Tekijä: Pekka

Ps. 49 2. Kor. 11

Noin vuosi sitten edesmennyt laskentatoimen professori Jarmo Leppiniemi kirjoitti Rahoitus-oppikirjansa esipuheen lopussa vuonna 2000 seuraavasti: ”Nyt opiskeltavana olevan asiakokonaisuuden tärkeyttä ei tarvitse muulla tavoin korostaa kuin toteamalla vielä kerran: nyt on kysymys rahasta.”

Rahasta kirjoitetaan ja puhutaan paljon. Näkökulmat taitavat yleensä liikkua ääripäissä: rahaa on joko liikaa tai liian vähän. Määritelmällisesti raha on vaihdon väline, arvon mitta ja arvon säilyttäjä. Itse olen aina hieman ihmetellyt tuota viimeistä määritelmää, koska on raha itsessään harvoin säilyttää arvoaan ainakaan pidemmän ajan kuluessa. Rahan arvokin on osittain kuvitteellinen asia, koska sitä ei ole käytännössä sidottu mihinkään, vaan rahan arvo perustuu ja on perustunut jo monta vuosikymmentä täysin luottamukseen. Itse asiassa vuonna 2008 finanssikriisin yhteydessä ymmärtääkseni ensimmäisen kerran modernin historian aikana oltiin tilanteessa, että maailman rahoitusjärjestelmä oli kaatua, kun luottamus hävisi markkinaosapuolien väliltä. Käytännössä maailman keskuspankit pelastivat tilanteen, kun ne antoivat yhteislausuman, että rahoitusjärjestelmän toimivuus turvataan kaikissa tilanteissa. Sen jälkeen onkin eletty erikoisia aikoja, kun keskuspankit ovat ”pumpanneet” rahaa markkinoille erinäisten velkakriisien ratkaisemiseksi ja taloudellisen kasvun aikaansaamiseksi. Selkein seuraus on ollut varallisuusarvojen merkittävä kasvu.

Raamatun näkökulma rahaan on varsin erilainen verrattuna siihen, miten rahasta ja sen merkityksestä tavallisesti tai yleisesti keskustellaan. Päivän psalmissakin tulee esille se, etteivät raha, rikkaus eikä omaisuus viime kädessä auta ihmistä. Itsessään ne eivät ole hyviä tai pahoja, vaan ne ovat välineitä, joita voidaan käyttää hyvin tai huonosti.

Raamattu varoittaa panemasta toivoa epävarmaan rikkauteen (1. Tim. 6:17). Paavali kirjoittaa Timoteukselle varsin pitkästi rikkauden houkutuksista ja vaaroista (1. Tim. 6). Samalla hän antaa selkeitä ohjeita, miten rikkautta olisi hyvä käyttää. Jeesuskin kehottaa kokoamaan aarteita taivaaseen (Matt. 6:19-21).

Sitten on vielä hankala kysymys siitä, kuka on rikas. Tässä kysymyksessä keskeinen käsite on referenssipiste eli se, mihin vertaan omaa asemaani. Kehitysmaiden ihmisiin verrattuna olen upporikas, mutta länsimaiden rikkaimpiin ihmisiin verrattuna olen köyhä kuin kirkon rotta. Erot ovat siis valtavia. Itse olen kuitenkin päätynyt ajattelemaan niin, että on parempi verrata itseään niihin ihmisiin, joilla ei ole käytännössä mitään. Tällöin perspektiivit on paljon helpompi pitää iankaikkisuudenkin kannalta järkevinä ja kohtuullisina. Ehkä se myös antaa enemmän motivaatiota toimia lähimmäisten hyväksi.

Pekka

Ps. 48 2. Kor. 10

Toisen korinttilaiskirjeen luvut 10-12 ovat Paavalin puolustuspuheenvuoro. Hänellä oli monenlaisia huolia, vastoinkäymisiä ja kärsimyksiä. Vastuu painoi raskaana ja vastustustakin oli paljon. Nämä luvut kuvaavat ainakin osittain sitä, mitä Herra sanoi Ananiakselle Paavalin tehtävästä ja kutsumuksesta heti Damaskoksen tien tapahtumien jälkeen (Apt. 9:15-16): ”Mene, minä olen valinnut hänet aseekseni, tunnustamaan nimeäni maailman kansojen ja kuninkaiden ja myös Israelin kansan edessä. Minä tulen osoittamaan hänelle, että hän joutuu paljon kärsimään minun nimeni tähden.”

Voisin kuvitella, että Paavalilla oli paljon luontaisia ominaisuuksia sekä hyödyllistä koulutusta ja kokemusta Herralta saamaansa tehtävää varten. Niillä on ollut varmasti merkitystä, mutta kaikkein olennaisinta oli kuitenkin kokemus ja ymmärrys Jumalan voimasta (vrt. esim. 2. Kor. 10: 4-5).

Tämän päivän muistolause voisi olla (2. Kor. 10:17): ”Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta.”

Pekka

Ps. 47 2. Kor. 9

Paavali kehottaa vahvoin sanoin ja lupauksin antamaan omastaan (2. Kor. 9:6-15). En tiedä, mikä sinun kokemuksesi on antamisesta, mutta omasta kokemuksestani voin sanoa, ettei näiden Paavalin ajatusten käytäntöön soveltaminen aluksi aivan helppoa ollut. Olen pienestä pitäen ollut nuuka. Tuntui siis suorastaan hullulta, että pitäisi tavallaan antaa rahaa ”tyhjästä” ilman mitään konkreettista vastinetta. Kuitenkin päätin siinä vaiheessa, kun aloitin työelämässä, että alan antaa säännöllisesti Jumalan valtakunnan työhön.

Kavahdan kaikkea menestysteologista ajattelua, joten totean vain, että kaikesta tästä ”rahan menosta” huolimatta en ole huomannut, että mitään oleellista olisi elämästä missään vaiheessa puuttunut. Haluan myös uskoa, että Jumalan valtakunnan työ on samalla mennyt eteenpäin, kun olen siihen omat roposeni antanut.

Jokin aika sitten luin ajatuksen, joka jäi vahvasti mieleeni: ”Kysymys ei lopulta ole siitä, kuinka paljon sait, vaan kuinka paljon annoit.” Uskon niin, että suurin osa ihmistä kokee elämänsä mielekkääksi, kun he saavat nähdä, että he voivat omalla elämällään olla tukemassa ja auttamassa toisia. Auttaminen on myös paljon muuta kuin rahan tai varojen antamista. Nykyaikana melkeinpä tuntuu, että monesti ajan antaminen voi olla kaikkein arvokkainta.

Pekka