Toteutuvatko vastavuoroisen auttamisen periaate sekä oikeus ja kohtuus seurakunnassa, yhteiskunnassa ja maailmassa (2. Kor. 8:14-15)? Itse ajattelen niin, että parhaimmillaan nämä voivat ehkä toteutua seurakunnassa, vaikka sekään ei ole itsestään selvää. Hieman epäillen suhtaudun siihen, että ne toteutuisivat nykyisin laajasti yhteiskunnassa ja maailmassa.
Meillä on Pohjoismaissa varsin pitkä historia hyvin pitkälti kristinuskon pohjalta rakentuneista hyvinvointiyhteiskunnista, joissa suhteellisen korkean verotuksen ja demokraattisen päätöksenteon avulla on voitu tarjota kaikille kansalaisille mahdollisuuksia mm. opiskella sekä saada hoivaa ja hoitoa. Verorahoitteisten julkisten palveluiden määrä on itse asiassa hyvin laaja ja kattava. Ongelmana vain on se, ettei näiden palveluiden rahoitus ole ollut enää viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana kestävällä pohjalla. Koronapandemia on edelleen heikentänyt tilannetta.
Olemme oppineet luottamaan siihen, että yhteiskunta järjestää ja rahoittaa monet tarvitsemamme palvelut. Tämä on luonnollisesti hyvä asia ja merkki toimivasta ja ennakoitavasta yhteiskunnasta. Oma veikkaukseni kuitenkin on, että jossakin vaiheessa tulevaisuudessa hyvin todennäköisesti joudumme palamaan alkuseurakunnalliseen malliin, jossa ne, joilla on enemmän, antavat niille, joilta puuttuu. Tämä taas edellyttää sitä, että Jeesus saa muuttaa sydämiämme niin, että olemme hänen esimerkkinsä mukaisesti valmiita entistä enemmän luopumaan omastamme (2. Kor. 8:9).
On aina ilahduttavaa lukea kertomuksia ihmisistä, jotka ovat valmiita antamaan vapaaehtoisesti aikaansa, osaamistaan ja varojaan toisten ihmisten hyväksi. Onneksi näitä ihmisiä on yllättävän paljon, mutta vieläkin enemmän heitä voisi olla. Sen vuoksi olisi hyvä rukoilla, että Herra kutsuisi yhä useamman antamaan omastaan muutenkin kuin verotuksen kautta.
Pekka