Tekijä: Pekka

2. Aik. 24
Matt. 17

Joasin elämän tarina on surullinen. Sen alku oli dramaattinen, kun hän pienenä vauvana välttyi juuri ja juuri isoäitinsä Ataljan hirmuteolta (2. Aik. 22:10-12). Hänen tätinsä Josabat, joka oli pappi Jojadan vaimo, pelasti hänet. Josabat ja Jojada kasvattivat Joasin, josta tuli kuningas seitsemän vuotiaana jälleen dramaattisten vaiheiden jälkeen. Kuninkuuden alku sujui hyvin, mutta alamäki alkoi sen jälkeen, kun pappi Jojada kuoli (jakeet 17-18).

Miksi näin kävi? Se jää tekstin perusteella arvoitukseksi. Oliko Joasin luonne heikko? Oliko hän ns. ulkopuolelta ohjautuva eli ympäröivien ihmisten ajatukset ja odotukset ohjasivat hänen toimintaansa? Itselleni tämä puhuu siitä, että sillä on merkitystä, minkälaisia ihmisiä on ympärilläni ja ketä kuuntelen. Tärkeää on myös Jumalan lapsen identiteetti, joka perustuu Raamatun totuuksiin, ja seurakuntayhteys. Hyvä on myös rukoilla, että Jumala vaikuttaa meissä tahtomisen ja tekemisen niin, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi (vrt. Fil. 2:13, vanha käännös).

Myös Matteuksen evankeliumin tekstissä mennään tänään ns. laidasta laitaan. Ensin ollaan Kirkastusvuorella ja sen jälkeen väkijoukossa kivun ja sairauden keskellä. Tämä muistuttaa siitä, että on tärkeää olla Jeesuksen kanssa ja ihastella ja ihmetellä hänen kirkkauttaan ja suuruuttaan esimerkiksi seurakunnan yhteisissä kokoontumissa. Siihen emme kuitenkaan voi jäädä olemaan, vaan meitä kutsutaan elämään uskoamme todeksi arjen keskellä, josta voimme taas sitten jälleen hetkeksi tulla varustautumaan uskovien yhteyteen.

Kiitos, Jeesus, uskovien yhteydestä! Kiitos KohtaamisPaikasta! Kiitos, että saamme yhdessä kasvaa, Jeesus, sinun tuntemisessa! Auta meitä oikealla tavalla ja viisasti kohtaamaan ihmisiä ja asioita, joita tuot eteemme elämän arjessa!

Pekka

1. Aik. 29
Matt. 3

On puhuttelevaa, miten Daavid ja kansan johtajat antoivat lahjoja temppelin rakentamista varten. Johtajien esimerkillä oli merkittävä vaikutus koko kansaan, joka iloitsi johtajien anteliaisuudesta (1. Aik. 29:9), mikä sai myös kansan iloiten ja vapaaehtoisesti antamaan lahjansa (1. Aik. 29:17).

Aika usein tuntuu siltä, että kehittyneissä länsimaissa olemme tottuneet aika pitkälti siihen ajatukseen, että antaminen hoidetaan ainakin jossakin määrin vastentahtoisesti verotusjärjestelmän kautta ja että vaaleilla valitut (kansan)edustajat päättävät siitä, miten verorahat käytetään. Toki erilaiset hyväntekeväisyyskeräykset saavat paljon huomiota ja niihin karttuukin monesti merkittäviä rahasummia. Vähemmän kuitenkin näkee sitä, että kansamme johtajat ja vaikuttajat näyttäisivät esimerkkiä siinä, että he antaisivat vapaaehtoisesti pois omastaan. Kuitenkin näitäkin ihmisiä on. Ehkä tällainen antaminen koetaan jollakin tavalla kiusalliseksi, minkä vuoksi siitä ei pidetä ääntä, koska se tietyllä tavalla osoittaa, ettei kaikki ihmiset jaa sitä käsitystä, että asiat hoituvat hyvin verotuksen kautta. Voi kuitenkin miettiä, mikä vaikutus tällaisilla ajattelu- ja toimintamalleilla on kansan yleiseen moraaliin. Daavidin esimerkki laittaa pohtimaan, voisivatko asiat olla jotenkin toisin.

