Tekijä: Pekka

Ps. 120

Room. 2

Paavali asettaa meidät valinnan paikalle: tottelemmeko totuutta vai vääryyttä (Room. 2:8)? Tällä valinnalla on ratkaiseva merkitys iankaikkisuuden kannalta (Room. 2:7).

Perustuuko iankaikkisen elämän saaminen sittenkin tekoihin (Room. 2:6-7)? Paavali puhuu siitä, että ”Jumala maksaa jokaiselle tekojensa mukaan” ja että ”niille, jotka uupumatta hyvää tehden etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta, hän [Jumala] antaa ikuisen elämän”. 

Itse ymmärrän tämän niin, ettei ole yhdentekevää, miten elän. Valinnoillani ja teoillani on paljon vaikutusta omaan ja toisten ihmisten elämään. Perusvalinta on kuitenkin se, käännynkö Jumalan ja Jeesuksen puoleen (vrt. Ef. 2:1-10). Pelastus on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin vaan Jumalan armoon, joka on tullut ilmi Jeesuksen elämässä, kuolemassa ja ylösnousemuksessa. Jumalan hyvyys saa aikaan sen, että haluan kääntyä. Jumalan hyvyys saa aikaan sen, että haluan tehdä hyvää.

Pelastus ja iankaikkinen elämä eivät siis perustu ihmisen tekoihin. Niillä on kuitenkin merkitystä viimeisellä tuomiolla (Room. 2:4-6, 1. Kor. 3:10-15). Toivottavasti emme koe tätä kuormittavana vaatimuksena, vaan kutsuna pelastukseen ja ”Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut” (Ef. 2:10).

Pekka

Ps.119:145-176

Room. 1

Raamatunselitysopas Novumin mukaan totuus (aletheia) ”tarkoittaa sitä, mikä on totta ja oikeaa, sitä mikä on varmaa ja luotettavaa, sitä mitä on aitoa ja väärentämätöntä”. Lisäksi totuus on kristuskeskeistä (vrt. Joh. 14:6). Vääryys (adikia) on puolestaan vastakohta sanalle ’vanhurskaus’. Vääryys voi saada myös seuraavia merkityssisältöjä: väärintekeminen tai -kohteleminen, vahingon tai menetyksen aiheuttaminen, epäoikeudenmukaisuus, hyödyttömyys, sopimattomuus ja pahuus.

Paavalin mukaan totuus on vääryyden vallassa (Room. 1:18). Tämän voisi varmaankin sanoittaa myös niin, että totuutta vääristellään. Kyseessä on siis taistelu Jeesusta ja Jumalaa vastaan. Mitään uutta tässä ei ole. Raamatun alkuluvuista voi tästä jo lukea. Sielunvihollisen vallassa oleva maailma tarjoaa siis meille valhetta ja väärää, epävarmaa ja epäluotettavaa, epäaitoa ja väärennettyä. Kristuskeskeisyyden tilalla on ihmiskeskeisyys.

Jälleen kerran ajatukset palaavat Jumalan taisteluvarustukseen (Ef. 6:10-18). Se on todella tärkeä. Samalla se muistuttaa, missä taistelu käydään. Emme ”taistele ihmisiä vastaan, vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan” (Ef. 6:12). Jumalan tahto on, että ”kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden” (1. Tim. 2:4). Evankeliumille on edelleenkin tarvetta.

Pekka

Ps.119:97-144

Mark. 16

Jeesuksen mainitsemissa uskon tunnusmerkeissä on maininta siitä, että hänen nimissään hänen seuraajansa tarttuvat käsin käärmeisiin (Mark. 16:18). Paavali voisi olla käytännön esimerkki siitä, ettei käärmeenpurema vahingoittanut Jeesuksen omaa (Apt. 28:3-5). Paavali ei tosin itse tarttunut käsin käärmeeseen, vaan se kävi kiinni Paavalin käteen.

Tämä uskon tunnusmerkki tuntuu varsin inhottavalta ja vastenmieliseltä. Muistan nähneeni joskus vuosia sitten TV-ohjelman uskonlahkosta (sellainen se kai oli), joka toi käärmeitä seurakunnan kokoukseen ja päästi ne vapaaksi salin lattialle. Sitten vain rohkeasti tarttumaan käsin käärmeisiin! Muistaakseni siinä ei käynyt kovin hyvin.

Ajattelen niin, ettei uskon tunnusmerkki ole jotakin sellaista, jota voidaan näytösluonteisesti toteuttaa tai jota voitaisiin pitää jonkinlaisena uskon mittarina. Ymmärrän niin, että uskon tunnusmerkki ilmenee silloin, kun sille on oikea tarve ja/tai on oikea hätä.

Minun on vaikea kuvitella, että kukaan haluaisi tarttua käsin käärmeeseen. Vaikealta tuntuu myös ajatella tilannetta, että niin pitäisi tehdä aidon pakon edessä. Jos niin pitäisi kuitenkin tehdä, parasta on huutaa Jeesusta silloinkin apuun.

Pekka