Sef. 3, Gal. 5

Sef. 3 Gal. 5

Tänään jäin miettimän hengen ja lihan hedelmiä. Toistensa vastakohtia, haluavat ja tuottavat eri asioita. 
 
Liha, luonnollinen ihminen, ”minä ite” tuottaa aika tuhoisaa hedelmää. Siveettömyys. Saastaisuus. Irstaus. Epäjumalan palveleminen. Noituus. Vihamielisyys. Riidat. Kiihkoilu. Kiukku. Juonittelu. Eripuraisuus. Lahkolaisuus. Kateus. Juomingit. Remuaminen. Pystyisinkö itseäni tsemppaamaan niin, että muuttuisin? Etten koskaan enää tekisi, ajattelisikaan mitään tämän suuntaista? Ei edes pienintä kateuden häivähdystä käväisisi mieleni sopukoissa? Ei kyllä omilla lihaksilla onnistuisi. En pystyisi itseäni kasvattamaan. Eli lain noudattaminen ei onnistu omin voimin. 
 
Hengen hedelmä kuulostaa ihan toisenlaiselta. Rakkaus. Ilo. Rauha. Kärsivällisyys. Ystävällisyys. Hyvyys. Uskollisuus. Lempeys. Itsehillintä. Tämä lista kuvaa sitä, mitä lain nuodattaminen saa aikaan. Jumala haluaisi, että elämä ja kanssakäyminen meidän ihmisten välillä olisi tämän listan kaltaista. Pystysisinkö näihin itse? Aina ja jatkuvasti? Eipä onnistuisi ainakaan minulta. Niin luulen, ettei sinultakaan. 
 
Onneksi on kyse Pyhän Hengen työstä meissä. Jumala mieluusti antaa Pyhän Hengen meille, kun sitä pyydämme. Olemmehan hänen rakkaita lapsiaan, ja hän haluaa antaa lapsilleen parhaita lahjoja. (Luuk 11:13) Ja Pyhä Henki mieluusti kasvattaa meissä tätä hedelmää. (Joh 14:16,17 ; Joh 16:13-15)  Minun tehtäväksi jää vain pyytää ja antaa Hänen tehdä työtään. ”Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno, vaan antakaa Hengen täyttää itsenne.” (Ef 5:18)
 
Näinä koronaikoina tuntuu, että tarvitsen erityisesti näitä Pyhän Hnegen tuomia hyviä hedelmiä. Tule Pyhä Henki tähänkin päivään – kiitos, että tulet ja olet kanssani tänäänkin.
 

Tiina

Sef. 2, Gal. 4

Sef. 2 Gal. 4

Tänään Paavali puhuu orjista ja lapsista. Tässä Paavali puhuu orjuudesta siitä näkökulmasta, että yritän tiettyjä tekoja suorittamalla ansaita Jumalan hyväksynnän. Jos teen tai jätän tekemättä ja ajattelen, että se auttaa minua saavuttamaan Jumalan mielisuosion.
 
Meidät on lunastettu kaikenlaisesta orjuudesta Jumalan lapsen asemaan. Millainen tämä Jumalan lapsen asema oikein onkaan? Itse äitinä ja mummona rakastan perhettäni hurjasti.  Huomaan sisimmässäni tarpeen pitää heistä huolta, auttaa, tukea ja rohkaista. He ovat minulle kaikkein tärkeimmät ihmiset tässä maailmassa. Olisin valmis pitämään heidän puoliaan vaikka kynsin ja hampain. He ovat minun perhettäni olivatpa millaisia tahansa. Olen sitoutunut omaan perheeseeni.
 
Ehkäpä nämä meidän ihmisten sydämen ajatukset ja tunteet kuvastavat sitä, miten Taivaan Isä suhtautuu omiinsa. Olemme hänelle ne kaikkein rakkaimmat ja tärkeimmät. Hän pitää meistä huolta. Auttaa. Pitää meidän puolia. Hän on sitoutunut meihin. Hän ottaa syliin silloin, kun sattuu. Rohkaisee. Rakastaa. Ja vielä kerran rakastaa! 
 
Tässä on minun identiteettini: olen Isäni lapsi. Tässä on sinunkin identiteettisi: Olet Isän lapsi. Hän on sinuun tyytyväinen. Hän iloitsee sinusta! Saamme odottaa Häneltä hyvää.
Tähän loppuun sopii huomisen päivän kohdista: ”Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.” (Sef 3:17)
 

Tiina

Sef. 1, Gal. 3

Sef. 1 Gal. 3

”Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme, niin kuin on kirjoitettu…” (Gal 3:13) Hyväksytyksi tulemisen ansaitseminen on rankkaa, se pitää jännityksessä koko ajan. Riitänkö? Kelpaanko? Miten päin minun pitäisi olla ja mitä oikein pitäisi tehdä? Voisin kuvitella Paavalin itsensä muistaneen hyvin, miltä tuntuu elää viimeinen päälle lain mukaan. Hän kirjoitti siinä kyllä onnistuneensakin. Ulkonaisesti näin varmaan olikin. Jeesus itse veti Vuorisaarnassa lain vieläkin tiukemmaksi kuin tuon ajan fariseukset. Jeesus vertasi ihmisen sanat ja ajatukset yhtä pahoiksi kuin teotkin. (Matt 5) 
 
Tätä miettiessäni muistan tutun neljän Been säännön. Ehkäpä sinäkin muistat? Olen oppinut tämän englantilaisilta. Sääntö kuvastaa hyvin tätä lainalaisuuden kysymystä.
Fariseusten malli: 1) Behave, käyttäytymisen pitää olla kunnossa -> 2) Believe, sitten pitää uskoa -> 3) Belong, nyt pääset kuulumaan joukkoon -> 4) Bless, lopulta sinua siunataankin ja olet rakastettu.
Jeesuksen malli: 1) Bless, sinua siunataan, rakastetaan -> 2) pääset mukaan joukkoon, kuulut porukkaan -> 3) Believe, usko kasvaa -> 4) Behave, haluatkin toimia oikein, käytös muuttuu.
 
Sakkeuksen ja Jeesuksen kohtaaminen kertoo hyvin tämän Jeesuksen mallin toimivuuden. (Luuk 19:1-10)  Jeesus on lunastanut meidät vapaiksi hyväksymisen tavoittelemisen kierteestä. Hän rakastaa ja ottaa vastaan. Hänen rakkautensa muuttaa meidätkin. Tänään pyydän, että Jeesuksen rakkaus saisi vaikuttaa sisimmässäni kuten Sakkeuksenkin elämässä, että haluaisin elää Jumalan tahdon mukaan. En siksi, että siten ansaistisin rakkauden vaan siksi, että minua rakastetaan ja haluan rakastaa takaisin. Ehkäpä sinäkin pyydät?
 

Tiina