tietoa löytää nettihauillakin, mutta en sitä löytänyt. Olisi ollut hyvä voida tarkistaa, miten ja milloin tuo tutkimus oli tehty, ettei tämä asia jäisi hataran muistikuvan varaan.

Joka tapauksessa lapset ja lapsenmieliset ovat uskon esikuvia ja esimerkkejä (vrt. esim. Matt. 18:3). Miksi näin sitten on? Ensimmäisenä tulee ainakin mieleen, että lapset ovat täysin riippuvaisia vanhemmistaan ja muista läheisistä ihmisistä. Toiseksi lapset tuntuvat luovan syvän luottamussuhteen läheisiinsä. Olemmeko me täysin riippuvaisia taivaan Isästä ja luommeko me häneen syvän luottamussuhteen?

Pekka

Jer. 10

Matt. 10

Raamatussa on muutamia värikkäitä ja mielenkiintoisia kuvauksia siitä, miten ihminen valmistaa itselleen epäjumalan kuvan (Jer. 10:1-5, 8-9, 14-15; Ps. 115:4-8; Jes. 44:9-20). Yksi lempijakeistani on Jes. 44:19: ”Eivät he ota opikseen, ei heillä ole älyä eikä ymmärrystä sanoa: – Puolet siitä poltin tulisijassa, hiilloksella paistoin leipää, paistoin lihaa ja söin. Ja sen rippeistä minä tein tuollaisen iljetyksen! Puupölkkyäkö tässä pitäisi kumartaa?”

Ihmiselle taitaa olla aika luontevaa tehdä epäjumalan kuvia. Luotamme esimerkiksi rahaan, lääketieteeseen, teknologiaan ja sen kehittymiseen jne. Ihminen luulee hallitsevansa elämäänsä, mutta lopulta näin ei ole (Jer. 10:15): ”[–] Kun tilinteon hetki tulee, ne eivät kestä.” Jokainen ihminen vuorollaan joutuu nöyrtymään elämän rajallisuuden ja kuoleman edessä.

On tärkeää tunnustautua tässä elämässä Jeesuksen omaksi ihmisten edessä, koska silloin Jeesus tunnustaa ihmisen omakseen Isän edessä taivaassa (Matt. 10:32). Tämä ei ole välttämättä helppo tie, mutta Jeesus lupaa, että ”joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä” (Matt. 10:39).

Pekka

Jer. 9

Matt. 9

Jeremian kuvaus ihmisten petollisuudesta on karua luettavaa (Jer. 9:1-7). Se on karkeassa ristiriidassa sen kanssa, mitä Jumala tahtoo (Jer. 9:22-23). Sen vuoksi Jeremia profetoi Jumalan rangaistusta koko Israelille.

Onko tämä aika erilaista kuin se, mitä Jeremia kuvaa? Valitettavasti näin ei taida olla. Näitä samoja asioita löytyy meidänkin ajastamme. Eipä oikeastaan tarvitse muuta kuin mennä iltapäivälehtien sivuille ja klikata muutamia otsikoita, niin elämän karuus ja suorastaan rumuus lyövät suoraan silmille.

Jeesus sääli ihmisiä, jotka ”olivat näännyksissä ja heitteillä, kuin lammaslauma paimenta vailla” (Matt. 9:36). Välillä tuntuu siltä, ettei julkisuudessa anneta ihmisille mitään armoa eikä tunneta sääliä. Saatetaan vedota sanontaan, jonka mukaan ”sääli on sairautta”. Aika armottomalle tämä aika monesti tuntuu. Osaavatko ihmiset edes kaivata muutosta tällaiseen ilmapiiriin?

Jeesus sanoi, että ”satoa on paljon” (Matt. 9:37). Missä se on? Miten sen löytäisimme ja miten sen tavoittaisimme? Olisiko jotakin enemmän, mitä voisimme tehdä?

Pekka