Tekijä: Tiina

”Sinun tekojasi ylistetään polvesta polveen, isät kertovat ihmeitäsi lapsilleen, tuovat julki sinun kirkkautesi, loistosi ja kunniasi. Minä mietiskelen sinun ihmetekojasi.

Miten valtavia, miten pelottavia ovatkaan sinun tekosi, kerrottakoon niistä kaikille. Minä julistan sinun suuruuttasi. Levitköön sanoma sinun hyvyytesi runsaudesta, kiitettäköön sinun vanhurskauttasi riemuiten.” Ps 145:4 – 7.

 

Tämän Psalmin äärellä pysähdyin tuohon ajatukseen: ”isät kertovat ihmeitäsi lapsilleen”. On tärkeää, että seuraaville sukupolville kerrotaan Jeesuksesta. Kotona ja seurakunnassa. Sydämeni pompahtaa aina ilosta, kun näen lasten tulevan kirkkoon ja perheet menevät rohkeasti istumaan hyville paikoille. On ilo huomata, miten lapset haluavat mennä alttarille siunattaviksi. Uskon, että he kokevat herkästi Pyhän Hengen läsnäolon. Kerran Kaupunginkirkossa oli hauskaa kuulla, kuinka pieni 2 v poika katsellessaan alttaritaulua hihkaisi kirkkaalla äänellä:”Jeesus!” Jeesus oli tuttu ja turvallinen hahmo. Tai kuinka lapsenlapsi kuiskasi korvaani papin – papan – saarnaa kuunnellessaan: ”Nyt pappa puhuu ysitien lemmikistä!” Lapset siis kokevat, kuuntelevat ja katselevat, aistivat monin tavoin seurakunnassa. 

 

Joskus takavuosina kuulin tällaisen ajatuksen: ”Jokainen seurakuntalainen on lapsityöntekijä!”  Osa meistä antaa aikaansa ja panostaan Koppikseen ja KooPee+K10:iin – se on todella arvokasta työtä! Mutta me kaikki saamme olla mukana lapsityön tiimissä! Voimme rukoilla eri ikäisten lasten puolesta. Voimme huomioida heitä, hymyillä ystävällisesti. Opetella nimiä, kysyä kuulumisia. Antaa heille tilaa olla lapsia myös seurakunnassa. Äänten ei kannata antaa häiritä itseään vaan kannattaa ennemmin etsiä parempi istumapaikka kirkosta. Jos viestin omaa häiriintymistäni, niin teen silloin lapsityötä negatiivisesti. Kyllähän sekin viesti huomataan. 

 

Rakennetaan yhdessä seurakuntaperhettä, jossa kaikenikäisille – vauvasta vaariin ja muksusta mummoon – on tilaa ja lupa olla. Jotta sanoma Jeesuksesta leviää ja seuraavatkin sukupolvet saavat oppia tuntemaan Hänet!

Mietin tätä Psalmia lopusta päin. Viimeisissä jakeissa kuvataan onnellista kansaa, sen hyvinvointia ja menestystä. 

”Meidän poikamme ovat kuin reheviä taimia, jo nuorena vahvoiksi varttuneita, tyttäremme kuin kauniita pylväitä, temppelin koristuksen kaltaisia. 

Vilja-aittamme ovat täpötäynnä, meillä on kaikkea yllin kyllin. Lampaita ja vuohia on tuhansittain, kymmenintuhansin kedoillamme,

lehmämme ovat lihavia ja tiineitä. Meille ei satu vahinkoa, ei onnettomuutta, ei kuulu valitusta toreiltamme.

Onnellinen se kansa, jonka käy näin hyvin, onnellinen se kansa, jonka jumala on Herra!” Ps 144:12-15

 

Viime aikojen Ukrainan tapahtumat ovat saaneet monien rukouselämään uutta ulottuvuutta, niin minullakin. Tuntuu tärkeältä ja tarpeelliselta rukoilla Ukrainan, oman kotimaan, Euroopan ja myös Venäjän puolesta laajentuen välillä vieläkin isommille areenoille Aasiaan ja Afrikkaan. 

 

Omat rukoukset tuntuvat usein pieniltä huokauksilta suunnattomien kauheuksien ja vyöryjen edessä. Onneksi kyse ei olekaan minun rukousteni hienoudesta vaan Jumalan suuruudesta. Hänellä on kaikki valta maailmassa, Hän hallitsee. Ja lopulta Hänen hyvä tahtonsa tapahtuu – vääjäämättä. Nyt kaiken kuohunnan keskellä on meidän hyvä rukoilla sitä, että nämä kaikki tapahtumat kääntäisivät meidän ihmisten ajatukset ja sydämet Jumalan puoleen. Palaamaan Hänen yhteyteensä ja etsimään Häneltä apua.

 

Yksi selkeä rukousaihe tähän liittyen on myös syksyn Mediamissio. Että mahdollisimman moni suomalainen löytäisi uskon Jeesukseen. Että moni voisi tapahtuman jälkeen iloita Mediamission teeman mukaan: ”Se löytyi!” Kenen puolesta nimeltä mainiten voisin tätä rukoilla? Rukoillaan myös, että me KohtaamisPaikassa ja kaikissa muissakin seurakuntaperheissä ottaisimme avosylin uudet vastaan!

 

”Onnellinen se kansa, jonka käy hyvin, onnellinen se kansa, jonka jumala on Herra!” 

 

Psalmit ovat rikkaita ja syvältä koskettavia. Tämän päivän Psalmissa minua kosketti erityisesti jae 9: ”Herra, pelasta minut vihollisteni käsistä! Sinun luonasi olen turvassa”.

Ja erityisesti tuo jakeen loppuosa: ”Sinun luonasi olen turvassa.”

 

Kuten useimmat teistä tietävät, niin meillä on lastenlapsia. Näin kevään tullessa pihalla ollessa joskus kimppuun hyökkää joku pörriäinen! Silloin kuuluu huuto: ”Mummo, tule auttamaan, joku ampiainen pörrää!” Ja auttamaan mennään, eikä pörriäistä enää näy! Toisaalta kaikki varmaan olemme seuranneet Ukrainan järkyttäviä sotauutisia. Monen elämä on särkynyt ja vielä useamman turvallisuus horjunut. Oli myös surullista seurata suurta tulipaloa Valmetilla  (7.5.). Sekin kosketti meistä monia läheltä. Elämässä kohtaamme erilaisia uhkaavia tilanteita. Välillä pieniltä tuntuvia ja välillä megalomaanisen isoja.

 

Psalminkin jakeissa puhutaan monenlaisista uhkista. Osa niistä on ulkoisia, osa omasta sisimmästä nousevia. Syyllisyyttä. Voimien loppumista, uupumista. Kuoleman uhkaa. Vihollisen uhkauksia, vainoamista, pimeyttä. Ja kaiken tämän uhkan ja uhkailun keskellä kaikuu toivo! Psalmissa Daavid kaivaa rohkeutta muistellen sitä, miten Herra on häntä aiemmin auttanut nostaen katseensa ja kätensä uusien uhkien edessä Herran puoleen. 

 

”Sinuun minä turvaan – osoita laupeutesi jo aamuvarhaisesta! Sinun puoleesi minä käännyn – opeta tie, jota kulkea! 

Herra, pelasta minut vihollisteni käsistä! Sinun luonasi olen turvassa” , Ps 143:8,9