Lopulta omastaan antamisessa lienee kyse siitä, tuleeko ihminen kääntymyksen paikalle (Matt. 3:2, 8). Ehkä on niin, että vain kääntymyksen kokenut ihminen (vrt. jakeet 16-17) voi sanoa kuten Daavid (1. Aik. 29:14): ”Sinulta me olemme kaiken saaneet, sinulta on tullut kaikki, minkä sinulle annamme.”

Kiitos, Herra Jeesus, elämästä, ajasta ja kaikesta, mitä olet antanut! Auta, että voin käyttää elämäni, aikana ja kaiken, mitä minulla on, sinun nimesi kunniaksi ja Jumalan valtakunnan hyväksi!

Pekka

2. Kun. 14
Ilm. 11

Juudan ja Israelin kuninkaiden ”elämänkerrat” ovat varsin mielenkiintoisia. Pääsääntöisesti niissä on kolme elementtiä eli hengellinen sekä ulko- ja sisäpoliittinen katsaus. Lisäksi niistä saattaa löytyä jokin yksityiselämään liittyvä asia ja/tai yksityiskohta. Joistakin kuninkaista on sitten myös pitempiäkin kuvauksia.

Meillä Suomessa eduskunta ja hallitus ovat vaihtumassa eduskuntavaalien 14.4.2019 jälkeen. Kuluneelta vaalikaudelta on jo monenlaisia analyysejä tehty. Ne ovat ymmärtääkseni keskittyneet enimmäkseen sisäpolitiikkaan ja jossain määrin myös johtavien politiikkojen henkilökohtaisiin kokemuksiin. Hengellistä analyysiä en ole kyllä vain missään nähnyt. Tämä aika ja tämän ajan media ei sellaista varmaankaan pystyisi kovin helposti tekemään, kun tällä saralla mielipiteiden, ajatusten ja näkemysten kirjo on niin moninainen. Tietyssä mielessä se on erikoista, koska periaatteessa Suomi on vieläkin kristitty maa. Eri asia on, mitä ihmiset kristillisyydellä ymmärtävät. Onko kristinuskon ydin kaikille selvä? Sanoisin, ettei siltä näytä. Sen vuoksi olisi houkutus todeta, että elämme Suomessa osittain jälkikristillistä aikaa, jossa evankeliumille on huutava tarve. Uskaltaisin sanoa, että kuluneen vaalikauden hallituskin on tehnyt varsin monia päätöksiä, joiden ydintä ei voi pitää hengellisesti viisaana.

Ilmestyskirjan kuvaus kahdesta todistajasta näyttää sopivan hyvin nykyaikaan. Yleisellä tasolla ihmiset eivät siedä kuulla Jumalaa sanaa ja totuutta (jae 10), koska se häiritsee ja vaivaa maan asukkaita. Yksilötasolla evankeliumi menee kuitenkin eteenpäin, koska evankeliumissa on elämän henki ja valtava muutosvoima  (jakeet 11-12). Koko ajan saamme kuulla, miten Jeesus Pyhän Henkensä kautta on koskettanut ihmisiä ja miten heidän elämänsä on muuttunut. Vaikka ”isossa” kuvassa nämä asiat jäävät pimentoon ja/tai niitä ei haluta kuulla, ne kuitenkin todistavat meille Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksesta ja antavat meille rohkeutta elää Jumalan lapsina.

Siunaa, Jeesus, meidän rakasta kotimaatamme, jossa monet asiat ovat erinomaisen hyvin, mutta joka on hylkäämässä yhä enemmän niitä kalliita lahjoja ja lupauksia, joita olet lahjoittanut ja antanut! Tule, Pyhä Henki, ja kosketa ihmisiä kaikilla yhteiskunnan tasoilla ja alueilla! Tartu ihmisten, perheiden ja yhteisöjen elämään, niin että me suomalaiset voimme sinua palvella ja olla siunaukseksi tässä maailmassa!

Pekka