Tekijä: Tiina

Läpi koko päivän psalmin kuuluu kutsu ja kehotus ylistämään Herraa.  Luetellaan kaikkea mahdollista taivaan enkeli joukoista auringon ja tähtien kautta maan ruhtinaisiin ja kansoihin, vanhoihin ja nuoriin. ”Ylistäkööt nämä kaikki Herran nimeä, sillä hänen nimensä yksin on ylhäinen, hänen mahtinsa ulottuu yli taivaan ja maan. Herra on antanut kansalleen uuden voiman. Häntä ylistävät kaikki hänen palvelijansa, Israelin kansa, joka saa olla lähellä häntä, Halleluja!” Ps 148:13,14.

 

Tämä muistutti minua samalla ensimmäisestä käskystä. ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia minun rinnallani.” Käskyn selitys katekismuksen mukaan kuuluu näin: ”Meidän tulee yli kaiken pelätä ja rakastaa Jumalaa ja turvautua häneen.” Ehkäpä on hyvä pysähtyä hetkeksi tämän ääreen? Mihin olen sydämeni kiinnittänyt? Ketä ylistän? Ketä rakastan ja palvelen? 

 

Kerran osa Jeesuksen seuraajista loukkaantui häneen ja jäi joukosta pois. Jeesus kysyi kahdeltatoista läheisimmältään: ”Tahdotteko tekin mennä pois?” Tähän Pietari vastasi: ”Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat. Me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä.” Joh 6:68,69. Kannattaa kompata Pietaria ja olla hänen kanssaan samaa mieltä.

Korinttilaiskirjeen päivän luku on meille tuttu. Ehkäpä liiankin tuttu? Luvun kuvaama rakkaus tuntuu ihanteelta, josta arkielämäni on monesti kaukana….toki tiedän, että vain Jumalan rakkaus on täydellistä. Ja siitähän tässä luvussa kerrotaan.

 

Kun minulta puuttuu kärsivällisyyttä, lempeyttä, kun olen kateellinen, kerskun tai pöyhkeilen. Kun käyttäydyn sopimattomasti, etsin omaa etuani, olen katkera, muistelen kokemiani vääryyksiä. Kun salaa iloitsen toisten kokemista vääryyksistä. Kun en vaan kestä, enkä jaksa eikä huvita varsinkaan kärsiä toisten puolesta. Silloin saan muistaa sen, mitä luettiin muutama viikko sitten, kun oli vuorossa roomalaiskirjeen 5. luku. 

 

”Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhä Hengen”, Room 5:5. Jumalan täydellinen rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta! Saan antaa tilaa sille rakkaudelle vaikuttaa minussa. Aina uudestaan ja uudestaan. Siinä rakkaudessa voivat katkeruuteni ja kovuuteni sulaa. Sen rakkauden voimin ja turvin voin kestää, kärsiä, uskoa, toivoa, antaa anteeksi ja rakastaa. Niin sinäkin.

Tätä korinttilaiskirjeen lukua lukiessani mieleeni tulee muisto takavuosilta Lahden hiihtokisoista ja hiihtäjä Jaana Savolaisen haastattelusta. En muista sen tarkemmin oliko kyseessä v 1989 Lahden maailmanmestaruuskisojen viestihiihto, jossa Suomen naiset voittivat kultaa vai joku muu Lahdessa pidetty hiihtokilpailu. 

 

Oli niin tai näin, Jaana Savolaista haastateltiin ja hän kertoi, että hänen peukalonsa oli jäätynyt ja se oli vaikeuttanut hänen hiihtoaan! Kuuntelin ällistyneenä hiihtäjän selitystä. Muistan miettineeni, että kuulostaa kyllä selittelyltä – eikö uskottavampaa olisi keksinyt?! Jälkeenpäin ymmärsin, että kyllähän peukalon ja muidenkin sormien pitää olla skarpissa kunnossa, että pystyy kunnolla sauvasta pitämään kiinni ja työntämään vauhtia. Huippu urheilussa kaiken pitää olla kunnossa, pienetkin asiat vaikuttavat lopputulokseen!

 

Seurakuntaperheessä meitä kaikkia tarvitaan. Olemme uniikkeja tyyppejä jokainen ja meillä jokaisella on oma tärkeä paikkamme perheessä ja Jumalan meille kullekin antamat lahjat ja kyvyt. Rohkaiskaamme ja kutsukaamme mukaan toinen toistamme, että löydämme oman paikkamme ja näin seurakuntaperhe rakentuu ja kasvaa. ”Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin…” Hepr 10:24, 25. Kenet voisin kutsua mukaani KohtaamisPaikkaan?