Tekijä: Pekka

Ps. 45 2. Kor. 7

Mitä tai mitkä ovat ne lupaukset (2. Kor. 7:1), joiden pitäisi motivoida myös meitä puhdistautumaan ”kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten” pyhittämään ”elämämme kokonaan hänelle”? Vastaus löytyy edellisen luvun viimeisistä jakeista (2. Kor. 6:16-18): me olemme elävän Jumalan temppeli, Jumala on ja vaeltaa meidän kanssamme, hän on meidän Jumalamme ja me olemme hänen kansansa, hän ottaa meidät vastaan, hän on meidän Isämme ja me olemme hänen poikiaan ja tyttäriään. Jaejaksoon sisältyy myös kehotus lähteä pois heidän (Jumalan vastustajan ja epäjumalien) joukosta, erota heistä ja olla koskematta mihinkään saastaiseen.

Miltä nuo lupaukset kuulostavat? Ovatko ne sinulle motivoivia Jumalan mielen mukaiseen elämään? Itse ymmärrän tämän kohdan niin, että kyse on seurakunnasta, joka on elävän Jumalan temppeli. Kaikki muu tässä jaejaksossa käsittääkseni selittää tarkemmin Jumalan ja seurakunnan välistä suhdetta. Seurakunnassa me saamme tukea ja rohkaisua kristityn vaellukseemme. Kyse ei ole siis yksilöurheilusta vaan joukkuelajista. Voimme tukea ja rohkaista toisiamme, saamme kuulla opetusta, voimme tunnustaa syntimme ja saada synninpäästön, voimme osallistua ehtoolliselle, saamme rukoilla ja ylistää yhdessä ja saamme siunata toisiamme.

Ainakin itse kaipaan jo kovasti seurakunnan yhteisiä kokoontumisia, jotka ovat olleet pitkään tauolla koronapandemian takia. Jouduta, Herra Jeesus, sen päivän saapumista, jolloin saamme jälleen kokoontua yhteen!

Pekka

Ps. 44 2. Kor. 6

Tänäänkin on pelastuksen päivä (vrt. 2. Kor. 6:2). Miten se näkyy ja/tai tuntuu? Onko se suuri uutinen? Ehkä se jossain päin maailmaa tai yksittäisten ihmisten elämässä on sitä, mutta länsimaisesta näkökulmasta katsottuna tämä suuri uutinen ei saa käytännössä lainkaan palstatilaa. Ehkä sitä palstatilaa olisi mahdollista ostaa ns. suurella rahalla, mutta onko se ylipäätään (taloudellisesti ja iankaikkisuuden kannalta) järkevää?

Oikeastaan on aika kummallista, ettei pelastuksesta yleisemmin puhuta, koska Jumala on laittanut iankaikkisuuden ihmisten sydämeen (Saarn. 1:11, KR38). Jokainen ihminen täyttää tuon sydämessä olevan iankaikkisuuskaipuun jollakin. Valitettavasti näitä vaihtoehtoja on paljon, ja valitettavasti oikea vaihtoehto eli  Jeesuksen valmistama tie iankaikkisuuteen näyttää monilta unohtuvan. Monet sen tietoisesti jopa kieltävät.

Evankeliumi eli pelastuksen hyvä sanoma menee kuitenkin tänäänkin eteenpäin ihmiseltä ihmiselle. Suurille informaatio- ja massakampanjoillekin voi olla paikkansa, mutta ehkä evankeliumi kuitenkin lopulta menee tehokkaimmin eteenpäin tavallisten ihmisten välityksellä, kun he elävät avoimesti ja rohkeasti Jeesuksen seuraajina myös ei-uskovien ystäviensä kanssa. Tässä meidän olisi ehkä hyvä muistaa Jumalan rohkaisevat sanat Joosualle (Joos. 1:9): ”Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.”

Pekka

4. Moos. 20 Apt. 4

Inhimillisesti on vaikea käsittää, miksi Jumala reagoi niin vahvasti Mooseksen ja Aaronin toimintaan Meriban kalliolla. He olivat varmasti hyvin turhautuneita kansan käyttäytymiseen ja vaatimuksiin, mikä ainakin osittain purkautui Mooseksen sanoissa jakeessa 10. Tilanteella oli dramaattinen vaikutuksen Mooseksen ja Aaronin elämään, koska Jumala ilmoitti heille, että ”te ette saa johtaa tätä kansaa siihen maahan, jonka minä teille annan”.

Mitä tilanteessa olisi sitten pitänyt tapahtua? Olen tämän ajatellut itse niin, että Jumalan käsky oli hyvin selkeä (jae 8). Jumala sanoi, että ”puhukaa kansan nähden kalliolle ja käskekää sen antaa vettä”. Sen sijaan Mooses puhui kansalle jollakin tavoin väheksyvästi, että ”tästäkö kalliosta meidän muka pitäisi saada teille vettä?”. Tuntuu siltä, että Mooses kiirehti tässä asioiden edelle. Hänen olisi pitänyt ensin tehdä Jumalan käskyn mukaisesti, ja ehkä vasta sen jälkeen purkaa turhautumistaan julkisesti tai sitten ei ollenkaan.

Itselleni tämä puhuu siitä, että väsymyksen, turhautumisen ja paineen alla kokeneellakin Jumalan ihmisellä voi olla vaara tai kiusaus lähteä toimimaan omista lähtökohdistaan (omasta tunnetilastaan), vaikka Jumalan ohje tai käsky olisikin hyvin selvä. Olisi hyvä muistaa, että kyse ei ole meistä, vaan kyse on Jumalasta. Johannes Kastaja sanoi hyvin Jeesuksesta (Joh. 3:30): ”Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.” Siinäpä meille on haastetta. Jumalan sanan ja Pyhä Henki kuitenkin auttavat meitä tässä.

Pekka